Tampere-talo Oy

Blue Öyster Cult palaa Suomeen lähes vuosikymmenen tauon jälkeen

9.10.2024 11:00:00 EEST | Tampere-talo Oy | Tiedote

Jaa

Yhdysvaltalainen rocksuuruus Blue Öyster Cult esiintyy Tampere-talossa lauantaina 31.5.2025. Tampere on ainoa pysähdys Suomessa yhtyeen Euroopan kiertueella. Liput tulevat myyntiin maanantaina 14.10.2024 klo 9.00.

New Yorkissa vuonna 1967 perustettu Blue Öyster Cult palaa Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen harvinaiselle keikalle. Yhtye esiintyy Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31. toukokuuta osana Euroopan kiertuettaan.

Blue Öyster Cult on ihastuttanut älykkään hard rockin faneja ympäri maailman jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Yhtye mainitaan usein hard rockin uranuurtajana sekä erilaisten heavy metal -genrejen pioneerina. Pitkän uransa aikana Blue Öyster Cult on julkaissut useita kriitikoiden ylistämiä ja kaupallisesti menestyneitä klassikkoalbumeita.

Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi Blue Öyster Cult (1972) teki vaikutuksen rock-yleisöön tarttuvan koukuttavalla, mutta samalla säröisen raskaalla musiikilla sekä provokatiivisilla ja monitulkintaisilla lyriikoilla. Blue Öyster Cultin katalogista löytyy useita rock-historiaan kanonisoituja kappaleita, kuten HIM-yhtyeen versioima (Don’t Fear) The Reaper, Metallican coveroima Astronomy tai 70- ja 80-lukujen hitit: Godzilla, Burnin’ For You, Flaming Telepaths, In Thee ja Veteran of the Psychic Wars.

Blue Öyster Cultin sävellyksistä, sanoituksista ja taiteellisesta suunnasta vastaa johtokaksikko Donald ”Buck Dharma” Roeser (laulu & kitara) sekä Eric Bloom (laulu & kitara). Tampere-taloon saapuvan nykykokoonpanon täydentävät kitaristi-kosketinsoittaja Richie Castellano sekä pitkään mukana ollut rytmiryhmä Danny Miranda (basso) ja Jules Radino (rummut).

”Tajusimme olevamme klassinen rock-yhtye. Sitä olemme aina olleet ja sen tyylin hallitsemme parhaiten. Olemme ylpeitä yhtyeen omalaatuisesta, klassisesta saundista ja laajasta biisikatalogista, joka on luotu sellaisille musiikin rakastajille, jotka eivät välitä keinotekoisesta keskenään samalta kuulostavasta musiikista, joka tänä päivänä dominoi radion soittolistoja.”, bändin perustajakaksikko Roeser ja Bloom kuvailee saavutustaan ja missiotaan. 

Blue Öyster Cult keikkailee ja levyttää uutta musiikkia aktiivisesti. Yhtye saapuu Tampereelle taskussaan tuore keväällä 2024 julkaistu albumi Ghost Stories.

Blue Öyster Cult (USA)

Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31.5.2025 klo 19.00.

Esityksen kesto n. 2h (ei väliaikaa).

Liput alkaen: 69,90 €

Tapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 14.10.2024 klo 09.00 Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Blue Öyster Cult saapuu toukokuussa Suomeen
Blue Öyster Cult saapuu toukokuussa Suomeen
Lataa
Yhdysvaltalainen rocksuuruus Blue Öyster Cult esiintyy Tampere-talossa lauantaina 31.5.2025
Yhdysvaltalainen rocksuuruus Blue Öyster Cult esiintyy Tampere-talossa lauantaina 31.5.2025
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvät Talo Events Oy.

Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. 

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu

Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.

Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.

Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote

Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye