KKO hylkäsi valituslupahakemuksen Kittilän kuntapäättäjiä ja kunnan hallintojohtajaa koskevassa jutussa
Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt syyttäjälle valituslupaa Kittilän kuntapäättäjiä koskevassa asiassa, joka koski kunnan hallintojohtajan tehtävien muuttamista hallintosäännön muutoksilla.
Syyttäjä oli vaatinut eräille Kittilän kunnan kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsenille ja varajäsenille sekä vt. kunnanjohtajalle rangaistusta ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä, toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta ja viimesijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteen mukaan kunnanhallitus ja -valtuusto olivat kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien aloitteesta hallintosääntöä muuttamalla poistaneet hallintojohtajalta tämän virkaan kuuluneet keskeiset ja olennaiset virkatehtävät kostona tai rankaisuna hallintojohtajan aiemmasta virkavelvollisuuksien mukaisesta toiminnasta. Osallistuessaan hallintosäännön muutosten valmisteluun tai päätöksentekoon vastaajat olivat laiminlyöneet velvollisuuttaan käyttää toimivaltaansa yksinomaan hyväksyttäviin tarkoituksiin, velvollisuuttaan varata hallintojohtajalle tilaisuuden tulla kuulluksi häntä koskevista muutoksista sekä velvollisuuttaan perustella päätökset lain edellyttämällä tavalla. Syyttäjän mukaan tarkoituksena oli ollut syrjäyttää hallintojohtaja tälle kuuluvista keskeisistä tehtävistä.
Lapin käräjäoikeus ja Rovaniemen hovioikeus olivat hylänneet kaikki syytteet.
KKO:ssa syyttäjä vaati, että vastaajat tuomitaan rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän valituslupahakemus hylättiin.
Asian diaarinumero KKO:ssa: R2023/951
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Esittelijä Elina Elo, p. 02956 40071, elina.elo(at)oikeus.fi
Asiakirjatilaukset: korkeimman oikeuden viestintä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078
Linkit
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
HD: Åtal för grovt alkoholbrott förkastades i ärende gällande näthandel med alkoholdrycker3.9.2025 09:02:33 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att säljaren inte hade fört in alkoholdrycker från Estland till Finland i strid med alkohollagen eller sålt dem i Finland
KKO: Syyte törkeästä alkoholirikoksesta hylättiin alkoholijuomien verkkokauppaa koskevassa asiassa3.9.2025 09:02:33 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, ettei myyjä ollut alkoholilain vastaisesti tuonut alkoholijuomia Virosta Suomeen eikä myynyt niitä Suomessa.
HD: En under 15-åring kunde meddelas besöksförbud19.8.2025 09:02:20 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att en 13-årig person kunde meddelas ett normalt besöksförbud för tre månader för att skydda två barn som gick i samma skola.
KKO: Alle 15-vuotias voitiin määrätä lähestymiskieltoon19.8.2025 09:02:20 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että 13-vuotias henkilö oli voitu määrätä kolmen kuukauden pituiseen perusmuotoiseen lähestymiskieltoon kahden samaa koulua käyvän lapsen suojaamiseksi.
HD avslog alla ansökningar om besvärstillstånd i det så kallade gatugängsärendet27.6.2025 09:00:15 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hovrätt gav sin dom 13.6.2024 i det så kallade gatugängsfallet där det bland andra brott var fråga om förberedelse till grovt brott mot liv eller hälsa som planerats till Brunnshuset samt om ett dråpförsök i Esbo 5.9.2021. Sju svarande ansökte om besvärstillstånd av högsta domstolen. Högsta domstolen avslog alla ansökningar om besvärstillstånd. Hovrättens dom står således fast. Ärendets diarienummer i HD: R2024/697
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme