Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto sai katsauksen yrityskentän kehityksestä
7.10.2024 18:46:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Elinkeinojaosto kokoontui 7.10 ja päätti merkitä tiedoksi tilannekatsauksen Helsingin yrityskentän kehityksestä ja erityispiirteistä. Jaosto käsitteli lisäksi elinkeino-osaston toimintaedellytysten ja toiminnan pitkäjänteisyyden vahvistamista.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto merkitsi tiedoksi tilannekatsauksen Helsingin yrityskentän kehityksestä ja erityispiirteistä.
Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla toimivat yritykset määrittelevät Suomen elinkeinoelämän suunnan: koko maan yksityisen sektorin yhteenlasketusta liikevaihdosta ja henkilöstöstä helsinkiläisyritysten osuus on noin 20 prosenttia. Helsinkiläisyritykset ovat myös henkilöstöltään keskimääräisesti muuta maata kookkaampia.
Helsingin toimialarakenne on palveluvaltainen ja kaupungissa korostuvat erityisesti liike-elämän palveluihin lukeutuvat toimialat. Etenkin rahoitus- ja vakuutustoiminta on voimakkaasti Helsinkiin keskittynyttä. Lähempänä alkutuotantoa olevilla toimialoilla kuten teollisuuden, kaupan, rakentamisen sekä kuljetuksen ja varastoinnin parissa työskentelevien osuus on taas Helsingissä muuta Suomea pienempi. Helsingin seudulle laaditun työpaikkaprojektion mukaan Helsingin työpaikkamäärän ennustetaan kasvavan noin 0,6–0,7 prosentin vuositahdilla.
Helsingissä yrityskenttä on muuta maata kansainvälisempi. Vajaat neljä prosenttia Helsingin yrityksistä on ulkomaalaisessa omistuksessa, kun muualla Suomessa ulkomaalaisomisteisia yrityksiä on yrityskannassa ainoastaan reilut kaksi prosenttia.
Helsingissä sijaitsee lisäksi Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen startup- ja kasvuyritysten keskittymä ja lähes kolme neljäsosaa suomalaisiin yrityksiin kohdistuvista pääomasijoituksista suuntautuu helsinkiläisyrityksiin.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto merkitsi kokouksessaan tiedoksi myös suunnitelman elinkeino-osaston toimintaedellytysten ja toiminnan pitkäjänteisyyden vahvistamisesta.
Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen elineinojaoston asiakirjat -sivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia PL 1,00099 Helsingin kaupunki 09 310 1641 https://www.hel.fi Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme