Vaasan korkeakoulut edistävät yrittäjyyttä ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria – yhteisen StartUp-tilan avajaiset 3. lokakuuta
Vaasalaiset korkeakoulut ryhtyvät yhdessä kehittämään korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyystoimintaa sekä lisäämään kiinnostusta yrittäjyyteen. Yhteisen StartUp-tilan avajaisia vietetään torstaina 3. lokakuuta.

Kyseessä on ainutlaatuinen toimintamalli, sillä StartUp-tilan toimintaa kehittävät yhteistyössä kaikki Vaasan korkeakouluyksiköt: Vaasan yliopisto, Hanken, Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK, Yrkeshögskolan Novia, Åbo Akademi ja Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. StartUp-tila sijaitsee Vaasan yliopiston Fabriikki-rakennuksen 2. kerroksessa.
StartUp-tilan toimintojen tavoitteena on tukea startup-yritysten kehitystä ja kasvua sekä edistää yrittäjämäistä toimintakulttuuria. Tähän pyritään yrityshautomo- ja kiihdyttämöohjelmien, vertaistuen sekä lukuisten tapahtumien, kuten hackathonien, seminaarien ja workshopien, avulla. Hautomo- ja kiihdyttämöohjelmat tarjoavat toimintaansa aloitteleville startup-yrityksille kattavan kehityspolun kannattavan liiketoiminnan käynnistämiseen ja kasvattamiseen.
– Yrityksiltä on tähän saakka puuttunut yhteisen luomisen ja kohtaamisen paikkoja Vaasassa, ja tähän tarpeeseen uusi StartUp-tila vastaa. Kyseessä on sekä fyysinen tila että yrittäjäyhteisö, joka tukee uusia kokeiluja, verkostoitumista ja yrittäjyystaitojen kehittämistä. Startup-yrittäjyyden edistäminen on meille erittäin tärkeää, kertoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
– Vaasan korkeakoulujen startup-toiminta on viime aikoina jäänyt vähemmälle huomiolle, joten on erittäin ilahduttavaa, että olemme nyt Vaasan korkeakoulukonsortion kautta ja Vaasan kaupungin tuella käynnistäneet toiminnan uudelleen. Kaikki alueella toimivat korkeakoulut ovat sopineet yhteistyöstä tässä aloitteessa. Näen valtavia mahdollisuuksia, kun yhdistämme osaamisemme ja yhdessä saamme suuren kriittisen massan opiskelijoita ja henkilökuntaa, toteaa Sören Kock, Hankenin rehtorin edustaja Vaasassa.
VAMKin rehtori Hannu Vahtera toivoo uuden StartUp-tilan kannustavan rohkeisiin kokeiluihin ja uuden oppimiseen.
– Yrittäjyys ja yrittäjyysosaaminen ovat keskeisiä innovaatioiden luomisessa ja kaupallistamisessa, ja siten avainasemassa alueemme ja koko Suomen kilpailukyvyn vahvistamisessa. StartUp-tila tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kohdata, kehittää ja toteuttaa innovatiivisia ideoita sekä luoda menestyviä yrityksiä.
– Odotamme innolla yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa luodaksemme dynaamisen ja inspiroivan ympäristön ja toimintaa, joka tukee opiskelijoidemme kunnianhimoisia startup-ajatuksia, sanoo Novian rehtori Örjan Andersson.
Vaasan Åbo Akademin rehtori Lisbeth Fagerströmin mukaan StartUp-tilasta tulee paitsi opiskelijoiden ja yrittäjien kohtaamispaikka myös paikka, jossa ideat voivat kasvaa kestäviksi yrityksiksi.
– Kaupungin korkeakoulut ovat jo pitkään olleet innovaation ja yhteistyön moottori. Nyt otamme yhdessä uuden askeleen eteenpäin. Yhdessä luomme tulevaisuutta, jossa yrittäjyys on luonnollinen osa akateemista elämää ja jossa annamme opiskelijoillemme työkalut omien menestystarinoidensa muotoiluun.
StartUp-tilan taustalla on Vaasan kaupungin juhlarahaston rahoittama StartUp Arcade -projekti.
– Tavoitteenamme on olla Suomen yrittäjäystävällisin kaupunki, ja yrittäjät ovat alueen elinvoiman kannalta meille todella tärkeitä – siksi haluamme olla mukana rahoittamassa korkeakoulujen yhteistä StartUp-tilaa. Uskon, että tällainen kieli- ja opiskelusuuntauksia törmäyttävä yhteisö voi tuottaa todella hienoja innovaatioita ja uusia yrityksiä alueellemme, iloitsee Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
Avajaisten jälkeen StartUp-tilassa järjestetään koko viikon ajan 3.–9. lokakuuta erilaisia yrittäjyyteen liittyviä tapahtumia ja aktiviteettejä.
Lisätietoja:
Operations Manager Nina Ingves, Hanken Business Lab, p. 050 301 7439
Erityisasiantuntija Philipp Holtkamp, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8585
Yhteyshenkilöt
Tiina RamsilaPäällikkö, Viestintä, brändi ja markkinointiVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498110tiina.ramsila@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Jätteiden keräyksen tehostaminen voi hillitä maksujen nousua – selvitys tarjoaa ratkaisuja tehokkaampaan jätelogistiikkaan15.12.2025 15:39:48 EET | Tiedote
Vuodenvaihteen aikaan elämä vilkastuu, kun perheet kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Juhlapyhien myötä myös jätettä syntyy tavallista enemmän. Valtakunnallisten tilastojen mukaan kuitenkin kotitalouksien arjessa jätettä syntyy vuosi vuodelta vähemmän, mikä vaikuttaa myös jätelogistiikan järjestämiseen. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten jätehuolto voidaan toteuttaa kestävästi ja edullisesti, erityisesti haja-asutusalueilla, kun jätevirrat pienenevät. Vaasan yliopiston julkaisema raportti tarjoaa tähän ratkaisuja.
Terveydenhuollon kyberturvallisuuden heikoin lenkki ei usein ole ohjelmisto, vaan sen käyttäjät8.12.2025 09:58:25 EET | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan terveydenhuollon kyberturvallisuus pysyy haavoittuvana niin kauan, kun teknologiaa, ihmisiä ja organisaation prosesseja ei käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Pius Ewoh painottaa, että ala tarvitsee pelkkien teknisten suojausten sijaan sosioteknisiä ratkaisuja potilastietojen ja luottamuksen turvaamiseksi.
Virtuaalinen akkumalli avaa tietä sähköautosimulaatioille1.12.2025 09:42:55 EET | Tiedote
Sähköautojen mallintamiseen liittyvä laskennallinen monimutkaisuus on hidastanut tutkimustyötä sähköautojen liittämisestä paikallisiin energiamarkkinoihin. Seyed Mahoor Ebrahimin Vaasan yliopistoon tekemässä väitöskirjassa ratkaisuna esitellään virtaviivaistettu virtuaaliakkumalli ja kustannustehokas laturien jakamismenetelmä.
Tohtoriksi nopeammin, joustavammin ja vaikuttavammin25.11.2025 14:15:34 EET | Tiedote
Vaasan yliopiston yritysintegroitunut CoDoc-tohtorikoulutusmalli laajenee yhteistyössä Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa. Strateginen tohtoripolku yhdistää yliopiston tutkimusvoiman ja ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisyyden, tarjoten resurssiviisaan ratkaisun, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä kohti 6 % T&K-tavoitetta, nopeuttaa tohtorikoulutusta ja kehittää TKI-osaamista. Uutena elementtinä joustava PreDoc-väylä laajenee nyt myös ammattikorkeakouluopinnoista aina tohtoriksi asti. PreDoc ja CoDoc avaavat ovet huippututkimukseen, verkostoihin ja uramahdollisuuksiin jo opintojen alkuvaiheessa.
Stressi ja toksinen työkulttuuri voivat aiheuttaa sisäisiä kyberturvallisuusuhkia25.11.2025 12:09:57 EET | Tiedote
Useimmat organisaatiot ratkaisevat kyberturvallisuusongelmia teknologian ja valvonnan avulla, mutta Emmanuel Antin väitöskirjan mukaan empatia voi olla tehokkaampi puolustuskeino. Vaasan yliopistossa toteutetun tutkimuksen mukaan sisätoimijoiden poikkeavan käyttäytymisen takana olevien inhimillisten tekijöiden ymmärtäminen voi johtaa vahvempiin ja kestävämpiin kyberturvallisuuskäytäntöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme