TAMKin rehtorirekrytoinnin kärkihakijat paneelikeskustelussa
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) rehtorirekrytoinnin neljä kärkihakijaa ovat selvillä. Paneelikeskustelussa 30.9.2024 olivat mukana Mika Hannula, Jari Multisilta, Marja Sutela ja Kirsi Viskari.

Mika Hannula on Turun yliopiston vararehtori, joka on aiemmin toiminut myös Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina. Jari Multisilta on Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori ja toimitusjohtaja. Marja Sutela on Tampereen yliopiston koulutusvararehtori. Kirsi Viskari on Tampereen seudun ammattiopisto Tredun rehtori, joka on toiminut aiemmin TAMKin TKI-vararehtorina.
Paneelikeskustelu oli suunnattu Tampereen korkeakouluyhteisön henkilöstölle ja opiskelijoille. Yhteisön jäsenet saivat etukäteen lähettää kysymyksiä ja kommentteja panelisteille.
Tilaisuuden aluksi panelistit kertoivat laajoista verkostoistaan Pirkanmaalla sekä keinoista, joilla edistäisivät TAMKin ja työelämän välistä yhteistyötä. Tärkeinä keinoina pidettiin esimerkiksi TKI-toimintaa (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta), joka tuottaa uutta liiketoimintaa ja muita hyötyjä, sekä osaavan työvoiman kouluttamista yrityksiin.
Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet ja hyvinvointi ovat ajankohtainen aihe. Kaikki panelistit vakuuttivat, että rehtorina he pitävät ovensa auki opiskelijoille ja ottavat nämä päätöksentekoon mukaan. Opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisessä panelistit pitivät tärkeinä muun muassa ohjaustyötä ja laadukkaita palveluja. Yhteisöllisyyttä ja toisista huolehtimisen kulttuuria on varaa vahvistaa.
Panelisteilta kysyttiin, miten he rehtorina vahvistaisivat psykologista turvallisuutta. Vastauksissa nousivat esiin toisten arvostaminen ja kuunteleminen, yhdessä toimiminen, yhteiset pelisäännöt sekä rauhallinen ja suunnitelmallinen toiminta.
TAMKin kansainvälisyyttä edistääkseen panelistit rohkaisisivat niin opiskelijoita kuin henkilöstöä esimerkiksi vaihtoihin ja vieraiden kielten puhumiseen. Kontaktit ulkomaalaisiin korkeakouluihin ovat hyödyllisiä uuden oppimisen kannalta. Kansainväliset opiskelijat ovat yksi ratkaisu Suomen työvoimapulaan väestön ikääntyessä.
Lopuksi panelistit kertoivat omista arvoistaan johtajina. Esiin nousi erityisesti luottamus henkilöstön osaamiseen, yhteisön tukeminen ja tavoitettavissa oleminen, arvostuksen osoittaminen sekä tavoitteellinen toiminta.
TAMKin hallitus pyrkii tekemään päätöksen uuden rehtori-toimitusjohtajan valinnasta mahdollisimman pian.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko NaukkarinenRehtori-toimitusjohtaja (va.)Tampereen ammattikorkeakoulu
Puh:+358 29 4532 102mikko.naukkarinen@tuni.fiTampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Pirkanmaan yritykset avaavat ovensa tulevaisuuden osaajille TAMKin maakuntaroadshow'ssa4.3.2025 08:20:31 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) neljättä kertaa järjestetty Maakuntaroadshow kokosi jälleen yhteen opiskelijat ja yritykset eri puolilla Pirkanmaata. Tänä vuonna tapahtuma kasvoi aiempaa suuremmaksi, ja viisi bussillista opiskelijoita suuntasi 19.2.2025 maakuntiin tutustumaan alueen yrityksiin ja työmahdollisuuksiin. Mukana oli lähes 100 opiskelijaa, jotka pääsivät paikan päällä tapaamaan tulevaisuuden työnantajia ja keskustelemaan alan kehityksestä, teknologiasta sekä yhteistyömahdollisuuksista.
Asuntomessut tarjoavat opiskelijoille arvokasta oppia ja työkokemusta5.2.2025 15:40:34 EET | Tiedote
Lempäälän asuntomessualueelle nousee kaksi Tampereen ammattikorkeakoulun rakennusarkkitehtiopiskelijoiden suunnittelemaa taloa. Niistä toiseen talotekniikan opiskelijat tekevät myös LVI- ja sähkösuunnittelua. Lisäksi opiskelijat tekevät messuille opinnäytetöitä, kuten alueen 3D-mallinnusta.
AV UP -hanke ratkaisee av-alan osaamis- ja kasvuhaasteita30.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Audiovisuaalisella alalla koetaan mullistuksia suhdannevaihtelun, tekoälyn, julkisen rahoituksen epävakauden sekä kansainvälistymisen vuoksi. AV UP – Uutta osaamista av-alalle -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi on nyt takana. Hanke tasoittaa alan osaajien ja yritysten tietä kohti valoisampaa huomista.
Erityisopettajakoulutus kasvatti suosiotaan TAMKin ammatillisten opettajankoulutuksien haussa23.1.2025 09:29:24 EET | Tiedote
Ammatilliset opettajankoulutukset kiinnostavat. Kaikkiin Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajakorkeakoulun hakukohteisiin tuli yhteensä 1066 hakemusta. Viime vuoteen nähden suurin nousu oli ammatilliseen erityisopettajakoulutukseen hakeneiden määrässä.
Mika Hannula aloitti rehtorina – kohti entistäkin vaikuttavampaa TAMKia16.1.2025 10:02:12 EET | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun uusi rehtori, toimitusjohtaja Mika Hannula aloitti tehtävässään 1.1.2025. Tampere ja korkeakoulumaailma ovat Hannulalle tuttuja. Ensi töikseen hän haluaa ottaa selvää TAMKin erityispiirteistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme