SDP:n Perholehto: Hyväkään päämäärä ei saa pyhittää keinoja, joilla on riski loukata kansalaisten oikeuksia
SDP:n kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Pinja Perholehto kritisoi voimakkaasti hallituksen tukea EU:n CSAM-ehdotukselle, joka uhkaa monien asiantuntijoiden mukaan avata oven laajamittaiselle massavalvonnalle ja salauksen heikentämiselle.

Perholehdon mukaan ehdotuksen tavoite lapsiin kohdistuvan hyväksikäytön torjumiseksi on kannatettava, mutta keinot ovat vähintään jännitteisiä suhteessa kansalaisten yksityisyyden suojan turvaan.
– Valiokunnat ottivat ottivat valtioneuvostoa kriittisemmät kannat ehdotukseen jo viime syksynä. Jo silloin erityisen ongelmallisena pidettiin juuri massavalvonnan mahdollistamista ja salauksen heikentämistä. On aivan käsittämätöntä, että hallitus näyttää sulkeneen korvansa perustavanlaatuisilta ongelmilta, joita yli hallitus-oppositio-rajojen on nostettu esiin pitkin matkaa, toteaa Perholehto.
– Nyt liikutaan vaarallisilla vesillä, sillä esimerkiksi salauksen heikentäminen on kaksiteräinen miekka, joka ei toimi vain yhteen suuntaan. Jos ovi avataan viranomaisille ja kansallisille turvallisuustoimijoille, aukeaa se myös pahantahtoisille pyrkimyksille. Hyväkään päämäärä ei saa siksi pyhittää keinoja, joilla on riski loukata kansalaisten oikeuksia ja aiheuttaa uusia ongelmia, jatkaa Perholehto.
– Suuri valiokunta on todella paljon vartijana. Suomen kannan on sekä puolustettava kansalaisten turvallisuutta että perusoikeuksia. Tässähän nyt myös punnitaan, kuinka pitkälle Suomi on valmis menemään yksityisyyden suojan ja tietoturvan heikentämisessä, Perholehto päättää.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoKansanedustaja
Puh:040 059 6521pinja.perholehto@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
SDP:n Paula Werning: Missä on perintäyhtiöiden vastuu?25.6.2025 12:43:39 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tuore selvitys paljastaa vakavan huolen. Perintäyhtiöt käyttävät oikeusjärjestelmää hyväkseen, ajavat läpi perusteettomia vaateita ja voittavat, kun velallinen ei jaksa tai uskalla puolustautua. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) vaatii hallitukselta ripeitä ja konkreettisia toimia – oikeus ei saa toimia vahvemman ehdoilla.
SDP:n Lauri Lyly: Orpo-Purran hallituksen keinot eivät auta työttömyyden hoidossa25.6.2025 10:56:46 EEST | Tiedote
KEHA-keskuksen uusimman toukokuun tilaston mukaan Suomessa työttömien määrä on kasvanut 308 000:een. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä on kasvanut yli 41000:lla. SDP:n Lauri Lyly penää hallitukselta oikeita toimia työllisyyden hoitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme