Vihreät lähtee mukaan välikysymykseen palkkatasa-arvosta
10.10.2024 14:50:19 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreä eduskuntaryhmä on päättänyt olla mukana välikysymyksessä palkkatasa-arvosta. Puolueen puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Vihreät ei hyväksy naisvaltaisten alojen lukitsemista ikuiseen palkkakuoppaan, vaan vaatii työmarkkinoiden reilua uudistamista.

Virta kertoo Vihreiden ymmärtävän ja jakavan suomalaisten palkansaajien huolen. Muun muassa lastensuojelussa, vanhainkodissa ja koulussa työskennelleen Virran mukaan hallitus murentaa naisvaltaisten aloilla työskentelevien palkkakehityshaaveet.
– Olen läpi hallituskauden ollut todella pettynyt lähihoitajien, sairaanhoitajien, opettajien sosionomien, varhaiskasvatuksen ammattilaisten, kätilöiden, ensihoitajien, koulunkäynninohjaajien, fysioterapeuttien, lastensuojelun työntekijöiden ja monen muun puolesta. Vientivetoinen palkkamalli kohtelisi näitä aloja ja näitä ihmisiä todella epäreilusti, Virta toteaa.
Virran mukaan vientivetoisen palkkamallin edistämisen sijaan hallituksen tulisi asettaa naisvaltaiset matalapalkka-alat erityissuojeluun ja varmistaa, että myös näillä aloilla on aitoja mahdollisuuksia palkkakehitykseen.
– Sanoi hallitus mitä tahansa, tämä esitys ajaa naisvaltaiset alat ikuiseen palkkakuoppaan ja heikentää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Me ymmärrämme tämän huolen, ja siksi olemme mukana tässä välikysymyksessä, Virta kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Marena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen pääministeri Orpolle: keinoja väkivaltaa vastaan löytyy – ja vihreät tarjoavat yhteistyötä niiden edistämisessä12.6.2026 15:19:09 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kiittää pääministeri Orpoa selvistä kannanotoista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Puheiden lisäksi tarvitaan nyt tekoja – ja juhannusviikolla vihreät tarjoavat Orpolle nipun keinoja.
Vihreiden Mari Holopainen vaatii: Äidinkielen, matematiikan ja yleissivistävän opetuksen määrä ammatillisessa koulutuksessa on vähintään tuplattava11.6.2026 15:57:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii hallitukselta toimia opetuksen määrän lisäämiseksi ja yleissivistävien opintojen vahvistamiseksi.
Vihreiden Hyrköltä rohkea esitys muunkielisten lasten kielitaidon vahvistamiseen11.6.2026 11:22:14 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ehdottaa lasten vahvempaa ohjaamista tai jopa velvoittamista varhaiskasvatukseen ratkaisuksi kielitaidon eriytymiseen.
Vihreiden Hopsu kritisoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon Lähi-Idän konfliktin liian suppeaa käsittelyä: Suomen pitää edetä Palestiinan tunnustamisessa10.6.2026 13:32:42 EEST | Tiedote
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta päätti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon keskustelun tänään. Vihreiden kansanedustaja ja valiokuntavastaava Inka Hopsun mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei riittävässä määrin esitä Suomen selkeää kantaa moniin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
Vihreiden Tynkkynen: ydinenergialaki pitää uudistaa uhraamatta kansalaisten oikeuksia osallistua10.6.2026 13:25:40 EEST | Tiedote
Vihreät tukevat ydinenergialain kokonaisuudistusta, jolla ohjaus päivitetään tähän päivään. Vihreiden Oras Tynkkynen jätti talousvaliokunnassa kuitenkin vastalauseen, jolla pyritään torppaamaan hallituksen aikeet heikentää kansalaisten osallistumista ja tiedonsaantia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme