SDP:n Pinja Perholehto ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajaksi
Kansanedustaja Pinja Perholehto (sd) on valittu eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajaksi 13.9. alkaen. Perholehto toimii tehtävässä edustaja Eveliina Heinäluoman (sd) perhevapaan ajan.

– Ympäristövaliokunnan työ ei saa aina ansaitsemaansa painoarvoa. Aikana, jona hallitus on haastettu oikeuteen ilmastokriisin laiminlyömisestä ja jona metsäjätin mailla tuhotaan korvaamatonta luontoa, riittää oppositiolla paljon kiritettävää. Demariryhmämme ei onneksi työtä pelkää, Perholehto toteaa.
Perholehto kantaa huolta siitä, että osa Orpon–Purran hallituksen toimista etenee ennen kuin iso yleisö ehtii huomatakaan.
– Sosiaaliturvan leikkauksista on puhuttu paljon, mutta historiallinen pyrkimys ajaa alas kohtuuhintainen asuntotuotanto on toistaiseksi jäänyt liian vähälle huomiolle. Jo tämän vuoden osalta nähdään, että häätöjen määrä on lisääntynyt keskimäärin viidenneksen, huokaa Perholehto.
– Etenkin kasvukeskuksiin uhkaa syntyä kohtuuhintaisten asuntojen pula vuosiksi eteenpäin. Kukaan ei hyödy siitä, jos työntekijät eivät löydä sopivan hintaista asuntoa järkevällä etäisyydellä työpaikastaan. Asumistuen leikkausten vuoksi moni on joutunut jo ”pakkomuuttamaan” pienemmän ja edullisemman kodin perässä. On kohtuutonta olettaa erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten voivan muuttaa mihin vain, milloin vain.
Ympäristövaliokunnan demariryhmä vaikuttaa syksyn aikana vahvasti myös kestävän siirtymän sekä vaikuttavan ilmasto- ja luontopolitiikan puolesta.
– Hallitus väitti hallitusohjelmassaan sitoutuvansa ilmastolain tavoitteisiin, mutta aikoo kuitenkin avata sen poistamalla laista kuntien velvoitteen laatia ilmastosuunnitelma. Voi pohtia, noudatetaanko ilmastolain henkeä muutenkaan toimien riittävyyden ja ajantasaisuuden kannalta.
Perholehto muistuttaa, että pitkäjänteisyyden lisäksi valiokunnan on kyettävä tarttumaan myös akuutteihin kysymyksiin.
– Pidän korkeassa arvossa, että koko Suomea kohahduttaneet raakkutuhot ovat johtaneet toimiin myös valiokunnassa. Järjestämme ensi viikon tiistaina 8.10. avoimen kuulemisen pienvesien ja uhanlaisten lajien suojeluun liittyen yhdessä maa- ja metsätalousvaliokunnan kanssa. Sen jälkeen on sitten varsinaisten muutosten aika. Esimerkiksi suojavyöhykkeiden ja ympäristörikosten rangaistusten riittävyyttä on ehdottomasti tarkasteltava, Perholehto päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Elisa Gebhard: Munasolujen pakastaminen julkiseksi palveluksi12.9.2025 17:16:23 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard on jättänyt toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan munasolujen ennakoivan pakastamisen tarjoamista julkisena palveluna. Hänen mukaansa syntyvyyskeskusteluun tarvitaan vähemmän nuorten naisten patistamista ja enemmän mahdollisuuksien tarjoamista.
SDP:n Viitala: Nyt pitäisi saada ihmisiä töihin, mutta kohta saakin helpommin potkut12.9.2025 17:10:20 EEST | Tiedote
Työministeri Marttinen ilmoitti tänään 12.9. hallituksen irtisanomista helpottavan lakimuutoksen etenevän. SDP:n kansanedustaja Juha Viitalan mukaan hallituksen potkulaki on vain osa hallituksen ideologista taistelua työntekijöiden oikeuksia vastaan. Viitalan mielestä hallituksen tulisi laittaa voimavaransa aidosti työllisyyttä ja kasvua tukeviin hankkeisiin ideologisen työntekijöiden oikeuksien polkemisen sijaan.
Eduskuntaan on perustettu uusi koripallojaosto12.9.2025 12:38:59 EEST | Tiedote
Eduskunnassa on perustettu koripallojaosto, joka kokoaa yhteen koripallosta kiinnostuneita kansanedustajia sekä eduskunnan työntekijöitä. Jaoston tarkoituksena on paitsi pelata koripalloa, niin myös edistää koripallon asemaa Suomessa. Koripallojaosto toimii eduskunnan urheilukerhon alla.
SDP:n Perholehto: Ilmastopolitiikan vaikeuskerroin on kasvanut, mutta lisätoimia tarvitaan nyt11.9.2025 17:53:34 EEST | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä on pitkin kautta väläytelty, että ilmastotoimia ei ole varaa tehdä tai että niihin ei kannata panostaa, koska tavoite on mahdoton. Todellisuudessa hiilineutraalius on yhä saavutettavissa ja vieläpä siten, että kansantalous kasvaa. SDP:n kansanedustaja, ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vaatii hallitusta huomioimaan tuoreimmat ilmastoselvitykset ja päivittämään eduskunnalle annettavat ilmastoselonteot sekä keinovalikoiman tuoreimman tiedon mukaisiksi.
SDP:n Suhonen: Kannatan yöpäivystysten turvaamista11.9.2025 15:06:18 EEST | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittely kansalaisaloitteesta, jossa esitetään Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen turvaamista, käynnistyi tänään torstaina julkisella kuulemisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme