SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: Kyllä vientimallin lopputulos jo tiedetään

9.10.2024 13:47:44 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Palkkakuoppalaki tulee entisestään vaikeuttamaan nais- ja matalapalkkaisten aseman parantamista ja vaikeuttamaan sovitteluprosessia. Ilman kunnollista sovittelua lakkojen todennäköisyys kasvaa. Tämä ei ole kenenkään etu, vähiten työntekijöiden.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Erityisesti nais- ja pienipalkkaiset työntekijät ovat jäämässä vientimallin vuoksi palkkakuoppaan sellaisessa tilanteessa, jossa Suomen työmarkkinat ovat eriytyneet matalapalkka ja nais- ja miesvaltaisiin aloihin sekä siihen, että joillain aloilla palkkaliukumat hoitavat osan palkkakehitystä. Niillä aloilla, joilla palkkaliukumaa ei ole, useimmiten naisvaltaisilla aloilla, palkkojen korjaamistarpeet myös tästä syystä korostuvat neuvottelukierroksella. Hallitus puuttuu voimakkaasti palkkojen määräytymiseen, mikä kaventaa työntekijöiden mahdollisuutta korjata palkkojaan, kun sitä rajoitetaan lakisääteisellä palkkakatolla. Tämä tekee työmarkkinoista epätasapainoisemmat ja vaikeuttaa reilujen ratkaisujen löytämistä, etenkin edellä mainittujen alojen osalta, sanoo kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly. 


- Sovittelijan työn merkitys työmarkkinoiden tasapainon ylläpitäjänä on keskeinen. Nyt kuitenkin sovittelijan työtä rajoitetaan kohtuuttomasti, mikä vaarantaa koko sovitteluprosessin uskottavuuden. Kun sovittelijan toimintamahdollisuuksia kavennetaan, lopputulos näyttää ennalta määrätyltä. Tämä vähentää halukkuutta turvautua sovitteluun, koska sen ei uskota johtavan oikeudenmukaiseen ratkaisuun, kertoo Lyly.

- Kaikki tähän mennessä esitellyt hallituksen toimet ovat heikentäneet työntekijöiden asemaa ja oikeuksia. On selvää, että tämänkaltaisella politiikalla ajetaan työmarkkinoita kohti lisääntyvää epävakautta ja ristiriitoja. Nyt olisi aika muuttaa suuntaa ja taata sovittelijalle riittävät mahdollisuudet tehdä työtään niin, että kaikilla osapuolilla on aidosti mahdollisuus päästä reiluun ja kestävään ratkaisuun, päättää Lyly.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Saatavuusharkintaa ei pidä höllentää2.7.2026 10:38:06 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen saatavuusharkinnasta. Hän pitää ongelmallisena, jos saatavuusharkinnasta vapautetaan ammattinimikkeitä, vaikka kyseisissä ammateissa olisi samanaikaisesti paljon työntekijöitä työttömänä. Hän nostaa esille myös, että ammattiliittojen näkemyksille pitää antaa enemmän painoarvoa työmarkkinatilanteen arvioinnissa.

Eduskunnan ResilEast -ryhmä: Suomen visio rakennettava sähköistyvän teollisuuden tuomalle vauraudelle - koko maan resurssit hyödynnettävä2.7.2026 09:15:14 EEST | Tiedote

Itäisen Suomen kehitystä jarruttaa tällä hetkellä merkittävä pullonkaula: Paikallisen energiatuotannon puute. Tuulivoima olisi nopein ratkaisu tähän haasteeseen, mutta puolustusvoimien nykyisen tutkajärjestelmän teknologiset rajoitteet monimutkaistavat ratkaisujen löytämistä. Nykyinen tilanne on vaarassa muodostua itäisen Suomen elinvoimaisuuden kannalta kestämättömäksi ja näiden haasteiden ratkaiseminen turvallisuutta vaarantamatta vaatii rohkeutta ja pitkää sitoutuneisuutta. Suomen kansantalouden sekä itäisen Suomen elinvoiman ja siten turvallisuudenkin kannalta on huolestuttavaa, jos miljardien eurojen teolliset investoinnit karkaavat ulkomaille puhtaan energian tuotannon puutteen takia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye