SPV:lle pisteet Oulusta Sami Kosken patenttipasseilla
Kauden kolmella tappiolla aloittanut SPV nappasi jo neljännen perättäisen voittonsa, kun OLS kaatui Sami Kosken syöttöjen pohjustuksella 4-2. Konkari alusti identtisillä tarjoiluilla Peliveljien toisen ja kolmannen maalin.
SPV:n avausmaalin oli lakaissut ensi erässä takatolpalta Eemeli Karjanlahti, ja toisessa Sami Koski löysi ylivoimalla vasemmasta laidasta keskeltä kuviota Konsta Haukkalan, joka sipaisi asettelematta yläputken alle 2-0. Eemil Ylitalo kavensi syöttäjä Aaro Haverisen merkkauttaessa ensimmäisen liigapisteensä ja videotarkistus vahvisti kolmannen erän alussa Kimi Vänttilän tasoituksen, mutta loppu oli OLS:lle taas kerran kitkerä. Päätöserän puolivälissä SPV pelasi ylivoimaa, ja jälleen osui Konsta Haukkala Sami Kosken syötöstä toisen maalin kopiolla. Eemeli Karjanlahti nosti vielä tyhjiin loppunumerot kotijoukkueen hakiessa tasoitusta riskillä.
Sarja jatkuu heti maanantaina ottelulla LASB–Happee.
F-liigan naisten sarjassa SB-Pro otti jo kolmannen perättäisen voittonsa, kun Welhot taipui kotonaan 4-2. Kuopiolaiset hakevat PSS:n tavoin vielä avauspisteitään.
SB-Pro repi kahden maalin eron jo avauserässä, kun Veera Kurikkala ja ylivoimalla Jenni Rautanen onnistuivat, ja toisen aluksi Bea Karling laukoi lukemiksi jo 3-0. Miia Murtorinne avasi kotijoukkueen maalitilin erän lopulla, mutta pelin viimeisellä viisiminuuttisella Laura Hietamäki nosti 4–1-niitin. Ella Varis kavensi vielä ilman maalivahtia, mutta sen pontevampaan kiriin ei Welhot enää elpynyt.
Sarja jatkuu heti maanantaina Lempäälässä viime kevään hopea- ja pronssijoukkueiden mittelöllä Classic–FBC Loisto.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
TPS ja EräViikingit Helsingin salibandylauantain voittajat20.12.2025 21:05:51 EET | Tiedote
F-liigan viimeiset miesten ottelut ennen joulua pelattiin Helsingin Urhea-hallissa turkulaisia vieraita vastaan. Hawks taipui iltapäivällä jatkoajalla TPS:lle 2-3, ja EräViikingit kaatoi iltaottelussa FBC Turun 7-4.
SB-Pro jouluksi sarjakärkeen20.12.2025 20:27:45 EET | Tiedote
SB-Pro lähtee joulunviettoon F-liigan naisten sarjan kärjessä voitettuaan tänään kotonaan Kooveen 4-3. Nurmijärveläisillä on nyt kahden pisteen etumatka ottelun vähemmän pelanneeseen TPS:aan.
Oilers käänsi toisessa erässä – mestareille kauden ensimmäinen derbyvoitto19.12.2025 21:11:52 EET | Tiedote
F-liigan perjantain ainoa ottelu oli Espoon paikallistaisto, jossa mestari Oilers kaatoi Westend Indiansin sen kotikaukalossa 7-4. Kauden aikaisemmat kaksi derbyä oli voittanut Indians.
Peliveljet vei Pohjanmaan derbyn 1 178 katsojan edessä17.12.2025 21:29:14 EET | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet varmisteli asemiaan F-liigan kärkinelikossa, kun se kaatoi keskiviikon paikallisottelussa kotonaan Nurmon Jymyn 12-4. Derbyä seurasi Seinäjoen Urheilutalolla 1 178 katsojaa.
Classic ja OLS karkasivat voittoihin14.12.2025 20:47:11 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua. Classic kaatoi vieraissa Nurmon Jymyn 8-3 ja OLS kotonaan LASBin 6-4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme