Se laajenee on esikoisromaani elämästä aikuisuuden kynnyksellä
2.10.2024 08:45:00 EEST | Avain | Tiedote
Eino Tainan esikoisromaani Se laajenee on kertomus yhteyden metsästämisestä, loputtomista keskusteluista, haahuilusta, ystävyydestä ja mielen järkkymisestä maailmassa, jota ei pysty hallitsemaan. Helsinkiin sijoittuva sukupolviromaani kuvaa nuoruutta; sen noloutta, kiihkoa, nostetta ja vaikeutta.

Taivas on pimeä ja asfaltti mustaa, joulukuun kostea viima tunkee ytimiin. Raitiovaunu kuljettaa läpi kaupungin Selman luo, jonka yksiössä on turvallista. Milenaa on ikävä, mutta tämä ei vastaa viesteihin. Yhtenä iltana kantabaariin ilmestyy Riffa, jonka kanssa keskustelut sukeltavat syvään. Alkaa ystävyys, ja yksinolosta tulee jaettu. Aikuisuuden kynnyksellä moni asia on keskeneräinen: kaupunki, maailma, minuus.
”Hetken aikaa luulin voimistuvan kohinan tulevan maan alta, mutta se olikin suuri puuska, joka puikkelehti Käpyläntien vaaleiden kerrostalojen välistä ja levitti itsensä eteemme. Se oli työntää vierelläni hytisevän Milenan kumoon. Katulampun särähtävä valo heijastui loskalammikosta ja askeleet lätisivät kuin kengänpohjiimme olisi teipattu toukkia. Oli selvää, että aamuyö halusi meistä eroon.”
Eino Taina (s. 2001) on helsinkiläinen käytännöllisen filosofian opiskelija. Se laajenee on hänen esikoisteoksensa.
teos: Se laajenee
kirjailija: Eino Taina
ISBN: 9789523045545
kustantaja: Avain
sivuja: 378
ilmestymispäivä: 2.10.2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet
info@avain.netVilja Kujanpääviestintäjohtaja
viestintä
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Susanna Makaroffin romaani vie lukijan mysteerin keskelle Tapiolaan20.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Susanna Makaroffin esikoisromaani Piiri pieni pyörii on tumman huumorin sävyttämä romaani tapiolalaisesta rivitaloyhtiöstä, jossa jokaisella on jotain salattavaa. Millaisiin tekoihin ihminen pystyy suojellakseen itseään ja läheisiään?
Niko Jutilan Paha Pohjanmaa kartoittaa 1900-luvun alun veritekoja17.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Niko Jutilan kirjoittama Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria tarjoaa syväluotaavan katsauksen tavallisten suomalaisten elämään ja heidän epätavallisiin kohtaloihinsa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kirja keskittyy kahteentoista veritekoon eri puolilla Pohjanmaata.
Ahma – metsän osma -tietokirja on ylistys Suomen pienimmälle suurpedolle17.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Ahma on Suomen luonnon salaperäisin ja ehkäpä väärinymmärretyin suurpeto. Se on hiljainen kulkija, joka on opittu tuntemaan sitkeydestään ja pelottomasta luonteestaan. Daga Ulvin uutuusteos Ahma – metsän osma kutsuu kaikenikäiset lukijat mukaan löytöretkelle, jossa tutustutaan tämän taitavan kiipeilijän ja mestarietsivän elämään kauniin kuvituksen ja kiinnostavan tiedon siivittämänä.
Pirkko Soinisen tietokirja esittelee 11 kotimaista taiteilijakotia16.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Kirjailija Pirkko Soinisen Siellä missä sydän on. Kylässä taiteilijakodeissa on tarinallinen tietokirja, joka vie lukijan matkalle mieleen ja sisimpään, löytöretkelle museoiksi muutettuihin taiteilijakoteihin. Soininen tarkastelee kirjassaan 11 taiteilijakotia, jotka valikoituivat paikan ja tilan perusteella.
Kirjajulkkarit: Pirkko Soininen, Siellä missä sydän on5.3.2026 09:15:00 EET | Kutsu
Tule juhlistamaan kanssamme kirjailija Pirkko Soinisen upean tietokirjan Siellä missä sydän on – kylässä taiteilijakodeissa ilmestymistä Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) tiistaina 24.3. klo 17:00 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


