Suomen ensimmäiseksi musiikkiteatterin professoriksi J. Martina Roos
Uusi musiikkiteatterin professuuri vahvistaa alan koulutusta Suomessa. Tehtävän mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu viisivuotinen rahoitus.

Musiikkiteatterin professoriksi Taideyliopistoon on valittu näyttämöilmaisun lehtori J. Martina Roos. Tehtävä on Suomessa ainutlaatuinen, sillä musiikkiteatterin alalla ei ole koskaan aiemmin ollut omaa professuuria.
Tehtävän perustamisen tavoitteena on auttaa ratkaisemaan alan osaajapulaa ja monipuolistaa musiikkiteatterin ammattilaisten osaamista.
”Professuuri edistää kotimaisen musiikkiteatterin kehittämistä, mikä on ollut jo pitkään tavoitteenamme. Musiikkiteatterin esiintyjistä ja tekijöistä on Suomessa pula, joten koulutuksen vahvistaminen on myös vastaus kentän tarpeeseen”, sanoo Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.
Viisivuotinen musiikkiteatterin professuuri sijoittuu Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Uuden professuurin mahdollistaa Waldemar von Frenckellin säätiöltä saatu viisivuotinen rahoitus.
J. Martina Roos on monipuolinen taiteilija, joka on toiminut niin näyttelijänä, laulajana, ohjaajana kuin opettajana. Roosin valinnassa painoivat erityisesti hänen laaja kokemuksensa sekä valmius kehittää musiikkiteatteria taiteenalana.
”Roosilla on erittäin monipuolinen kokemus musiikkiteatterista ja musikaalista. Hänellä on myös laajat ammatilliset verkostot sekä kotimaassa että kansainvälisesti, sekä vahva pedagoginen näkemys, joten hän on oikea henkilö luotsaamaan kehittyvää taiteenalaa”, Teatterikorkeakoulun dekaani Otso Huopaniemi perustelee.
J. Martina Roos ottaa tehtävän vastaan innolla ja kuvailee sitä ”järjettömän kiehtovaksi haasteeksi”.
”Musiikkiteatteri taiteenlajina vaatii monen taidon syvällistä osaamista. Monimuotoisuus ja kokeilevuus ovat välttämättömiä edellytyksiä tälle osaamiselle, kuten myös opetuksen tinkimätön ammattimaisuus. Kun kokemus yhdistetään taiteelliseen intohimoon, saadaan yhdessä aikaan asioita, joista emme osanneet edes uneksia”, Roos sanoo.
Maisteriohjelman perustamista selvitetään
Taideyliopistossa selvitetään parhaillaan Pacius-säätiön tuella Teatterikorkeakoulun ja Sibelius-Akatemian yhteisen musiikkiteatterin maisteriohjelman käynnistämisen edellytyksiä. Selvityshanke on loppusuoralla ja päätös maisteriohjelman perustamisesta tehdään vuoden 2024 loppuun mennessä.
Yksi musiikkiteatterin professorin tehtävistä on osallistua maisteriohjelman suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, mikäli se perustetaan.
Tähän saakka musiikkiteatteriopintoja on tarjottu suosittuna sivuainekokonaisuutena, johon on osallistunut niin Sibelius-Akatemian kuin Teatterikorkeakoulun opiskelijoita.
J. Martina Roosin nimitti tehtävään Taideyliopiston rehtori Teatterikorkeakoulun dekaanin esityksestä. Hän siirtyy tehtävään Taideyliopiston Sibelius-Akatemian laulumusiikin aineryhmän lehtorin tehtävästä ja aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Elina MatilainenViestintäpäällikkö
Puh:040 860 9515anna-elina.matilainen@uniarts.fiKuvat
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Johtajanimityksiä Taideyliopistossa: Ossi Naukkarinen valittiin tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi, Kaisa Rönköstä Sibelius-Akatemian dekaani12.6.2025 14:03:58 EEST | Tiedote
Molemmat johtajat valittiin tehtäväänsä viisivuotiskaudeksi. Taideyliopiston hallitus teki valinnat kokouksessaan 12.6.
Konstuniversitetet antog 364 nya studerande våren 202528.5.2025 09:39:51 EEST | Tiedote
Konstuniversitetet antog 364 nya grundexamensstuderande, varav 43 till Bildkonstakademin, 243 till Sibelius-Akademin och 78 till Teaterhögskolan.
Taideyliopistoon valittiin 364 uutta opiskelijaa keväällä 202528.5.2025 09:15:29 EEST | Tiedote
Uusia opiskelijoita valittiin 43 Kuvataideakatemiaan, 243 Sibelius-Akatemiaan ja 78 Teatterikorkeakouluun.
Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Alena Tereshkolle20.5.2025 17:17:29 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.
Kustannusten nousu ja yleisön ostovoiman heikkeneminen huolestuttavat rytmimusiikkifestivaaleja15.5.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Kotimaisten rytmimusiikkifestivaalien määrä nousi uuteen ennätykseen vuonna 2023, mutta käyntimäärät ja taloudellinen kannattavuus jäivät pandemiaa edeltävistä vuosista. Varsinkin pienet festivaalit kamppailevat kustannuspaineiden ja epävarman kysynnän kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme