Valtatie 23 Virtain Kotalassa poikki siltatyön vuoksi
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Jokirannan putkisillan Vironjoella. Siltatöiden ajaksi valtatien 23 liikenne ohjataan kiertoreitille Kotalan kautta. Valtatie 23 on katkaistuna 21.–27.10. välisen ajan.

Vironkosken sivu-uomassa sijaitseva, valtatien alittava teräsputkisilta, korvataan uudella teräsputkella. Erittäin huonokuntoiseksi luokiteltu silta on rakennettu vuonna 1976.
Siltapaikan kohdalla oleva Vironkosken levähdysalue ei ole yleisen liikenteen käytössä siltatyön aikana.
Ajoneuvoliikenteen käytössä on viikon ajan kiertotie Itämerentien (mt 3493) ja Vironkoskentientien (mt 14382) kautta.
Kiertoreitillä on Kotalan silta, jonka hyötyleveys on 6 metriä. Siltapaikalla on tilapäinen 30 km/h nopeusrajoitus ja sillalle on asetettu väistämisvelvollisuus kohdattaessa idän suunnasta.
Kiertoreitin pituus on 1,7 km.
Liikennejärjestelyistä aiheutuu haittaa liikenteelle.
Valtatie 23 on siltapaikalla suljettuna ajoneuvoliikenteeltä maanantain 21.10. ja sunnuntain 27.10. välisenä aikana.
Teräsputkisillan uusiminen sisältyy Pirkanmaan putkisilta- ja rumpu-urakkaan, jossa ELY-keskus uusii useita kohteita eri puolella Pirkanmaata
Urakoitsijana toimii Kaskenoja Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urakoitsijan edustaja Pekka Tanner, Kaskenoja Oy, p. 0400 543 329
Projektipäällikkö Mikko Asunen, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p.0295 024 106
Siltainsinööri Jyrki Toivonen, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 097
Tilaajan valvontakonsultti Ville Holopainen, insinööritoimisto HolVi Oy, p. 050 3740 620
Kuvat

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aurinkoahven uhkaa vesistöjemme monimuotoisuutta – älä levitä haitallista vieraslajia17.6.2025 08:55:31 EEST | Tiedote
Aurinkoahven on vieraslaji, jonka poistaminen vesistöistä on hyvin haastavaa. Laji ei leviä itsekseen, vaan ihmisen avustuksella. Sen levittäminen on kiellettyä ja uhka luonnon monimuotoisuudelle.
Pirkanmaan päällystyskohteet viikolle 2516.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Viikolla 25 päällystetään Tampereella, Sastamalassa, Nokialla ja Pirkkalassa. Valmistelevia töitä tehdään Virroilla, Toijalan eritasoliittymässä ja Orivedellä. Tietyöt ajoitetaan juhannusviikon alkuun, jotta liikenne sujuisi mahdollisimman häiriöttömästi juhannuksen menoliikenteessä.
Yli puolet kunnista haki korvauksia kertakäyttöisten muoviroskien siivouskuluihin tuottajilta13.6.2025 10:52:12 EEST | Tiedote
Korvauksia kertakäyttömuovien (SUP) tuottajilta hakeneiden kuntien määrä nousi viime vuodesta. Kuntien ilmoittamat kustannukset olivat yhteensä noin 26,5 miljoonaa euroa, josta tuottajat ovat velvollisia korvaamaan osan. Pirkanmaan ELY-keskus tekee päätöksen korvauksista loppuvuonna.
Pirkanmaan ELY-keskus myönsi avustuksia yhdeksälle vesienhoitoa ja vesistön käyttöä edistävälle hankkeelle12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
ELY-keskukset jakavat vuosittain harkinnanvaraisia valtionavustuksia vesiensuojelu- ja kunnostushankkeiden toteutukseen ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivittämiseen. Tänä vuonna Pirkanmaan ELY-keskus on myöntänyt avustuksia yhteensä 482 721 euroa. Avustusta saaneet hankkeet edistävät vesien hyvää tilaa ja kestävää vesienhallintaa.
LUMO-ohjelma osoittaa Pirkanmaan merkittävimmät luonnon monimuotoisuuskeskittymät11.6.2025 12:51:56 EEST | Tiedote
Pirkanmaan LUMO-ohjelman päivitystyössä on koottu yhteen tietoa Pirkanmaan arvokkaasta luonnosta ja tunnistettu merkittävimmät maakunnan luonnon monimuotoisuuskeskittymät laji- ja luontotyyppitietoon perustuen. Pirkanmaalla LUMO-ohjelmaa päivitetään osana luontokatoa torjuvaa Priodiversity LIFE -hanketta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme