Marko Junkkarin uutuuskirja on kiehtova kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta
1.10.2024 08:59:11 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Marko Junkkarin Vallan linnakkeen viimeinen taisto on jännittävä kuvaus poikkeuksellisesta valtakamppailusta Suomen taloushistoriassa. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin käyty taistelu vakuutusyhtiö Pohjolasta oli kuin shakespearelainen draama, jossa hamuttiin valtaa, menetettiin se ja kukin vuorollaan petti toisensa.

”Valehtelua, kaksinaamaisuutta, eduntavoittelua ja häikäilemättömiä toimenpiteitä.” Näin Iiro Viinanen kuvasi kokemuksiaan vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajana.
Pohjola oli yli sadan vuoden ajan sinivalkoisen pääoman linnake ja keskeinen taloudellisen vallan käyttäjä Suomessa. Vuosituhannen vaihteessa mahtiyhtiö ajautui kaaokseen ja pelinappulaksi vailla sananvaltaa omaan kohtaloonsa. ”Tuntui kuin olisi Linnanmäen vuoristoradan junassa, jossa ei ole jarrumiestä”, kuvasi eräs haastaeltava Pohjolan tunnelmia vuonna 1999.
Marko Junkkarin uutuuskirja Vallan linnakkeen viimeinen taisto kertoo Pohjolan vuosien 1996–2005 vauhdikkaista käänteistä – petoksista, virhearvioista ja valtataisteluista, jotka liittyivät Suomi-yhtiöön, If-järjestelyyn, Sammon vihamieliseen valtausyritykseen sekä Conventum-kauppoihin. Pohjolan tarina kuvaa sitä valtavaa muutosta, joka Suomen taloudessa koettiin 1990-luvun laman jälkeen. Suljettu talous avautui ulkomaalaisille sijoittajille ja pelisäännöt menivät uusiksi. Suomi siirtyi vuorineuvoskapitalismista kohti markkinataloutta. Suurista yritysjärjestelyistä ei voitu enää entiseen tapaan sopia kabineteissa, metsästysreissuilla ja Lapin kelosaunoissa pienessä vuorineuvosporukassa.
Marko Junkkari (s. 1969) on Helsingin Sanomien politiikkaan ja talouteen keskittynyt toimittaja.
Vallan linnakkeen viimeinen taisto – Kertomus vakuutusjätti Pohjolan lopusta ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Juhani Rajalinin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 17.10.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Laura Arikan esikoisromaani Synkeä juhannus tarjoilee juhlaperinteitä ja kummallisia kuolemia idyllisessä lounaissaaristossa9.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Laura Arikan dekkarisarjan avaus Synkeä juhannus sijoittuu kuvitteelliseen Farlaxin saaristokuntaan. Arikka rakentaa Farlaxista moninaisen pienois-Suomen ja kaksikielisen saaristolaispaikan, jossa kaikki tuntevat toisensa – tai ainakin luulevat niin.
Jo yli 300 000 myytyä kirjaa: Koululaisten suosikkisarja Isämies jatkuu!9.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tällä viikolla ilmestyvä Isämies ja karmea Keisari on hulvattoman lastenkirjasarjan yhdeksäs kirja. Arttu Unkarin ja Kai Vaalion omalaatuinen poliisihahmo seikkailee myös syksyllä julkaistavassa Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 3 -kirjassa.
500 vuotta suomalaisen sotilasmusiikin historiaa8.4.2026 16:08:26 EEST | Tiedote
Historiateos tarjoaa kattavan kuvan suomalaisesta sotilasmusiikista ja -muusikoista Kustaa Vaasan ajoilta nyky-Suomeen.
Sonia Wahlroosin uusi ruokakirja opastaa kohti kevyttä, suolistoystävällistä ja ravitsevaa elämäntapaa8.4.2026 10:22:00 EEST | Tiedote
Malliaikoinaan Sonia Wahlroos koki omakohtaisesti jatkuvan laihduttamisen haitat keholle ja mielelle. Ravintoterapeutiksi opiskellut Wahlroos jakaa nyt Kehon koodi –uutuuskirjassaan parhaat oppinsa ravitsevan, suolistoystävällisen ja painonhallintaa tukevan elämäntavan löytämiseen.
Hanna Vellingin hyvänmielen romaanissa kammataan hiukset kesälaineille8.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläiseen kampaamoon sijoittuvassa viihdesarjassa laitetaan kuntoon niin kutrit kuin ihmissuhteetkin. Kesälaineita on sarjan avausosa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


