SDP:n Kymäläinen: Verkon kuuluvuusongelmat itärajalla ovat yhdenvertaisuuskysymys
9.10.2024 13:24:06 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Itärajan pinnassa on havaittu lukuisia katvealueita viestintäverkkojen toimivuudessa, kun operaattorit ovat parhaillaan sulkemassa 3G-verkkojaan. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tämän vaikutuksista yhdenvertaisuuden toteutumiseen.

– Jokaisella on oikeus kohtuuhintaisiin ja toimiviin viestinnän peruspalveluihin kodissaan. Nyt kun operaattorit ovat sulkemassa 3G-verkkojaan, erityisesti itärajan tuntumassa puhelin- ja tietoliikenneyhteydet ovat heikentyneet huomattavasti. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa on useissa kunnissa tutkittu jo pitkään yhteyksien toimivuutta ja todettu, että huonon kuuluvuuden alueita on erityisesti rajan pinnassa valtavan paljon. On kokonaisia kyliä, joissa yhteydet eivät yksinkertaisesti toimi. Tämä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, Kymäläinen painottaa.
Kymäläisen mukaan sekä kunnissa että asukkaiden taholta pyritty olemaan Traficomiin yhteydessä asiasta, mutta koska kuuluvuus on yleispalvelun kannalta viranomaisen näkökulmasta riittävä, asialle ei voida tehdä mitään. Käytännössä ongelmallista on, että yleispalvelun toteutumiseksi riittää, että liittymä toimii kotona yhdessä pisteessä – riippumatta siitä, missä tämä piste sijaitsee.
– Yhteyksien huononeminen on johtanut siihen, että esimerkiksi etälääkäripalvelujen saaminen netin kautta on vaikeaa tietyillä alueilla. Samoin herää huoli siitä, miten esimerkiksi hätätilanteessa voi hälyttää apua, mikäli puhelinkuuluvuutta ei ole, kertoo Kymäläinen.
Kirjallisessa kysymyksessään Kymäläinen kysyy hallitukselta, onko se tietoinen näistä ongelmista itärajan pinnassa ja miten hallitus aikoo edistää näiden katvealueiden torjumista ja ongelmien korjaamista perusoikeuksien toteutumiseksi.
– Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on kestämätöntä, että rajan tuntumassa asuvat ihmiset ovat muita heikommassa asemassa yhteyksien näkökulmasta. Pahimmillaan kyse voi olla henkeen ja terveyteen kohdistuvasta uhasta, mikäli esimerkiksi hätäpuhelun soittaminen onnistuu vain poistumalla kodista ja ajamalla kohti lähintä taajamaa, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Werning Kurvisen talouskritiikistä: ”Pelkkää poliittista teatteria”22.5.2026 15:35:51 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning tyrmää keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen hyökkäykset SDP:n talouslinjaa kohtaan. Werningin mukaan keskusta keskittyy nyt rakentavan keskustelun sijaan pelkkään metelöintiin.
SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.
SDP:n Pia Viitanen: Perukaa kallis ja tehoton yhteisöveroale22.5.2026 10:17:39 EEST | Tiedote
Viimeistään nyt olisi hallituksen korkea aika perua kallis ja vastuuton yhteisöveron alennus, joka ei tuo työtä, eikä maksa itseään takaisin, mutta valuu jo valmiiksi hyvätuloisille, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Eloranta: Tietokirjailijoiden eriarvoinen asema apurahoissa on korjattava22.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii tietokirjailijoille yhdenvertaista kohtelua valtion apurahapolitiikassa. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tietokirjailijoiden asemasta valtion tukijärjestelmässä.
Hiltunen vaatii parannuksia lähisuhdeväkivallan uhrien suojaan21.5.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Pia Hiltunen (sd.) vaatii hallitukselta toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun parantamiseksi oikeuskanslerin kertomuksessa esiin nousseiden vakavien havaintojen jälkeen. Puutteita on havaittu muun muassa rikosilmoitusten kirjaamisessa, riskinarvioinneissa ja uhrien suojelussa, ja viranomaisten toimintakäytännöissä on edelleen merkittäviä eroja. Suomi on EU:n turvattomin ja väkivaltaisin maa naisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme