Kyselytutkimus: Alkoholin myyntirajoitusten ei tule perustua juoman valmistustapaan
Kuluttajista jopa 84 % mielestä alkoholin myyntirajoitusten pitäisi perustua alkoholijuoman vahvuuteen, ei valmistustapaan. Tämä käy ilmi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Suomen Alkoholijuomakauppa ry:n teettämästä kyselystä, jonka tulos julkaistiin tiistaina alkoholijuoma-alan yhteisseminaarissa.

Alkoholilakia muutettiin kesäkuussa niin, että enintään 8 % vahvuisten käymisteitse valmistettujen alkoholijuomien myynti sallittiin päivittäistavarakaupoissa. Muilla tavoilla valmistetuille alkoholijuomille raja on 5,5 %. Suomalaisten selvä enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että alkoholin myyntirajoitusten pitäisi perustua juoman vahvuuteen, eikä siihen, millä tavalla sen sisältämä alkoholi on valmistettu. Kyselyn vastaajista 58 % on asiasta täysin samaa mieltä ja 26 % melko samaa mieltä.
Alkoholilain muutos koettelee kansalaisten oikeustajua. Vain 4 % vastaajista kannatti myynnin rajoittamista valmistustavan perusteella. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on jo aiemmin kritisoinut alkoholilakia siitä, että se syrjii osaa juomista ja antaa kilpailuetua toisille juomille.
”Kilpailua vääristävästä valmistustaparajoituksesta tulee luopua mahdollisimman pikaisesti. Kaikkia samanvahvuisia juomia tulee kohdella tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti, eikä myynnin rajoittamiselle valmistustavan perusteella ole mitään terveydellistä perustetta”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton puheenjohtaja, Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen.
Vuoden 2017 alkoholilain kokonaisuudistuksessa valmistustaparajoituksesta nimenomaan luovuttiin, koska rajoitukselle ei ole alkoholihaittojen ehkäisemisen kannalta perusteita. Alkoholin aiheuttamat haitat liittyvät pääasiallisesti siihen, kuinka monta annosta alkoholia juodaan kerralla ja kuinka usein. Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että tislatusta alkoholista valmistettu juoma olisi käymisteitse valmistettua haitallisempaa.
Rajoittaminen valmistustavan perusteella on myös ongelmallinen EU-oikeuden kannalta. Komissio huomautti Suomea viime vuoden lopussa alkoholilain perustelujen riittämättömyydestä. Myös eduskunnan valiokuntien lausunnoissa nousi esiin huoli, että valmistustaparajoituksessa on vakavia EU-oikeudellisia ongelmia.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Suomen Alkoholijuomakauppa ry ovat valittaneet lakiuudistuksesta EU:n komissiolle, samoin spiritsEUROPE, joka toimii eurooppalaisena edunvalvontajärjestönä tislattujen alkoholijuomien tuottajille.
”Kyse on kaikkien yritysten tasapuolisista mahdollisuuksista toimia Suomen markkinoilla ja siksi olemme vieneet asian komission tutkittavaksi”, toteaa Suomen Alkoholijuomakauppa ry:n puheenjohtaja, Lignell & Piispasen kehitysjohtaja Harri Nylund.
Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 20. – 23.9.2024 välisenä aikana YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18+ -vuotiaat suomalaiset, vastaajia tutkimuksessa on 1014.
Lisätiedot:
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Toimitusjohtaja Lasse Pipinen, p. 050 341 1611, lasse.pipinen@panimoliitto.fi
Suomen Alkoholijuomakauppa ry
Toiminnanjohtaja Susanna Heikkinen, p. 040 588 1067, susanna.heikkinen@sajk.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Suomen Alkoholijuomakauppa ry (SAJK) edustaa alkoholijuomien maahantuojia, valmistajia ja tukkumyyjiä. Yhdistykseen kuuluu 24 yritystä, jotka kattavat noin 80 prosenttia viinien ja väkevien kotimaisesta vähittäismyynnistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lasse PipinenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0503411611Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vedenkäyttö on kansainvälisesti huipputasoa – uusi selvitys korostaa alueellisten ratkaisujen merkitystä vesipolitiikassa4.6.2025 08:10:00 EEST | Uutinen
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden vesiselvitys tarkastelee suomalaisen kokonaisvesiresurssin tilaa, vedenkäyttöä yleisesti sekä toimialalla. Selvityksen on määrä tarjota pohja keskustelulle siitä, miten kansalliset erityispiirteet voidaan huomioida EU:n yhteisessä vesiin ja vesiresurssiin liittyvässä päätöksenteossa. Euroopan komissio on aloittanut työn unionin vesiresilienssin parantamiseksi. Komission strategia julkaistaan keskiviikkona 4.6.
Alkoholiveron kiristäminen kasvattaa alkoholin matkustajatuontia, veromenetykset mittavat jo nyt6.5.2025 06:00:00 EEST | Uutinen
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimoliitto ja Päivittäistavarakauppa arvioivat hallituksen puoliväliriihessä ilmoittaman alkoholiveron kiristämisen lisäävän alkoholin matkustajatuontia ulkomailta. Suomen valtiolle matkustajatuonnista aiheutuu jo nyt huomattavat veromenetykset.
Hyvästi hauska vappu – virvoitusjuomien veronkorotukset iskevät suoraan suomalaisten lompakoihin30.4.2025 05:30:00 EEST | Uutinen
Hallitus kaavailee veronkorotuksia, jotka toteutuessaan johtaisivat alkoholittomien vappujuomien selkeään kallistumiseen. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Lasse Pipinen sanoo miljoonakorotusten olevan täysin suomalaisten todellisuudesta irrallaan ja kohtuuttomia suhteessa kuluttajien ostovoimaan.
KORJATTU: Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 07:52:17 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 06:05:00 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme