Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Olympiapurjehdus: Jakob Eklund saavutti uransa parhaan tuloksen iQFoilien EM-kisoissa

11.10.2024 13:49:56 EEST | Suomen Purjehdus ja Veneily ry | Tiedote

Jaa
Jakob Eklund iQFoil-luokan EM-kilpailuissa
Jakob Eklund iQFoil-luokan EM-kilpailuissa Sailing Energy / iQFoil Class

Sardinian Cagliarissa järjestetyt iQFoil-purjelautojen EM-kilpailut huipentuivat tänään, 11. lokakuuta. Jakob Eklund purjehti uransa parhaan arvokisatuloksen, sijoittuen kilpailussa 18:nneksi. Sofia Hämäläinen ylsi sijalle 25. naisten kokonaistuloksissa.

– Oli hienoa päästä kilpailemaan, vaikka jouduimmekin odottamaan pari päivää. Tämä on paras arvokisasuoritukseni tähän mennessä, joten olen tyytyväinen tulokseen, vaikka haluaisikin vielä enemmän, Eklund kommentoi.

Kilpailuja häiritsi matalapainealue, jonka takia kaksi kilpailupäivää peruttiin. Tästä huolimatta naiset purjehtivat lopulta 13 lähtöä ja miehet 11.

Muutoksia iQFoil-luokkaan

Siirtyminen RSX-olympialuokasta foilaaviin iQFoileihin on uuden purjehdustavan lisäksi nostanut merkittävästi luokan ihannepainoa. Vastauksena tähän muutokseen purjelautayhteisö esitti keväällä ehdotuksen purjekokojen pienentämisestä, jotta yhä useampi urheilija voisi kilpailla terveellisessä painossa.

Ehdotus hyväksyttiin, ja miesten purjeet pienenevät 1. tammikuuta 2025 alkaen 9 m²:stä 8 m²:iin, ja naisten purjeet 8 m²:stä 7,3 m²:iin.

Julkaisuvapaita kuvia löytyy maajoukkueen kuvapankista. 

EM-kisojen kokonaistulokset löytyy tästä.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen Purjehdus ja Veneily

Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.

Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry

Veneilyn viikkokatsaus 24/2026: Kotimainen kilpaveneilykausi käynnistyi Sipoossa8.6.2026 16:08:10 EEST | Tiedote

Kalkkirannan Kievari Offshore Race käynnisti kotimaisen kilpaveneilykauden Sipoon Kalkkirannassa kilpailtiin SM-osakilpailupisteistä ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Lauantaina näyttävintä menoa tarjoiltiin offshore 3B-luokassa, johon osallistui seitsemän venekuntaa Suomesta ja Ruotsista. Suomalaiset jätettiin tässä luokassa ilman mitaleita ruotsalaisten viedessä kolmoisvoiton. Pohjoismaiden mestareina palkittiin Rasmus Hamrén ja Madeleine Samuelsson. Parhaat suomalaiset olivat neljänneksi sijoittuneet Lauri Landen ja Ilkka Landen, alle neljän sekunnin kymmenyksen erolla Janne Pirhoseen ja Lenni Strandbergiin. 3A-luokassa ylivoimaiseen voittoon ja pohjoismaiden mestareiksi ajoivat Aleksi Mäkinen ja Marko Ihalainen. Eroa hopealle sijoittuneisiin ruotsalaisiin Anton Kurteniin ja Felix Lundströmiin tuli lähes kaksi minuuttia. Kolmanneksi sijoittuivat järjestäjäseuran edustajat Benjamin ja Tom Vuorihovi. Kilpaveneilykausi jatkuu heti tällä viikolla Vaasan Sisäsatamassa, rataveneiden SM-ava

Vuoden 2027 vierasvenesatama -äänestys on käynnissä – anna äänesi suosikillesi!2.6.2026 11:43:02 EEST | Tiedote

Suomen vierasvenesatamat kilpailevat jälleen arvostetuista Vuoden vierasvenesatama 2027 -titteleistä. Palkinnot jaetaan tuttuun tapaan kahdessa sarjassa: rannikkoalueella sekä Järvi-Suomessa. Tunnustus on merkittävä osoitus laadukkaasta palvelusta ja onnistuneesta asiakaskokemuksesta, ja se kannustaa satamia kehittämään toimintaansa sekä tarjoamaan veneilijöille entistä parempia palveluita ja elämyksiä.

Veneilyn viikkokatsaus 23/2026: F1-veneiden MM-kausi käynnistyi1.6.2026 15:21:14 EEST | Tiedote

Veneilyn viikkokatsaus kokoaa yhteen edellisen ja alkaneen viikon kilpailut sekä muut ajankohtaiset veneilytapahtumat.F1-veneiden MM-kausi käynnistyi Italiassa, Cagliarissa Kauden avauskilpailuun osallistui kaksi suomalaista. Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Sami Seliö menestyi lauantain sprinttikilpailussa neljännelle sijalle, mutta pääkilpailu keskeytyi jo ensimmäisellä kierroksella ympäriajoon. Seliön lisäksi neljä kokenutta kuljettajaa ajoivat veneensä ympäri, mikä kertoo rajuista ajo-olosuhteista sunnuntaina. Arabiemiraattien lisenssillä kilpaileva Alec Weckström sijoittui omassa sprinttikilpailussaan myös neljänneksi ja ajoi GP:ssä maaliviivalle seitsemäntenä. Kilpailun voitti haastavat olosuhteet mestarillisesti hallinnut virolainen Stefan Arand. Tällä viikolla: Kotimainen kilpaveneilykausi starttaa Lauantaina 6.6. Sipoossa ajetaan Kalkkirannan Kievari Offshore Race 2026. Kilpailussa ajetaan SM-osakilpailupisteistä ja Pohjoismaiden mestaruuksista kolmessa kansainvälisessä kilp

Olympiapurjehdus: ILCA- ja iQFoil-luokkien EM-kilpailut päätökseen22.5.2026 20:26:37 EEST | Tiedote

ILCA-luokkien EM-kisaviikko Kroatian Kaštelassa tarjosi puuskaisia tuulia, ukkosta sekä tuuletonta säätä. Suomen purjehdusmaajoukkueen Valtteri Uusitalo oli lopputuloksissa 20:s. Hän sai kisaviikkoonsa erinomaisen startin ottamalla lähtövoiton ensimmäisessä lähdössä, mutta loppuviikko ei sujunut aivan yhtä hyvin. ”Tänään oli kaksi lähtöä maatuulessa. Oli hyvin epästabiilit olosuhteet ja oli vaikeata lukea tuulia. Keskinkertainen päivä. Kokonaisuudessaan kilpailu alkoi hyvin: eka päivä meni hyvin, toinen ok ja sitten alkoi pikkuhiljaa olemaan vähän turhan aikaisin kehosta energiat loppu. Ei auta jossitella, tämänhetkinen taso on tämä. Tästä lähdetään harjoittelemaan lisää ja sitä kautta parantamaan”, Uusitalo kertoi. Nooa Laukkasen sijoitus oli 25:s. ”Haastavat tuulet ei ollut ainoa haasteeni kisaviikolla, koska sairastuin juuri ennen kisaa. Yritin sulkea kausiflunssan mielestäni, mutta alussa se väkisinkin söi terävyyttä. Viimeiset päivät kultafleetissä lupasivat jo hyvää tuleviin MM-k

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye