Ikäsyrjinnän rangaistuksia syytä korottaa
11.10.2024 08:00:00 EEST | Insinööriliitto IL ry | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä yksi syy ikäsyrjinnän yleisyyteen suomalaisessa työelämässä on se, että siihen syyllistyneet tahot pääsevät rikoksestaan liian helpolla.

– Suomalaisessa työelämässä on jo pitkään rehottanut ikäsyrjinnän kulttuuri, jonka uhreiksi on joutunut vuosikymmenten aikana iso joukko ahkeria, osaavia ja työteliäitä ihmisiä. Kulttuurin on muututtava, ja siihen tarvitaan myös keppiä. Sanktioita ikäsyrjinnästä on kovennettava tuntuvasti, kun kulttuuri ei muuten tunnu muuttuvan, Salo sanoo.
Orpon hallitus on asettanut ex-ministeri Jari Lindströmin etsimään työvoimapolitiikan keinoja jatkaa yli 55-vuotiaiden työuria ja auttaa heidän työllistymistään. Hänen on määrä kertoa työnsä tuloksista lokakuussa.
– Jo selvityshenkilön asettaminen omalta osaltaan paljastaa yhden suomalaisen työelämän valuvioista, ikääntyneiden työntekijöiden kohtelun ja suoranaisen ikäsyrjinnän. Hallitus ansaitsee kiitoksen selvityshenkilön asettamisesta ja olemme hänen työtään myös tukeneet. Toivon mukaan työ tuottaa selkeitä ja konkreettisia keinoja ikäsyrjinnän torjumiseen, Salo sanoo.
Insinööriliitto muun muassa luovutti Lindströmille alkukesästä jäsenistönsä keskuudessa tehdyn kyselyn ikäsyrjinnästä. Kyselyn mukaan yli 50-vuotiaista työttömistä 86 prosenttia kertoo kohdanneensa ikäsyrjintää työnhaussa.
– Ei näiden ihmisten asema työelämässä muutu ilman kunnon konkretiaa. Juhlapuheita ja pehmeitä keinoja on kuultu ja nähty tarpeeksi. Voi olla, että kulttuuri ja asenne ikäsyrjintään ei muutu ilman, että siirrymme ikäsyrjinnän räikeimmissä tapauksissa suhteellisen pienistä sakoista aina vankeusrangaistuksiin asti, Salo sanoo.
Hänen mukaansa yli 55-vuotiaiden työurien pidentämiseen löytyy myös muita keinoja. Tärkeää on nopeasti tehdä päätös siitä, miten hallituksen lakkauttama aikuiskoulutustuki korvataan. Ikääntyneiden työntekijöiden osaamista ja urataitojen ylläpitämistä on syytä tukea myös muilla keinoilla, kuten kyseiselle kohderyhmälle räätälöidyillä työnhakuvalmennuksilla.
– Keinovalikoimaan pitää kuulua myös varttuneiden työntekijöiden irtisanomiskynnyksen tuntuva korottaminen. He ovat nykyään aina eturivissä, kun yritys hakee muutosneuvotteluissa irtisanottavia. Siihen on saatava muutos, Salo sanoo.
– Jos muutosneuvotteluissa aiotaan irtisanoa yli 55-vuotaita suhteellisesti enemmän kuin muihin ikäryhmiin kuuluvia, on yrityksen annettava asiasta erillinen selvitys yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Tämä olisi toimiva keino puuttua ikäsyrjinnän kulttuuriin, kun valtuutetulle tulisi selvitysten kautta mahdollisuus puuttua syrjintään, Salo lisäksi ehdottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Korkeakoulupolitiikka ansaitsee oikeaa johtamista27.10.2026 09:06:30 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen (AMK) alasajoa ei pidä toteuttaa, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.
Insinööriliitto ja RIA: Työharjoittelun on oltava palkallinen – rakennusalalla myös työkulttuurissa on parannettavaa21.10.2026 14:00:12 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ja RIAn työharjoittelututkimuksesta selviää, että harjoittelupaikan löytäminen rakennusalalla on vaikeaa ja joka kymmenes opiskelija tekee harjoittelun ilman palkkaa.
Uusi podcast haastaa työn, teknologian ja vallan kytkökset9.10.2026 12:36:53 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ”Murtuuko työ?” -podcast tarttuu työn ja teknologian murrokseen. Maria Mäkysen luotsaamasta sarjasta julkaistaan syksyn aikana kahdeksan osaa, joissa ääneen pääsevät tunnetut vieraat päättäjistä vaikuttajiin.
Insinööriliitto tuottaa tietoa korkeakoulupolitiikan uudistamiseksi – Ida Mielityinen selvityshenkilöksi17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemän ammattikorkeakoulua on päätynyt yliopistojen enemmistöomistukseen ilman kunnollista vaikutusarviointia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kolmen ammattikorkeakoulun osalta käydään omistajuudesta tällä hetkellä neuvotteluja. Insinööriliitto haluaa pysäyttää tämän kehityksen sekä tarjota vaihtoehtoja varmistaakseen ammattikorkeakoulutuksen omaehtoisen kehittymisen.
Houkuttelukieltoja pitää säännellä työsopimuslaissa16.9.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Houkuttelukiellot toimivat Insinööriliiton mukaan kilpailukieltojen tapaan sekä vaikeuttavat työpaikan vaihtamista ja yritysten kilpailua markkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme