Uutuuskirja kertoo rakastetun Aira Samulinin tarinan – loppuun asti
”Elämä on ainutlaatuinen lahja. Se kannattaa elää niin, että itsestä jää tänne myönteinen jälki.” − Aira Samulin

Sauli Miettisen Rakas Aira –kirja syntyi tanssitaiteilija Aira Samulinin toiveesta jättää jälkeensä viisas kirja.
Aira kohtasi viimeisinä elinvuosinaan menestyksen ohella useita tragedioita, kuten tyttären kuoleman, aivoinfarktin sekä pandemian aikaisen eristyneisyyden ja koronasulun aiheuttaman talousahdingon.
Aira Samulin kertoi ymmärtäneensä pandemian myötä, millaista monen vanhuksen yksinäisyys on. Vaikeuksista huolimatta hän ei koskaan antanut periksi vaan eli täysillä loppuun asti. Hänen elämässään säilyivät aina ilo ja usko parempaan huomiseen.
Rakas Aira –uutuuskirjassa Samulinin läheisimmät henkilöt kertovat, miten elämäniloinen ja energinen Aira piti kiinni arvoistaan ja imagostaan. Kirjassa haastatellaan useita Airan läheisiä, kuten pojantytär Kiti Samulinia, tanssitaiteilija Jorma Uotista ja psykologi Pirkko Lahtea. Hänen henkinen perintönsä jatkuu ja näkyy esimerkiksi matkailukohde Hyrsylän Mutkassa.
Airan tarina on loppuun saakka rohkaiseva ja valoa tuova. Kirja on kertomus resilienssistä, kyvystä elää muutosten keskellä ja säilyttää oma itsensä.
Sauli Miettinen on Helsingissä asuva tietokirjailija, joka ystävystyi Aira Samulinin kanssa kymmenen vuotta ennen tämän kuolemaa. Miettiseltä on aiemmin julkaistu teokset Marlene Dietrich – nainen ja tähti (2011), Uskomaton Aira Samulin (2016), Jorma Uotinen (2020), Muska (2022) ja Pepe Willberg – Muuttuvat tiet (2022).
Rakas Aira ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Eija Ahvon lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 17.10.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme