Kokoomuksen Valkonen: Keskusta jumiutunut vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan
9.10.2024 13:49:34 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen ihmettelee Keskustan vastustusta niin kutsutulle vientimallille. Valkosen mukaan Keskusta on jumiutunut kiinni vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen ihmettelee Keskustan vastustusta niin kutsutulle vientimallille. Valkosen mukaan Keskusta on jumiutunut kiinni vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan. Valkosen mukaan Keskusta ei ole esittänyt uskottavaa talouspoliittista vaihtoehtoa hallitukselle, vaan keskittynyt muiden vasemmistopuolueiden kanssa kritisoimaan hallituksen yksittäisiä toimia.
”Surullisesti Keskusta näyttää jumiutuneen viime hallituskauden vasemmistolaiselle talous- ja työmarkkinapolitiikan linjalla. Hallituksen oikeistolaisten talous- ja työmarkkinauudistusten jatkuva kritisoiminen pakottaa kysymään: minne taloutta rohkeasti aikanaan uudistanut Sipilän ja Ahon Keskusta on unohtunut?”, Valkonen kysyy.
Valkosen mukaan Keskustan vasemmistolainen talous- ja työmarkkinapolitiikka näkyy viimeisimpänä heidän päätöksessään vastustaa hallituksen esitystä vientivetoisesta palkkamallista.
”Olemme pieni vientivetoinen maa. Suomalaisten vientiyritysten kansainvälinen kilpailukyky ja menestyminen on välttämätöntä isänmaan pärjäämiselle. Hallitus ei ole Keskustan tavoin unohtanut, että kaikki suomalainen kasvu ja hyvinvointi lähtee liikkeelle suomalaisista yrityksistä ja niiden pärjäämisestä. Vain menestyvät yritykset mahdollistavat myös julkisen sektorin palkankorotukset”, Valkonen jatkaa.
Valkonen muistuttaa, että Keskusta toimi koko viime hallituskauden ajan Marinin vasemmistolaisen talouspolitiikan mahdollistajana. Yhtään aitoa, merkittävää talousuudistusta ei tehty. Nyt oppositiossa Keskusta on jatkanut Valkosen mukaan viime kaudella opitulla linjalla.
”Keskusta ei ole vaikeassa talouden tilanteessa esittänyt todellista vaihtoehtoa hallituksen talouspolitiikalle tai sitoutunut omalla ehdotuksellaan yhdeksän miljardin sopeutukseen. Sen sijaan Keskusta on vastustanut muun muassa markkinoiden avaamista julkisissa hankinnoissa, työn verotuksen keventämistä ja useita hallituksen välttämättömiä säästötoimia. Suomi tarvitsee edelleen rohkeita talousuudistuksia niin työmarkkinoilla, sosiaaliturvassa kuin verotuksessa sekä valtion talouden menomalttia. On valtava pettymys, että Keskusta on jättäytynyt jarruttajien joukkoon”, Valkonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: Demareilla on taas rahahana auki26.9.2026 14:07:50 EEST | Tiedote
Ykkösaamussa Hjallis Harkimo lupasi verottaa lisää, jotta kuluttajia voitaisiin tukea. Demarit ovat jo seuraavassa vaiheessa: SDP Mäkynen ja Harakka vaativat rahaa suoraan ihmisten tileille. Ensin valtio ottaa rahat ja sitten poliitikot lupaavat jakaa niitä takaisin. Tätäkö oppositio kutsuu talouspolitiikaksi?
Kokoomuksen Multala: SDP:n budjettiviikko surullinen osoitus siitä, miten vähissä puolueen eväät ovat26.9.2026 12:53:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan mukaan budjettiviikko oli surullinen osoitus siitä, miten vahvasti SDP on rakentanut oppositiopolitiikkansa sen varaan, että taloudessa ja työllisyydessä menisi huonosti.
Kokoomuksen Sarkomaa: Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä – laaturekisteri tukemaan ennaltaehkäisyä ja hoitoa26.9.2026 10:24:20 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa esittää 25.9. jättämässään toimenpidealoitteessaan pilottia valtakunnallisen muistisairauksien laaturekisterin perustamiseksi. Rekisteri vahvistaisi muistisairauksien ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen seurantaa ja antaisi samalla työkalun vaikuttavaksi osoitetun FINGER-toimintamallin systemaattiseen käyttöönottoon.
Kokoomuksen Kopra Lindtmanille: SDP:n kannattaa laittaa ensin oma ulkopoliittinen linjansa kuntoon25.9.2026 22:24:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra hämmästelee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin puheita epäluottamuksesta koko hallitukselle Lähi-idän politiikan vuoksi. Kopran mukaan SDP on heikoilla jäillä syyttäessään muita ulko- ja turvallisuuspolitiikan epäselvyydestä.
Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme