Yhdenvertainen palliatiivinen hoito on turvattava lainsäädännöllä
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun World Health Assembly (WHO:n hallintoelin) hyväksyi palliatiivista hoitoa koskevan päätöslauselman, jossa vaaditaan kaikkia maita "vahvistamaan palliatiivisen hoidon asemaa osana kaikkia terveydenhuollon tasoja".
Palliatiivinen hoito on kehittynyt Suomessa viime vuosina isoin harppauksin, mutta kaikilla alueilla ei edelleenkään ole palliatiivisia keskuksia tai riittäviä konsultaatiopalveluita. Kotisairaalapalveluita on saatavilla vaihtelevasti.

Tällä viikolla yksilöt, yhteisöt, järjestöt ja terveydenhuollon ammattilaiset yhdistävät äänensä puolustaakseen palliatiivisen hoidon asemaa osana laadukasta hoitoa yli sadassa maassa. Suomessa eri tahot kokoontuvat kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon valtakunnalliseen tilaisuuteen Helsinkiin HUS Siltasairaalan luentosali Töölöön keskiviikkona 9.10. klo 16.15–19.
– Meille potilaille jokainen kohtaaminen hoitohenkilökunnan kanssa on merkityksellinen ja ainutlaatuinen. Kohtaamisilla on iso vaikutus elämäämme ja hyvinvointiimme. Kuolema tuntuu yhä olevan vaikea aihe, mutta sen ei tarvitsisi olla, sanoo tilaisuuden juhlapuhuja, tietokirjailija, kuvataiteilija ja kokemusasiantuntija Krista Launonen.
WHO:n arvion mukaan maailmanlaajuisesti 45 % kuolevista eli yli 25,5 miljoonaa ihmistä vuodessa tarvitsee palliatiivista hoitoa elämän loppuvaiheessa. Vähintään yhtä moni potilas tarvitsee palliatiivista hoitoa ennen viimeistä elinvuottaan. Suomessa arviolta 70 000–75 000 potilasta tarvitsee palliatiivista hoitoa vuosittain.
Potilaiden oikeus palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon ei kuitenkaan toteudu Suomessa yhdenvertaisesti.
– Hallitusohjelmakirjaukset elämän loppuvaiheen arvokkuuden edistämisestä ja oikeudesta saattohoitoon eivät vielä ole edenneet. Moni asia on tällä hetkellä muutoksessa mutta muutoksessa on myös mahdollisuus: nyt on aika turvata lainsäädännöllä suomalaisille yhdenvertainen oikeus palliatiiviseen ja saattohoitoon, sanovat tilaisuudessa myös puhuvatt professori Tiina Saarto ja apulaisylilääkäri Kaisla Mannerla.
Yleisötilaisuuden järjestävät FinPall -hanke, Suomen Palliatiivisen Lääketieteen Yhdistys, Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys, Palliatiivinen Tutkimusverkosto ja Syöpäjärjestöt yhteistyössä HUS Palliatiivisen keskuksen kanssa. Paikan päällä voi tavata palliatiivisen hoidon asiantuntijoita ja tilaisuutta on mahdollista seurata suorana Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-72014810
Lisätietoja eri paikkakuntien tapahtumista löydät FinPall-hankkeen nettisivulta: https://finpall.fi/kansainvalinen-palliatiivisen-hoidon-viikko-7-13-10-2024-tapahtumat/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sarianne HartonenYhteiskuntasuhdepäällikköSyöpäjärjestöt
Puh:050 329 6052sarianne.hartonen@cancer.fiKuvat
Linkit
Syöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu 12 alueellista syöpäyhdistystä ja kuusi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Cancerförekomsten fortsätter öka5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Finlands Cancerregister publicerade i dag sin statistikrapport Cancer 2023.
Syöpien määrä jatkaa nousuaan5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Syöpärekisteri julkaisi tänään Syöpä 2023 -tilastoraporttinsa.
Palliatiivisen hoidon maailmankongressi Helsingissä26.5.2025 12:41:04 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon maailmankongressi järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa tällä viikolla 29.-31.5.2025. Järjestävä taho on Euroopan palliatiivisen hoidon yhdistys (EAPC), joka on Euroopan palliatiivisen hoidon moniammatillinen kattojärjestö. Kongressi kerää Helsingin messukeskukseen yli 2000 palliatiivisen hoidon asiantuntijaa eri puolilta maailmaa. Samalla 29.5 vietetään Euroopan palliatiivisen hoidon päivää.
Järjestöillä huoli syöpään sairastuneiden toimeentulosta23.5.2025 11:58:34 EEST | Tiedote
Syöpään sairastuneiden taloudelliset haasteet vaikuttavat jo syöpäpotilaiden hoidon toteutumiseen: moni välttelee lääkäriin menemistä mahdollisten syöpäoireiden vuoksi taloudellisten syiden vuoksi, ja toisaalta potilaat saattavat jättää käymättä hoidoissa säästösyistä.
Moni välttelee lääkäriin menoa mahdollisten syöpäoireiden vuoksi14.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikkein eniten terveydenhuoltoon hakeutumiseen vaikuttavat taloudelliset syyt, mutta myös ajatus syövän löytymisestä pelottaa, Syöpäjärjestöjen teettämässä kyselytutkimuksessa ilmeni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme