Sofia Virta: Hallitus näyttää keskisormea naisille ja naisvaltaisille matalapalkkaisille aloille
Vihreät on mukana palkkatasa-arvoa koskevassa välikysymyksessä, sillä puolue ei hyväksy naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen lukitsemista ikuiseen palkkakuoppaan vientivetoisella palkkamallilla. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallitus on ajamansa uudistuksen myötä osoittanut, ettei se arvosta näitä kriittisen tärkeitä ammattikuntia lainkaan.

Virta muistuttaa, ettei yhteiskunta pyörisi hetkeäkään esimerkiksi ilman varhaiskasvatuksessa, päivystyksissä, koululuokissa, teho-osastoilla, lastensuojelussa tai esimerkiksi ikäihmisten palveluissa työskenteleviä ammattilaisia. Yhteiskunnalla ei täten ole varaa menettää näitä ammattilaisia viemällä heiltä aitoa mahdollisuutta palkkakehitykseen.
– Me kaikki tiedämme tämän ja sen vuoksi onkin hämmentävää, että hallitus tekee tietoisesti politiikkaa, jolla sekä lukitaan nämä alat palkkakuoppaan, tehdään mahdottomaksi sukupuolten välisen palkkaepätasa-arvon umpeen kurominen ja hyvin todennäköisesti pahennetaan sosiaali- ja terveysalojen sekä kasvatus- ja opetusalojen työvoimapulaa, Virta toteaa.
Itsekin muun muassa koulussa, vanhainkodissa ja lastensuojelussa työskennellyt Virta kertoo oman kokemuksensa kautta ymmärtävänsä, että vaikka työ olisi sen tekijälle kuinka tärkeää ja merkityksellistä, ei se aina riitä.
– Kyllä sillä on merkitystä päätökseen joko jäädä tai lähteä alalta, jos palkkakuitti vuodesta toiseen ei vastaa työn vaativuutta ja vastuullisuutta. Ja siksi toivon vieminen siitä, että nämä alat jonakin päivänä olisivat palkkauksen suhteen tasa-arvoisemmassa asemassa on erittäin riskialtista, Virta vetoaa.
– Enkä myöskään ymmärrä miten hallitus kehtaa tällä tavalla osoittaa näille kriittisen tärkeille naisvaltaisille ammattikunnille, ettei heidän työpanostaan arvosteta tämän enempää. Jos hallitus viime syksynä näytti keskisormea ammattiyhdistysliikkeille niin nyt vuorossa näyttävät olevan jälleen naiset ja matalapalkkaiset naisvaltaiset alat. Sitä Vihreät eivät hyväksy ja siksi olemme mukana tässä välikysymyksessä, Virta kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta kiittää tasavallan presidenttiä: Stubb antoi vahvan toivon viestin – samaa arvojohtajuutta kaivataan pääministeriltä19.12.2025 12:50:29 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kiittää presidenttiä ja peräänkuuluttaa hallitukselta samanlaista arvojohtajuutta. Pääministerin tiedonanto olisi hänen mukaansa tarpeellinen lupaus eduskunnalle ja koko Suomelle siitä, että rasismiin ja sen aiheuttamaan mainehaittaan suhtaudutaan vakavasti.
Vihreiden Hyrkkö reagoi VM:n uusiin talouslukuihin: “Vähintä mitä hallitus voi tehdä, on perua kallis ja tehoton yhteisöveroale”19.12.2025 12:08:54 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi valtiovarainministeriön juuri julkistamia sopeutusskenaarioita. Hän vaatii hallitukselta toimia valtion tulopohjan vahvistamiseksi.
Sofia Virta pääministerille: Johtajuus ei ole maton alle lakaisua joululomien alla19.12.2025 11:08:25 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvostelee pääministeri Petteri Orpon päätöstä sivuuttaa opposition vaatimus tiedonannosta rasismin ympärille nousseesta kohusta.
Krista Mikkonen: Taiteen valtionpalkintojen jakamatta jättäminen kertoo karua kieltä hallituksen arvoista19.12.2025 09:24:49 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaus Taiteen edistämiskeskukselta on johtanut siihen, ettei tänä vuonna jaettu taiteen valtionpalkintoja. Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen ihmettelee Orpon hallituksen halua katkaista 160-vuotias perinne.
Sofia Virralta suorat sanat: perussuomalaisille puoluekurin rikkominen on vakavampi asia kuin rasismi18.12.2025 17:48:04 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksessa on rasistinen puolue, jonka toiminta paljastaa räikeän kaksoisstandardin puolueen sisäisissä sanktioissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme