Ilmatieteen laitos aloittaa yhteistoimintaneuvottelut – vähennystarve arviolta enintään 30 henkilöä
Ilmatieteen laitokselle on asetettu 6,1 miljoonan euron säästötavoite vuoteen 2027 mennessä.
Ilmatieteen laitos on jättänyt tänään 7.10.2024 yhteistoimintaneuvotteluesityksen henkilöstön edustajille. Yhteistoimintaneuvottelut käynnistetään tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Ilmatieteen laitoksen talousarviorahoitukseen kohdistuu yhteensä noin 6,1 miljoonan euron pysyvä leikkaus vuoteen 2027 mennessä. Säästöistä noin 4,4 miljoonaa euroa pitää olla saavutettuna jo vuonna 2025. Ilmatieteen laitokselle asetettu säästötavoite on osa valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa.
Suunniteltuihin säästötoimenpiteisiin kuuluu henkilöstövähennyksiä. Arvio irtisanottavien määrästä on enintään 30 henkilöä. Henkilöstömenoihin kohdistuvien leikkausten lisäksi säästöjä tavoitellaan myös Ilmatieteen laitoksen muista menoista.
”Jotta Ilmatieteen laitoksen toiminta saadaan sopeutettua toimintamenomäärärahoja vastaavaksi, joudumme valitettavasti tekemään kohdennettuja leikkauksia toimintaamme. Samanaikaisesti olemme tunnistaneet tarpeen lisätä uudenlaista osaamista organisaatiossamme. Olosuhde- ja turvallisuuspalveluillemme sekä korkeatasoiselle tutkimuksellemme on vahva kysyntä yhteiskunnan eri sektoreilla. Haluamme varmistaa, että olemme tulevaisuudessakin kilpailukykyinen, yhteiskunnan ja asiakkaidemme tarpeita palveleva ja turvallisuutta edistävä organisaatio”, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas toteaa.
Ilmatieteen laitoksella työskentelee noin 760 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos, puh. 050 341 3460
Hallintojohtaja Marko Viljanen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 584 1790
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
AGCLIMATE-forskningsprojektet utvecklar lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från jordbruksmark8.5.2025 13:11:57 EEST | Pressmeddelande
Business Finland har beviljat finansiering till forskningsprojektet AGCLIMATE, som utvecklar vetenskapsbaserade lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från åkermark. På så sätt skapas nya affärsmöjligheter för klimatvänliga produkter och tjänster.
AGCLIMATE-tutkimushankkeessa kehitetään ratkaisuja maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen8.5.2025 13:11:57 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt rahoituksen AGCLIMATE-hankkeelle, jossa kehitetään ratkaisuja peltojen kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen tieteeseen perustuvin keinoin. Näin luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.
AGCLIMATE project develops solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural lands8.5.2025 13:11:57 EEST | Press release
Business Finland has granted funding for the AGCLIMATE project, which develops science-based solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural fields. The project creates new business opportunities for climate-friendly products and services.
Huhtikuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin8.5.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan huhtikuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu. Euroopassa koettiin huhtikuussa sekä kuivuutta että rankkasateita.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on valittu Tulanetin puheenjohtajaksi6.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Valtion tutkimuslaitosten yhteistyöfoorumi Tulanet vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme