Vene 25 Båt -messuilla entistä monipuolisemmin moottoriveneitä
3.10.2024 12:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 25 Båt -messut esittelee ensi helmikuussa 7. – 16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa laajan kattauksen moottoriveneitä. Useat yritykset tuovat messuille entistä enemmän veneitä, myös niitä kaivattuja pienempiä moottoriveneitä. Mukana ovat kaikki merkittävimmät moottorivenemerkit. ”Ensi helmikuussa aloitetaan veneilykausi venemessuilla niin, että veneitä on esillä todella paljon”, lupaa Kalle Mäkelä Messukeskuksesta.

Vene Båt -messut on vakiinnuttanut asemansa Pohjois-Euroopan suurimpana veneilytapahtumana. Venemessuilla esitellään vuosittain noin 400 venettä, veneilytarvikkeita ja -varusteista sekä kalastuksen että vesiharrasteiden tuotteita ja palveluita. Messujen ohjelmaan ja yhteisöllisyyteen panostetaan paljon. ”Keräämme vuosittain palautetta kävijöiltä ja yksi palautteista on ollut, että erityisesti pieniä veneitä toivotaan messuille enemmän ja halutaan nähdä kattavasti kaikki suurimmat moottorivenemerkit. Tämä toive toteutuu ensi helmikuussa. Lisäksi aina toivotaan entistä enemmän purjeveneitä. Sen suhteen näyttää myös tilanne lupaavalta”, kertoo venemessujen myynnistä vastaava Kalle Mäkelä Helsingin Messukeskuksesta. ”Messuilla on tehty paljon töitä ja kuunneltu sekä venealan, että kävijöiden toiveita. Uutuusveneiden lisäksi paljon muutakin uutta on luvassa ensi helmikuussa.”
Tällä hetkellä etsitään messuille osallistujia Veneelle uusi elämä -kisaan ja otetaan vastaan ilmoittautumisia Messujen kalastusvene -kisaan. Lokakuun lopussa aukeaa haku Pelasta Itämeri -palkinnon saajasta. Vuosittain venemessuilla valitaan myös venelehtien toimittajien ja viranomaisten toimesta kiinnostavimmat uutuudet - Messujen avovene, retki/yhteysvene ja matkavene. Ensi helmikuussa on myös uutta Veneilyn aloittamiseen liittyvää teemaohjelmaa.
Entistä isompia osastoja eli entistä enemmän veneitä
Oy Brandt Ab esittelee venemessuilla Faster-, Silver-, Terhi- ja TG-veneitä sekä Torqeedo-sähköperämoottoreita, Honda-perämoottoreita ja uutena ePropulsion-sähköperämoottoreita. Ensi helmikuussa osasto on huomattavasti suurempi kuin viime kerralla. ”Meillä on merkittävä lisäpanostus venemessuihin ja tuomme sinne enemmän veneitä ja perämoottoreita kuin koskaan aikaisemmin – esillä on yli 60 eri moottorivenemallia ja noin 50 eri vaihtoehtoa perämoottoreista. Uutuuksia on myös tällä kertaa paljon. Messuilta löytyy avo- ja hyttiveneitä kaikista mahdollisista runkomateriaaleista. Tarjoamme veneitä saaristomökeille koviin sääolosuhteisiin, Pohjois-Suomen jokiveneilyyn ja leutoihin Järvi-Suomen vesiin. Kaikille löytyy oma vaihtoehtonsa ja valinnanvaraa on runsaasti. Autamme miellämme sopivan veneen valinnassa”, lupaa toimitusjohtaja Antti Rapo Ab Brandt Oy:stä.
Inhan Tehtaat osallistuu venemessuille muutaman poissaolovuoden jälkeen. ”Odotamme venemessuja taas innostuneina, sillä Vene Båt -messut on meille tärkeä myyntitapahtuma ja uutuuksien esittelypaikka. Messut on meille myös hyvä mahdollisuus tavata nykyisiä ja uusia asiakkaitamme.”, kertoo myynti- ja markkinointijohtaja Artturi Niittynen Inhan Tehtailta. ” Esittelemme ensi helmikuussa Vene 25 Båt -messuilla laajasti Buster-, Yamarin- ja Cross-mallistoja. Osastoltamme on näyttävästi esillä vuoden 2025 uutuudet, tuoreimmat päivitykset ja kiinnostavimmat mallit. Buster on esillä myös venemessujen kalastusalueella, jossa esittelemme kalastukseen erityisesti varusteltua venettä.”
Helsingin kansainväliset venemessut avaa veneilykauden
Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 25 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 7.–16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Ensimmäisenä viikonloppuna samanaikaisesti järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Erämessut 7. – 9.2.2024.
Kuvia median käyttöön http://mediabank.messukeskus.com
Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Venealan Keskusliitto Finnboat ry, toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo, puh. 040 673 4032, jarkko@finnboat.fi
www.venemessut.fi #venemessut #suomiveneilee
www.messukeskus.com/vastuullisuus Seuraa venemessuja fb:ssa: https://www.facebook.com/venemessut
Seuraa venemessuja instassa: @venemessut
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
KUTSU FinnBuildiin: FinnBuild avataan Helsingin Messukeskuksessa 29.9.202622.9.2026 14:44:39 EEST | Kutsu
Tervetuloa Suomen suurimpaan rakennus- ja talotekniikka-alan messuille FinnBuildiin 29.9.–1.10.2026. Ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa. Tapahtuman kärkiaiheisiin nousevat datakeskusrakentaminen, energiasiirtymä, tekoäly ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset.
HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.
MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun voittajan julkistustilaisuus tiistaina 29.9. klo 1521.9.2026 12:59:50 EEST | Kutsu
Suomen pitkäaikaisimmassa ja arvostetuimmassa vaatesuunnittelukilpailussa etsitään alan nousevia kykyjä. Kilpailun teemana oli Mikä yllätys - What a surprise. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin 32. kerran. Voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.
Mikä ratkaisee suomalaisen maatalouden tulevaisuuden? MaatalousKonemessut kokoaa alan tärkeät kysymykset samalle lavalle16.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
MaatalousKonemessut kokoaa 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskukseen maatalousalan ammattilaiset, yritykset, asiantuntijat ja päättäjät. Yli 30 ohjelmanumeron kokonaisuus pureutuu suomalaisen maatalouden ajankohtaisimpiin kysymyksiin kannattavuudesta ja investoinneista nuorten tulevaisuudennäkymiin, tekoälyyn ja uusiin teknologioihin. Tapahtuman ohjelman tuottaa ProAgria yhdessä alan merkittävimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
Arctic Lights Comic Con kokoaa sarjakuvamaailman huippunimet Helsinkiin16.9.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin popkulttuuritapahtuma Arctic Lights Comic Con järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 3.–4.4.2027. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
