Tutkimus: Kesälomat heiluttivat pienituloisten taloutta – Osa suomalaisista maksaa kesälomaansa seuraavaan kesään saakka

Jaa

Suomalaiset pysyivät kesällä 2024 pääosin lomabudjetissaan. Joka viides niistä, jotka ottivat velkaa lomanviettoonsa, maksavat uuden tutkimuksen mukaan velkaa takaisin pitkälle seuraavaan vuoteen 2025 saakka. Kolmannes suomalaisista ei käyttänyt kesälomallaan tavallista enempää rahaa, selviää IRO Researchin Bluestep Bankille toteuttamasta tutkimuksesta.

Kesälomat ovat ohi ja syksy tekee tuloaan. Asuntolainoihin erikoistunut Bluestep Bank tutki, miten suomalaiset kustansivat kesälomansa.  

Tutkimuksen mukaan suomalaiset rahoittavat kesälomakulutuksensa pääosin säästöillä (48 %), ansiotuloilla (39 %) sekä lomaltapaluurahalla (35 %). Kaksi prosenttia vastaajista kertoi ottaneensa pankkilainaa ja prosentti pikavippejä lomansa rahoittamiseksi. Luottokortilla lomansa rahoitti kahdeksan prosenttia suomalaisista.

Niistä, jotka turvautuivat lainaan, 21 prosenttia maksoi lainansa takaisin heti kesän loputtua ja yli puolet (64 %) ilmoitti maksavansa ne vuoden 2024 loppuun mennessä. Kuusitoista prosenttia lainalla lomansa rahoittaneista suomalaisista arvioi maksavansa lainansa pois vasta kevään 2025 aikana ja neljä prosenttia kevään 2025 jälkeen.

”Alle 30 000 euroa vuodessa tienaavien tuloluokassa kesäloma heiluttaa tutkimuksen mukaan taloutta valtavasti. Lomansa lainalla rahoittaneista peräti kymmenys ei tiennyt milloin edes pystyy maksamaan lainansa takaisin. Tämä voi olla iso taloudellinen riski, kun kulutusluoton korkokulut juoksevat useita kuukausia”, Bluestep Bankin Suomen maajohtaja Petri Matikainen kommentoi.

Kun matalimmassa tuloluokassa kesäloma rahoitettiin tutkimuksen mukaan korostuneesti veronpalautuksilla, vanhempien tai muiden tuella tai vipeillä ja lainoilla, niin korkeimmissa tuloluokissa lomailtiin erityisesti säästöjen ja palkkatulojen turvin. 

Suomalaiset nuukia lomailijoita

Bluestep Bankin teettämä tutkimus osoitti myös, että suomalaiset kuluttivat kesälomalla sen, mitä arvioivatkin kuluttavansa. Erot arvioidun ja toteutuneen rahankäytön välillä mahtuivat pääosin tutkimuksen virhemarginaaliin. 

Suurin ero arvioidun ja toteutuneen rahankäytön osalla kohdistui heihin, jotka eivät arvelleet käyttävänsä lomallaan tavallista enempää rahaa. Kesän alussa 31 prosenttia suomalaisista arvioi kuuluvansa tähän ryhmään ja kesän lopulla heitä oli viisi prosenttiyksikköä enemmän eli 36 prosenttia.

”Se, että yli kolmannes suomalaisista ei käytä lomallaan tavallista enempää rahaa on enemmän kuin oletimme.”

”Lisäksi se, että lähes 40 prosenttia jäljelle jääneistä aikuisista käytti kesälomallaan 50 – 999 euroa tavallista enemmän on myös osoitus kohtalaisen maltillisesta kulutuksesta huomioiden, että moni aikuinen huolehtii myös lastensa kesälomamenoista”, Matikainen jatkaa. 

Tutkimuksen toteutti Bluestep Bankille Iro Reseach. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000 kappaletta, ja tutkimuksen otos vastasi iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti

Tutkimuksen teettänyt Bluestep Bank on taloudellista eriarvoisuutta vastaan taisteleva pohjoismainen pankki, joka keskittyy maksukykyisiin asiakkaisiin, joille ei ole myönnetty asuntolainaa esimerkiksi siksi, että asiakkaalla on maksuhäiriömerkintä tai muu kuin vakituinen työsuhde.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Bluestep Bank AB (publ), filial i Finland on ratkaisukeskeinen asuntolainapankki sekä markkinajohtaja Pohjoismaissa omassa segmentissään. Vuonna 2005 perustettu Bluestep Bank toimii Ruotsissa ja Norjassa sekä Suomessa, jossa yritys aloitti toimintansa kesällä 2020. Bluestep Bankin tavoitteena on olla paras vaihtoehto niille ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta saa lainaa omasta tai muista perinteisistä pankeista. Bluestep Bankin tehtävänä on lisätä taloudellista yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa vastuullisesti ja tarjota yhä useammalle mahdollisuus omistusasumiseen. Lisätietoa: www.bluestep.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy

Syksyn kurakelit likaavat auton sisätilat – näin pidät auton sisätilat helposti puhtaina10.9.2025 11:18:33 EEST | Tiedote

Syksyn sateet ja kurakelit tuovat mukanaan haastetta autoilijan arkeen. Moni muistaa pestä säännöllisesti auton ulkopinnat, mutta vaatteiden ja kenkien mukana sisätiloihin kulkeutunut kura, kosteus ja lika jäävät helposti huomiotta. On hyvä muistaa, ettei pinttynyt lika ole vain epäsiistin näköistä, vaan se voi myös kuluttaa pintoja ja aiheuttaa epämiellyttäviä hajuja. Oikeilla tuotteilla auton sisätilojen siistiminen onnistuu nopeasti ja vaivattomasti ja jopa ilman vettä.

Ecovacs lanseeraa uuden siivousrobottien lippulaivamallin – esittelyssä Deebot X11 entistä nopeammalla latauksella5.9.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Kotitalousrobottien johtava brändi ECOVACS ROBOTICS lanseeraa uuden Deebot X11 Omnicyclon -lippulaivamallin, joka on markkinoiden ensimmäinen PowerBoost-teknologian omaava siivousrobotti. Uuden PowerBoost-teknologian myötä laite latautuu nopeammin ja voi siivota yhdellä latauskerralla pidempään. Lisäksi Deebot X11 sisältää parannellun rullamopin, täysin uuden mekaanisen kiipeämisjärjestelmän sekä pölypussittoman muotoilun.

Kodin sisustukseen tyyliä valaistuksella – uudet OSRAM-lamput ja -valaisimet Habitaressa1.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Sisustustrendeissä on havaittavissa muutosta, kun neutraalit sävyt saavat nyt piristystä värikkäistä elementeistä ja yllättävistä muodoista. Sisutuksesta halutaan persoonallinen ja kodin halutaan tuovan esiin entistä enemmän omaa tyyliä. Tämä näkyy myös valaistusvalinnoissa. LEDVANCE esittelee OSRAM-tuotemerkin trendikkäitä lamppu- ja valaisinuutuuksia Habitare-messuilla 10.–14. syyskuuta. Paljon odotettu uutuusvalaisimien valikoima sisältää esimerkiksi paperimassasta, rottingista ja terrazzosta valmistettuja valaisimia.

Eroon aurinkovoidetahroista ja sormenjäljistä – Näin puhdistat autosi sisätilat tehokkaasti kesän jäljiltä30.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Kesä ja pitkät automatkat jättävät usein jälkensä auton sisätiloihin. Aurinkovoiteet, hiekka, pöly ja rasvaiset sormenjäljet näkyvät erityisesti pinnoilla, joita kosketetaan ahkerasti, kuten ovien kahvoissa, näyttöruuduissa, penkeillä ja ratissa. Oikeilla tuotteilla auton sisätilojen siistiminen onnistuu nopeasti ja vaivattomasti ja jopa ilman vettä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye