Kauppakamarikysely: Yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat kohentuneet - huippulukemiin yhä matkaa
Kauppakamarien syksyn suhdannekyselyn mukaan yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat parantuneet. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan huippulukemiin on yhä matkaa, mutta arviot ovat parantuneet kaikilla kyselyn osa-alueilla.

”Kuluvan vuoden mittaan on kotimaisessa talouskeskustelussa toisteltu analyysiä, jonka mukaan Suomen talous on suhdannekuopan pohjalla, mutta kasvu käynnistyy pian. Toistaiseksi myönteisestä kehityksestä silti on ollut niukasti merkkejä, ja usko on ollut koetuksella. Kauppakamarien suhdannekysely tukee tulkintaa siitä, että nousu kuopan pohjalta on vihdoin alkanut”, toteaa Appelqvist.
Edelliseen vuoteen verrattuna liikevaihto oli syksyn kauppakamarikyselyssä kasvanut 35 prosentilla vastaajista. Vastaava osuus oli toukokuussa alle 29 prosenttia, eli kesä ja syksy näyttäisivät sujuneen paremmin kuin alkuvuosi. Silti edelleen oli likimain yhtä paljon vastaajia, eli 34,4 prosenttia, joilla kuluvan vuoden kumulatiivinen liikevaihto on edellisvuotta alempana. Vain 22,6 prosenttia vastaajista kuitenkin odottaa liikevaihtonsa laskevan seuraavan kuuden kuukauden aikana.
Tilauskantatilanne oli edelleen haasteellinen suurella osalla vastaajista. Vastaajista 40 prosenttia arvioi tilauskantansa vuodentakaista pienemmäksi ja yhtä suureksi sen arvioi 36,5 prosenttia. Parempana tilannetta piti vain 23,4 prosenttia vastaajista. Tilanne on silti kohentunut toukokuusta.
Myös odotukset tilauskantojen tulevasta kehityksestä ovat aikaisempaa myönteisempiä. Lokakuun kyselyssä 26,7 prosenttia vastaajista ennakoi tilauskantansa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden jaksolla. Laskua odotti 22,3 prosenttia vastaajista. Loput ennakoivat tilanteen pysyvän muuttumattomana.
”Vastaajien arvioita omalla toimialallaan vallitsevista tunnelmista on vaikea edelleenkään kuvata riemukkaiksi, mutta tilanne on silti parempi kuin edeltävissä kyselyissä”, sanoo Appelqvist.
Optimistisiksi tunnelmia luonnehtivien vastaajien osuus oli noussut hieman yli 21 prosenttiin toukokuun 17,4 prosentista. Pessimistisiksi tai erittäin pessimistisiksi tunnelmia luonnehtivien vastaajien osuus oli edelleen selvästi suurempi, 43,6 prosenttia. Lukema on silti parempi kuin edellisessä kyselyssä, jossa pessimistejä oli 48 prosenttia.
”Laaja pessimismi on hallinnut suhdannekyselyjä jo pitkään. Nykyistä parempia yleistunnelmia mitattiin viimeksi toukokuussa 2023, jolloin tunnelmat olivat hetkellisesti varovaisen optimistisia ennen kuin Suomen talouden voimakas heikkenemisvaihe käynnistyi”, kertoo Appelqvist.
Yritysten toimintaa rajoittaa vastaajien mukaan tällä hetkellä ennen kaikkea riittämätön kysyntä. Näin arvioi yli puolet vastaajista (54,7 %). Toimintaa haittaa myös ammattimaisen työvoiman puute (24,5 %) sekä jännittynyt geopoliittinen tilanne (21,3 %).
Rahoituksen saatavuuden koki rajoittavaksi tekijäksi 15,6 prosenttia vastanneista yrityksistä.
”Vaikka valtaosalla yrityksistä ei ole vaikeuksia rahoituksen kanssa, on tämä luku mielenkiintoinen, koska se on korkeampi kuin missään aikaisemmassa kyselyssä. Rahoitusongelmat ovat pikkuhiljaa hiipineet rajoittamaan yhä useamman yrityksen toimintaa”, Appelqvist sanoo.
Kauppakamarien kysely tehtiin 24.-26.9.2024 ja siihen vastasi 1460 eri kokoista yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:044 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiLiitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Ei merkkiä paremmasta - konkurssien kasvu rajua22.8.2025 09:08:30 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan tuore Tilastokeskuksen tieto yritysten konkursseista kertoo, ettei toistaiseksi merkkiä paremmasta vielä näy: konkurssien määrä kasvoi heinäkuussa voimakkaasti. Vaikka varovaisen myönteisiä merkkejä Suomen taloudessa on jo näkynyt, ei se vielä riitä tukemaan yrityksiä.
Keskuskauppakamari: Rauha Ukrainassa voisi palauttaa Eurooppaan taloudellisen vakauden20.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan paitsi 2000-luvun suurin inhimillinen tragedia Euroopassa, samalla myös vakava uhka taloudelle ja hyvinvoinnille. Sodan vaikutukset ovat ulottuneet kauas taistelukenttien ulkopuolelle: investoinnit ovat lykkääntyneet, kustannukset nousseet, kilpailukyky heikentynyt ja yleinen epävarmuus lisääntynyt. Rauha ei Romakkaniemen mukaan lopettaisi vain kärsimystä, vaan se palauttaisi myös vakauden, jota talous kipeästi tarvitsee.
Keskuskauppakamari: Jo yli puolella First North -yhtiöistä hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen18.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Naisten osuus First North -yhtiöiden hallitusten jäsenistä on noussut 28 prosenttiin. Jo 54 prosentilla First North -yhtiöistä hallituksen sukupuolijakauma on tasapuolinen. Tiedot selviävät heinäkuussa julkaistusta Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta.
Keskuskauppakamari: Euroopan komission uusi EU-yritysvero esitys on epäonnistunut15.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksensa seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF), jossa EU:n budjetti lähes kaksinkertaistuisi. Rahoituspaineiden helpottamiseksi komissio esittää uusia omien varojen lähteitä, joista yksi kohdistuisi suoraan Euroopassa toimiviin suuryrityksiin. Uusin ehdotus EU-yritysveroksi on kuitenkin herättänyt laajaa arvostelua – Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntijan Tomi Viitalan mielestä kyseessä on harvinaisen epäonnistunut luomus, jonka toteuttamiskelpoisuutta ja oikeudenmukaisuutta on syytä kyseenalaistaa.
Keskuskauppakamari: Kännykkäkielto tarpeen myös toisen asteen koulutukseen7.8.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Toisen asteen koulutus kaipaa kiireellisesti linjauksia puhelinten käyttöön. Ammattiin opiskelevat ja lukiolaiset viettävät usein päivänsä puhelin kädessä, mikä vaikeuttaa keskittymistä, aivojen palautumista ja opiskelurytmin ylläpitämistä. Elokuussa voimaan tullut perusopetuksen kännykkäkielto ei koske toisen asteen koulutusta, ja peruskouluissakin välituntien ja siirtymien osalta linjaukset jäivät kouluille itselleen päätettäviksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme