SDP:n Perholehto: Taksiala ansaitsee vaikuttavia tekoja
3.10.2024 16:51:35 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Taksilainsäädännön muutosesitykset tulisivat vasta syksyllä 2025 eduskuntaan tänään julkaistun säädöshankkeen mukaan. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan muutamat esityksistä vaativat vielä lisäselvityksiä. Liikenne- ja viestintäministeriöllä oli lausuttavana arviomuistio mahdollisista muutoksista keväällä 2024.

– Toivon todella, että ministeriö käyttää lisäajan tehokkaasti huolelliseen valmisteluun ja eduskuntaan tuodaan esitys, joka on vaikutuksiltaan perusteellisesti arvioitu. Vuoden 2018 taksiuudistuksesta lähtien ala on paininut mainehaittojen kanssa, samalla asiakkaat ovat kadonneet ja työvoiman saatavuus on laskenut. Näennäiset toimet ilman tuloksia lisäävät vain kustannuksia ja nakertavat alan tulevaisuutta entisestään, toteaa liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd).
Helsingin Sanomat tänään ja aiemmin MTV uutisoi taksinkuljettajien seksuaalirikosepäilyjen kasvaneen, vaikka jo alkuperäinen vuoden 2018 taksiuudistus estää mm. väkivalta- ja seksuaalirikoksesta tuomitun saamasta taksinkuljettajanlupaa. Lakia päivitettiin seksuaalirikosten kokonaisuudistuksen yhteydessä.
– Jokainen tapaus on liikaa ja vaikuttaa kansalaisten kuvaan koko alasta. Toivon, että liikenne- ja viestintäministeriö yhteistyössä poliisin kanssa tutkii tapaukset ja etsii vaikuttavat keinot näiden estämiseen. Pelkkä ponteva reagoiminen hätäisesti kasatuilla esityksillä ei nyt riitä, sanoo Perholehto.
Rinteen–Marinin hallitus lähti jo korjaamaan lainsäädäntöä harmaan talouden torjumiseksi ja valvonnan mahdollistamiseksi. Y-tunnus tuli pakolliseksi. Samoin taksamittari, kun hinta perustuu ajan tai matkan mittaamiseen. Taksivalaisin palasi pakolliseksi, ellei erikseen sovittu etukäteen asiakkaan kanssa. Yrittäjä- ja kuljettajakoulutus palautettiin pakolliseksi, hintojen ja lupien esittämistä asiakkaalle selkeytettiin. Kuljettajakoetta vaikeutettiin arvioimaan paremmin vaatimusten sisäistämistä ja kykyä palvella. Y-tunnus-vaatimus johti 2 000 taksiluvan peruuttamiseen.
Vuoden 2019 taksiuudistus jakoi alan markkinat, kuten lakiuudistuksen kriitikot ennustivatkin. Suurissa kaupungeissa puhutaan villeistä takseista ja taksinkuljettajien rikoksista, samalla pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla tuskaillaan taksien saatavuuden kanssa jopa päiväaikaan. Suuri merkitys on julkisesti ostettujen kyytien kilpailutuksella, joita säännellään mm. sosiaali- ja terveysministeriön lainsäädännössä. Nämä muodostavat helposti puolet yritysten liikevaihdosta pienemmillä paikkakunnilla ja vaikuttavat suoraan saatavuuteen.
– Julkinen keskustelu takseista vaikuttaa totta kai taksipalveluiden käyttöön. Asema-aukion taksit syövät luottamusta myös pikkukaupungin vuosikymmenet alalla toimineeseen yrittäjään. En tiedä, moneenko alan kunnianpalautukseen pienillä taksiyrittäjillä on enää varaa, päättää Pinja Perholehto.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Niina Malm: Hoitajien palkkojen nousu on hoitajien aivan omaa ansiota29.8.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen sumutus on jo täysin härskiä, sanoo kansanedustaja Niina Malm (sd). – Voisi edes yrittää pysyä faktoissa, mutta ilmeisesti vaalipaniikki alkaa olla sillä tasolla, että tämäkin pyyntö on mahdotonta täyttää, hän jatkaa.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Päivärinnan väite jättää olennaisen päivämäärän kertomatta29.8.2026 13:38:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta väittää tuoreessa kirjoituksessaan, että SDP:n varoitukset naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ovat osoittautuneet vääriksi. Todisteena hän käyttää sairaanhoitajien palkkojen 20,9 prosentin nousua vuosina 2022–2025. Johtopäätös on kuitenkin harhaanjohtava. Päivärinnan esittämä palkkakehitys perustuu ennen kaikkea vuonna 2022 tehtyyn palkkaratkaisuun – ei hallituksen vientivetoiseen palkkamalliin, huomauttaa Hanna Laine-Nousimaa (sd).
SDP:n Paula Werning: Rydman panee järjestöt lihoiksi – tätäkö on hallituksen työllisyyspolitiikka?29.8.2026 09:10:14 EEST | Tiedote
Hallituksen sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistamat leikkaukset näkyvät nyt irtisanomisina, lomautuksina ja toiminnan alasajona. Hyvinvointiala Halin ja SOSTEn kyselyn mukaan jo 1 399 ihmistä on päätettyjen tai suunniteltujen lomautusten ja irtisanomisten piirissä. Lähes 30 prosenttia järjestöistä on jo päättänyt henkilöstövähennyksistä ja 57 prosenttia suunnittelee niitä. SDP:n kansanedustaja Paula Werning vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps.) kantamaan vastuun leikkausten seurauksista.
SDP:n Kimmo Kiljunen tyrmää vihreiden hoivamaksuesityksen ikärasistisena: Onko reilua: Hoivaa nyt ja lasku jälkipolvelle?28.8.2026 15:13:21 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen tyrmää vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Suvi Pulkkisen ehdotuksen, jossa ikäihmisten omaisuus otettaisiin huomioon hoivan rahoituksessa siten, että kustannuksia perittäisiin siitä myöhemmin. Kiljusen mukaan julkisten palveluiden pitää perustua ihmisen tarpeeseen ja maksukykyyn.
SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Itä-Suomen elinvoima on turvallisuuskysymys28.8.2026 14:20:06 EEST | Tiedote
Etelä-Savolainen kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) vaatii, että Suomi puolustaa Itä- ja Pohjois-Suomen erityisasemaa EU:n tulevissa rahoitusneuvotteluissa. NSPA-rahoitus on Mikkosen mukaan Itä-Suomelle tärkeä kasvun, elinvoiman ja turvallisuuden väline – eikä alueelle tarkoitettuja rahoja pidä avata koko Suomen yhteiseen kilpailuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


