Tiedustelutrilogian päätösosa pureutuu Suomen kohtalonhetkiin
Mikko Porvalin kiitetty kaukopartiotrilogia on liittänyt kaukopartioiden ja tiedustelun merkityksen sodan laajempaan kuvaan. Trilogian viimeinen osa Viimeiseen asti vie lukijan kesän 1944 jättäytymis- ja laskuvarjopartioiden dramaattisiin vaiheisiin.

Mikko Porvali: Viimeiseen asti – Osasto Vehniäinen 1943–1944
Ilmestyy 30.10.
Kesällä 1944 Suomen sodanjohto oli vaikeiden päätöksien edessä. Kannaksen suurhyökkäys oli vyörynyt rintaman yli, tilanne näytti huonolta. Pitäisikö suostua rauhanehtoihin, jotka merkitsisivät itsenäisyyden menetystä? Samaan aikaan Kannaksella partio Lempiäinen istui tähystyspaikallaan radan varressa tarkkailemassa Kannakselle ja sieltä pois kulkevia junia ja nakutteli tietojaan kotiasemalle. Yksittäinen tieto osoittautui erityisen merkittäväksi: venäläisjunat kulkivat rintamalle tyhjinä – ne siis olivat hakemassa joukkoja pois. Pataljoonan esikunta oli epäuskoisen helpottunut. Suurhyökkäys oli laantumassa, neuvottelurauha oli mahdollinen.
Viimeiseen asti kuvaa Osasto Vehniäisen toimintaa asemasotakaudelta kiivaaseen kesään 1944 ja aina Lapin sodan partiomatkoihin asti. Edeltäviä tapahtumia on kuvattu kirjoissa Kohti itää sekä Syvärin takana.
Teossarja kokoaa yhteen Päämajan alaisen tiedusteluyksikön kaikki partiosuoritukset koko sodan ajalta, jokaista radiosanomaa ja sotapäiväkirjan merkintää myöten. Tiedustelutoimien taustoittaminen ja sitominen sekä Euroopan että Suomen rintamien sotatapahtumiin antaa lukijalle selkeän käsityksen siitä, missä tilanteissa ja millaisiin tehtäviin suomalaiset sotavuosina käyttivät kaukotiedustelujoukkoja.
Mikko Porvali (1980) on kirjailija, tiedusteluhistorian tutkija, poliisi ja juristi. Hänen monipuolinen työuransa on jakautunut poliisin ja puolustusvoimien kesken. Poliisitoimen ohella Porvali on toiminut Suomen sotilastiedustelun lakimiehenä. Kirjailijaurallaan Porvali on kirjoittanut toistakymmentä sotahistoriaan liittyvää tietokirjaa jatkosodan tiedustelusta ja vakoilusta sekä historiallisen romaanisarjan 1900-luvun alkuun sijoittuvasta poliisityöstä. Porvalin kirjoja on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta, minkä lisäksi hänen teostensa käännöksiä on otettu hyvin vastaan Ruotsissa ja Virossa.
Porvali lähestyy osasto Vehniäisen tarinaa myös valkokankaalla. Hän on käsikirjoittanut yhdessä ohjaaja Ari Matikaisen kanssaTiedustelijat-dokumenttielokuvan, jossa näyttelijä Joonas Saartamo selvittää isoisänsä Hannes Vehniäisen toimintaa kaukopartioyksikön päällikkönä. Tiedustelijat elokuvateattereissa 22.11.2024.
Viimeiseen asti ilmestyy painettuna kirjana ja siinä on mustavalkokuvitus.
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Ainutlaatuinen suomalainen silminnäkijäkertomus paljastaa 1930-luvun Neuvostoliiton houkutuksen ja lohduttomuuden2.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Nuori nainen muuttaa aatteen palosta työläisten paratiisiksi kuvailtuun Neuvostoliittoon. Todellisuus paljastuu vasta rajan takana – kun perääntyminen on jo myöhäistä. Omana aikanaan tiukasti sensuroitu teos on autenttinen historiallinen dokumentti idealismista, propagandasta ja suomalais-venäläisistä suhteista sodan kynnyksellä.
Suomen vähiten populistisen poliitikon elämäkerta29.8.2025 09:56:48 EEST | Tiedote
Tällaista kirjaa ei elävästä kansanedustajasta ole koskaan kirjoitettu. Maria Petterssonin Anna Kontula - Leipää ja ruusuja -kirjassa Kontula kertoo poikkeuksellisesta urastaan, tapaamastaan Jumalasta, tekemästään seksityöstä sekä näkemyksistään, joita paheksutaan eduskunnan kaikilla laidoilla.
Torpededovene S2 upposi 100 vuotta sitten – uusi teos kertoo Suomen laivaston dramaattisesta alkuvaiheesta20.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Torpedovene S2:n kohtalokas tarina kertoo merisodankäynnin kultakaudesta ja Suomen laivaston synnystä. Lokakuussa 2025 tulee 100 vuotta sotalaivan miehistön hukkumisesta.
Upea historiateos näyttää toisen maailmansodan väreissä18.8.2025 09:01:58 EEST | Tiedote
Historiakirjan värikuvat herättävät vanhat valokuvat henkiin ja tuovat toisen maailmansodan aiempaa lähemmäksi.
Viisas tietokirja pohtii erilaisia käsityksiä suomalaisista perheistä14.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Meillä kotona -teos tarkastelee miten perheyhteys ja -kulttuuri muotoutuu, perheiden muutoksia sekä perheisiin liittyvää häpeää ja vaiettuja asioita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme