Messukeskus

Hae nyt Studia-stipendiä!

Jaa
Suomen Lukiolaisten Liitto ja Suomen Messut myöntävät 4 000 euron edestä stipendejä ansioituneille lukiolaisille, ylioppilaille tai oppilaskunnille. Kuudetta kertaa jaettavien Studia-stipendien hakuaika alkaa nyt ja päättyy lokakuussa. Stipendien saajat julkistetaan Studia opiskelu- ja uratapahtumassa 3.12.2013 Helsingin Messukeskuksessa.

Stipendirahaa on jaossa yhteensä 4 000 euroa, ja se voidaan myöntää yhdelle tai useammalle hakijalle. Stipendi voidaan myöntää lukiolaiselle, tuoreelle ylioppilaalle, lukiolaisyhteisölle tai oppilaskunnalle, joka on ansioitunut kouludemokratian ja yhteisöllisyyden tai kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä tai on edistänyt koulutyötä. Palkintoraha voidaan myöntää myös opiskelijalle, joka on selviytynyt lukio-opinnoista erityisistä haasteista tai vastoinkäymisistä huolimatta.

Stipendiä voi hakea kuka tahansa ja sitä voi hakea myös itselle. Usein ehdottajana on kuitenkin oppilaskunta, rehtori tai opettaja. Stipendien saajat päättää hakemusten perusteella raati, jossa on Suomen Lukiolaisten Liiton ja Suomen Messujen edustajia. Palkintosumman lahjoittaa Suomen Messusäätiö. 

Hakemukset tulee lähettää 31.10.2013 mennessä osoitteeseen stipendi@lukio.fi tai postitse Studia-stipendi, Suomen Lukiolaisten Liitto, Ratavartijankatu 2 B, 00520 Helsinki. Hakemuksessa tulee olla hakijan yhteystiedot (nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja lukio). Lisätietoja saa Suomen Lukiolaisten Liiton nettisivuilta www.lukio.fi

Lisätietoja Studia-stipendeistä:
Suomen Lukiolaisten Liitto, opiskelijatoiminnan suunnittelija Milla Rekola, puh. 045 129 6784, milla.rekola@lukio.fi, www.lukio.fi/lukiolaisstipendi

Lisätietoja Studia-messuista:
Suomen Messut, tiedottaja Tuula Sipilä, puh. 040 450 3173, tuula.sipila@finnexpo.fi


Suomen kattavin oppilaitoksia, liittoja, järjestöjä, opiskelijapalveluita ja työmahdollisuuksia esittelevä Studia opiskelu- ja uratapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 3.-4.12.2013. Messut on suunnattu jatko-opintojaan suunnitteleville lukioikäisille nuorille. Sisäänpääsy rekisteröitymällä tai pääsylipulla (10 €). Maksuton sisäänpääsy Suomen Lukiolaisten liiton jäsenkortilla. Tapahtuman järjestävät Suomen Messut ja Suomen Lukiolaisten Liitto. www.studiamessut.fi


 

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Messukeskus Areena rakentuu Pasilaan kesän aikana – 5000 henkilön liikuteltava katsomo nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa27.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Helsingin Messukeskuksen uuden tapahtuma-areenan rakennus- ja asennustyöt ovat alkaneet Pasilassa. Kesän lopussa käytössä on 5000 henkilön liikuteltava katsomokokonaisuus, joka nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa ja Suomen suurimmassa vuosittaisessa sisäurheilutapahtumassa Helsinki International Horse Show:ssa helmi–maaliskuussa 2026. Messukeskus Areena täydentää Helsingin tapahtumatilatarjontaa keskikokoisten areenojen osalta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye