Kunnille ohjeita sujuvaan TE24- ja KOTO24-siirtymään
27.9.2024 09:15:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan verkkosivuilla on julkaistu kunnille tietopaketti, joka auttaa valmistautumaan työllisyyspalvelujen ja kotoutumislain uudistuksiin (TE24 ja KOTO24) vuoden 2025 alussa.
Työllisyyspalveluiden uudistus siirtää työvoimapalveluiden järjestämisvastuun valtiolta kunnille. Uudistuksen myötä kuntien rahoitusvastuu työttömyysetuuksista laajenee, kun jatkossa kunnat osallistuvat työmarkkinatuen lisäksi peruspäivärahan ja ansiopäivärahan perusosan rahoitukseen.
Myös Kela valmistautuu uudistukseen: haluamme tukea kuntia ja uusia työllisyysalueita ja varmistaa, että yhteiset asiakkaamme saavat sujuvasti tarvitsemansa tuet ja palvelut.
Kelan tärkeimmät tehtävät osana työllisyyspalveluja ovat jatkossakin samat. Neuvomme työttömiä Kelan etuuksista ja palveluista, maksamme työttömyystukia ja laskutamme kunnilta niiden osuudet tukien rahoituksesta. Kelan tuet ja palvelut ovat myös osa kotoutumista edistäviä palveluja.
Kelan verkkosivuilla on nyt julkaistu tietopaketti, josta kuntien ja työllisyysalueiden ammattilaiset löytävät vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin. Tietopaketissa kerromme muun muassa, miten Kela laskuttaa kunnilta niiden osuudet työttömyystuista ensi vuonna tai mitkä ovat kunnan työntekijän oikeudet saada tietoja asiakkaan saamista Kelan tuista ja minkälaisia Suomi.fi-valtuuksia työntekijä tarvitsee.
Tutustu tietopakettiin
Tietopaketti on julkaistu kela.fin Kumppanit-osiossa kunnille suunnatuilla sivuilla. Päivitämme ohjeita syksyn aikana, kun uudistusten valmistelu etenee.
Tutustu uuteen tietopakettiin: TE24- ja KOTO24-ohjeet | Kumppanit | Kela
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Kutsu: Aamu Kelassa 20.5.2026: Maailmanjärjestys muuttuu: millaisiin digiratkaisuihin Suomi nojaa?30.4.2026 12:43:55 EEST | Tiedote
Aamu Kelassa -tilaisuudessa keskustellaan siitä, miten Suomi turvaa ihmisten palvelut yhä epävakaammassa maailmassa.
Ändringarna i den sociala tryggheten och produktivitetsprogrammet präglade år 2025 hos FPA29.4.2026 15:23:18 EEST | Pressmeddelande
År 2025 verkställde FPA omfattande ändringar i den sociala tryggheten och skärpte samtidigt sitt produktivitetsprogram. FPA betalade sammanlagt 17,5 miljarder euro i förmåner, vilket framgår av FPA:s verksamhetsberättelse och bokslut.
Sosiaaliturvan muutokset ja tuottavuusohjelma leimasivat Kelan vuotta 202529.4.2026 15:23:18 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela toimeenpani vuonna 2025 laajoja sosiaaliturvan muutoksia ja kiristi samanaikaisesti omaa tuottavuusohjelmaansa. Kela maksoi etuuksia yhteensä 17,5 miljardia euroa, kerrotaan Kelan toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä.
Työ- ja toimintakyvyn mittareiden käyttö edistäisi Kelan asiakkaiden yhdenvertaisuutta29.4.2026 10:52:04 EEST | Tiedote
Työ- ja toimintakyvyn arviointia on tarve kehittää Kelan asiakkaiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Toimintakykymittareiden käyttöä tulisi helpottaa terveydenhuollossa ja vakuutuslääketieteessä teknologian avulla. Näin totesi sosiaalilääketieteellinen neuvottelukunta kokouksessaan 27.4.2026.
Kelan johtajaksi 46 hakijaa28.4.2026 14:01:55 EEST | Tiedote
Kelan johtajaksi haki määräaikaan mennessä 46 henkilöä. Haku päättyi 28.4.2026 klo 12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme