Ampumahiihdon MM-kisat 2028 ja 2029 Itävaltaan ja Norjaan
28.9.2024 15:38:46 EEST | Kontiolahti Biathlon | Tiedote
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on myöntänyt vuoden 2028 MM-kisojen isännyyden Itävallan Hochfilzenille ja vuoden 2029 isännyyden Norjan Holmenkollenille.

Suomi oli mukana hakemassa vuosien 2028 ja 2029 MM-kisaisännyyksiä. Kilpailut olisi järjestetty Pohjois-Karjalan Kontiolahdella.
“Hochfilzen on järjestänyt MM-kisat kolme kertaa. Oslossa MM-startteja on järjestetty neljänä eri vuonna. MM-kisat saadaan vietyä läpi kokeneiden järjestäjien käsissä – onnittelut kummallekin!” sanoo Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.
Uusi haku mahdollista vuonna 2026
Seuraavan kerran ampumahiihdon MM-kisojen isännyys on jaossa syksyllä 2026. Silloin ratkaistaan vuoden 2031 MM-kisapaikkakunta. Vuonna 2030 ei MM-kisoja järjestetä, koska samana vuonna ohjelmassa ovat talviolympialaiset.
“Nyt keräämme palautteet päättyneestä hakukierroksesta, keskitymme marras-joulukuun maailmancup-kauden avaukseen ja arvioimme mahdollista MM-hakua keväällä”, sanoo ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia ja arvokisoja Suomessa järjestävän Kontiolahden Urheilijat ry:n puheenjohtaja Kimmo Turunen.
Maailmancup-junan ensimmäinen pysäkki Kontiolahdella
Maailmancup-kauden 2024-25 avaustapahtuma järjestetään Kontiolahdella marras-joulukuun vaihteessa.
”Joukkueet saapuvat Suomeen marraskuun loppupäivinä, mahdollisesti jo kuun puolivälissä. Kauden aloituksessa joukkueilla on keskivertokisaan verrattuna aina enemmän sähköä ilmassa”, sanoo Kontiolahden maailmancup-tapahtumien johtaja Sami Leinonen.
Ohjelma on poikkeuksellisen laaja. Seitsemän kisapäivän aikana ohjelmassa on kymmenen kilpailua.
”Näin laajaa ja monipuolista ohjelmaa ei yhden maailmancup-tapahtuman aikana ole Kontiolahdella aiemmin järjestetty. Yleisön kannalta on myös myönteistä, että arkipäivien kisalähdöt ajoittuvat iltaan”, Leinonen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Kalle LähdesmäkiPuheenjohtaja, Suomen Ampumahiihtoliitto
Puh:0500 363 126Kimmo TurunenPuheenjohtaja, Kontiolahden Urheilijat ry
Puh:050 5633480Sami LeinonenTapahtumajohtaja
Puh:+358 50 557 8003sami@kontiolahtibiathlon.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Ampumahiihdon maailmancup: Saunakuvia maailmalle, yleisötavoite ylittyi, vuoden 2031 MM-kisojen ehdollinen lipunmyynti avattu9.3.2026 07:28:37 EET | Tiedote
Sunnuntaina päättynyt ampumahiihdon maailmancup Kontiolahdella keräsi kuudella kilpailulla 18 600 katsojaa. Järjestäjät keräävät nyt ostositoumuksia vuoden 2031 MM-kisoihin, jotta kisat myönnettäisiin Suomeen.
Suomalaisurheilijat odottavat paljon yleisöä kotikisoihinsa: ”Viime kaudelta muistan, kuinka lämmin tunnelma siellä oli”4.3.2026 07:33:47 EET | Tiedote
Olympiamenestyjät Suvi Minkkinen ja Olli Hiidensalo sekä muut Suomen joukkueen ampumahiihtäjät pääsevät vihdoin nauttimaan maailmancupista kotiyleisönsä edessä. Kontiolahdella kilpaillaan torstaista sunnuntaihin.
Talkoolaisesta TikTok-taikuriksi – sadat tuhannet seuraavat suomalaisen Jennin somepäivityksiä23.2.2026 12:31:11 EET | Tiedote
Tylsää, ajatteli Jenni Ahonen ensimmäisestä tehtävästään Kontiolahden ampumahiihtokilpailuissa. Ensivaikutelma kuitenkin petti – nyt Ahonen hankkii elantoaan lajin huipulla Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n sisällöntuottajana.
Ampumahiihdon maailmancup: Lauantain pääkatsomo myyty loppuun, latukatsomossa tilaa13.2.2026 12:18:18 EET | Tiedote
VIP-lippuja on saatavilla vielä kahdelle kisapäivälle.
Värikkäitä haalareita, sitsilauluja ja kuuluvaa kannustusta: Ampumahiihdon maailmancupin avaukseen oma katsomo ja yhteinen kisapäivä jopa 500 opiskelijalle12.2.2026 06:22:00 EET | Tiedote
Opiskelijajärjestöjen suunnittelema ohjelma tarjoaa aktiviteettipisteitä ja appro-kierroksen stadionalueella. Ainutlaatuinen idea yhdistää urheilua ja opiskelijakulttuuria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme