Pohde mukana ikäihmisten seminaarissa
10.10.2024 09:07:28 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Nyt vietetään vanhusten viikkoa. Jotta voidaan rakentaa inhimillistä ikääntymistä, on ikäihmisellä oikeus tehdä päätöksiä ja hänen tahtoaan tulee kunnioittaa.

Ikääntyessä riippuvuus muista ihmisistä voi lisääntyä. Silloin vanhukset ovat haavoittuvassa asemassa ja heidän kohteluunsa tulee kiinnittää erityistä huomiota.
- Aina on tärkeää tulla kuulluksi ja olla mukana itseä koskevassa päätöksenteossa. Ikäihmisen tahtoa täytyy selvitellä, vaikka ikäihmisen olisi vaikea ilmaista itseään, muistuttaa ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mervi Koski.
Ikäihmisten täytyy tulla kohdelluksi yhdenvertaisena ja saada apua ja tukea, kun he sitä tarvitsevat. Jokaisen täytyy myös saada palvelua ja hoitoa lain edellyttämällä tavalla.
Tänä päivänä vanhuus venyy ja hyvin vanhojen määrä ja osuus yhteiskunnassa kasvaa. Hyvinvointialueen on toteutettava iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen kotiinsa annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla. Palvelut on sovitettava sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisia palveluntarpeita.
Osana viikkoa järjestettiin Polkuja inhimilliseen ikääntymiseen -seminaari. Pohjois-Pohjanaan hyvinvointialue Pohde oli mukana seminaarissa. Seminaarissa käsiteltiin alan huippuosaajien johdolla ajankohtaisia kysymyksiä, kuten yhteisöllistä asumista, ihmisoikeuksia ja palvelujen tuottamisen tapoja. Puhujina olivat sosiaali- ja terveysministeriöstä neuvotteleva virkamies Satu Karppanen, Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä, Ihmisoikeuskeskuksen vs. johtaja Susan Villa ja asiantuntija Sanna Ahola.
Seminaarin järjesti ODL ja Hoivatie.
Yhteyshenkilöt
Mervi KoskiIkäihmisten palvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4018mervi.koski@pohde.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Hinkuyskää on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaalla4.9.2026 08:00:01 EEST | Tiedote
Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja eteläisellä alueella. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Syksyllä koulujen alkaessa monet hengitystieinfektiot alkavat levitä ja monenlaista flunssan kaltaista tautia on liikkeellä.
Pohde pyytää palautetta ja lausuntoja hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2027–20303.9.2026 08:08:12 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman luonnos vuosille 2027–2030 on avattu lausunto- ja palautekierrokselle. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kutsuu asukkaita, henkilöstöä, kuntia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita tutustumaan suunnitelmaan ja antamaan siitä näkemyksensä.
Pohde auttaa asiakkaita irti tupakasta ja nikotiinista uuden toimintamallin avulla2.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa uuden tupakka- ja nikotiinivieroituksen toimintamallin tänä syksynä. Se parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia saada apua tupakka- ja nikotiinituotteista vieroittumiseen.
Pohteen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät – henkilöstövaikutuksia voitiin vähentää1.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 22.6.–28.8.2026. Neuvotteluilla tavoiteltiin 30 miljoonan euron säästöjä. Neuvottelujen lopputuloksena irtisanomiset kohdistuvat 300 henkilöön neuvotteluesityksessä ilmoitetun 500 henkilön sijaan. Henkilöstövaikutukset painottuvat suhteellisesti eniten johdon ja hallinnon tehtäviin.
Pohde on hyväksynyt asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet31.8.2026 14:26:53 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaalihuoltolain mukaisten asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet kesäkuussa (§108 17.6.2026). Ne tulevat voimaan 1.9.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme