Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet – jo viidenneksellä toimeentulo niukkaa
1.10.2024 01:59:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Korkeakouluopiskelijoiden toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet viimeisten kolmen vuoden aikana. Toimeentulonsa erittäin niukaksi ja epävarmaksi kokeneiden opiskelijoiden osuus on lisääntynyt tällä aikavälillä 13 prosentista 19 prosenttiin.
Toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa opiskelevilla. Toimeentulon niukkuus ja epävarmuus on kuitenkin edelleen yleisempää ammattikorkeakouluopiskelijoilla (24 %) kuin yliopisto-opiskelijoilla (15 %).

Tulokset selviävät THL:n toteuttamasta Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT). Tutkimus toteutettiin keväällä 2024. Siihen osallistui 3 600 18–34-vuotiasta opiskelijaa korkeakouluista ympäri Suomen.
Tutkimuksessa 24 prosenttia opiskelijoista ilmoitti pelänneensä ruokansa loppuvan rahanpuutteen vuoksi ja 18 prosenttia kertoi joutuneensa tinkimään lääkkeiden ostosta. Kokemukset olivat ammattikorkeakouluopiskelijoilla selvästi yleisempiä kuin yliopisto-opiskelijoilla.
Tulokset ovat samansuuntaisia kuin mitä tutkimuksissa on havaittu nuorten aikuisten osalta koko väestössä.
"Opiskelijoiden lisääntyneiden taloudellisten vaikeuksien taustalla on varmasti useita tekijöitä", kertoo johtava tutkija Laura Kestilä. "Korkean inflaation myötä nousseet kuluttajahinnat ja korot ovat vaikuttaneet usein pienituloisten opiskelijoiden arkeen ja toimeentulon riittävyyteen. Tilannetta ovat todennäköisesti pahentaneet asumisen tukiin kohdistuneet leikkaukset, ja ne vaikeuttanevat opiskelijoiden toimeentuloa entisestään jatkossa."
"Monet opiskelijat nostavat opintolainaa. Suurin osa käyttää sitä arjen välttämättömien menojen kattamiseen. Lainapainotteinen toimeentulo voi lisätä taloudellista epävarmuutta, erityisesti niillä, joilla ei ole varmoja työllistymisnäkymiä valmistumisen jälkeen", Kestilä lisää.
Suurin osa opiskelijoista kokee päivittäisen elämänsä turvalliseksi, mutta monilla on heikko tulevaisuudenusko
Suurin osa korkeakouluopiskelijoista kokee päivittäisen elämänsä hyvin turvalliseksi. Miehistä 88 prosenttia ja naisista 79 prosenttia kokee näin. Iän myötä turvallisuuden kokemus kuitenkin heikkenee hieman.
Opiskelijoista 16 prosenttia ei suhtaudu tulevaisuuteensa luottavaisesti. Miehillä tämä osuus lisääntyy tasaisesti iän myötä.
”Tulokset voivat kertoa esimerkiksi hyvinvoinnin ja toimeentulon vaikeuksista ja niihin liittyvistä huolista, erityisesti huomioiden viime vuosien monet kriisit”, kertoo tutkimusprofessori Sakari Karvonen.
”Nuorten aikuisten näköalattomuuden ja toivottomuuden kokemukset ovat huolestuttavia signaaleja koko yhteiskunnan kannalta. Tulevaisuudenuskon vahvistamiseksi tulisi ainakin varmistaa, että nuorilla on riittävät puitteet vakaan arjen ylläpitämiseksi. On myös vahvistettava nuorten kykyä sietää tulevaisuutta koskevaa epävarmuutta”, Karvonen jatkaa.
Raportoimme korkeakouluopiskelijoiden terveydestä, hyvinvoinnista ja palvelujen käytöstä laajasti syksyn aikana
Julkaisemme Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) tuloksia laajasti syksyn aikana. Osasta tuloksia tiedotamme yhdessä YTHS:n kanssa. Tulokset ovat saatavilla sukupuolittain, ikäryhmittäin ja korkeakoulusektoreittain.
Tulokset antavat monipuolisen kuvan opiskelijoiden terveydestä, hyvinvoinnista, opiskelukyvystä ja terveyspalveluista sekä niissä tapahtuneista muutoksista.
Lähde:
Toimeentulo ja velkaantuminen, KOTT 2024 -verkkoraportti
Turvallisuus ja tulevaisuus, KOTT 2024 -verkkoraportti
KOTT-tutkimuksen tulokset taulukkoina (täydentyy syksyn aikana)
Lisätietoja:
Laura Kestilä
johtava tutkija
THL
puh. 029 524 8795
etunimi.sukunimi@thl.fi
Sakari Karvonen
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 7449
etunimi.sukunimi@thl.fi
Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT)
Avainsanat
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 42/20268.10.2026 16:18:54 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Maailman mielenterveyspäivä 10.10. Blogi pe 9.10. Mielenterveyspolitiikka on talouspolitiikkaa – vaikutuksia saavutetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Kirjoittaja: Vera Gergov, johtava asiantuntija, THL. Tutustu juuri julkaisemiimme hallitusohjelmaratkaisuihin Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusstrategia ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2030–2040 Itsemurhat ovat Suomessa yhä vakava ongelma, jota tulee aktiivisesti ehkäistä itsemurhien ehkäisyohjelman toimenpiteiden mukaisesti Lasten
THL ja KKV: Rahapelaamisen haitat uhkaavat kasvaa uuden rahapelijärjestelmän takia - sääntelyä pelaajien suojaksi on vahvistettava6.10.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) varoittavat vuonna 2027 toteutuvasta rahapelijärjestelmän muutoksesta. Uusi järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.
THL viikolla 41/20261.10.2026 15:40:39 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 1.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Vanhustenviikolla 5.–11.10. julkaisemme tuoretta tietoa iäkkäiden palveluista Verkkouutiset ma 5.10. Iäkkäiden palvelujen laadun ja riittävyyden vaihtelu hyvinvointialueiden välillä heikentää yhdenvertaisuutta. Suomeen tarvitaan kansallinen iäkkäiden palvelujen laatuohjelma, joka määrittelee palvelujen laatukriteerit, tavoitteet sekä seuranta- ja raportointikäytännöt. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 to 8.10. Julkaisemme kansallisen vanhuspalvelujen asiakastyytyväi
Kysely: Suomalaiset tukevat terveystietojen käyttöä tutkimuksessa – valtaosa haluaa päättää niiden käytöstä itse30.9.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Suurin osa suomalaisista suhtautuu myönteisesti terveystietojen käyttöön tutkimuksessa sekä terveydenhuollon ja uusien hoitojen kehittämisessä. Samalla lähes yhdeksän kymmenestä katsoo, että ihmisellä tulisi olla oikeus päättää itse omien terveystietojensa käytöstä.
Kutsu: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) seminaari ”Rahapelimarkkinat avautuvat: onko meillä edessä haittakriisi?” 6.10. klo 10–11.45 THL:n tiloissa ja verkossa25.9.2026 09:44:21 EEST | Kutsu
Suomi siirtyy rahapelaamisessa lisenssijärjestelmään kesällä 2027. THL ja KKV arvioivat, että järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme