DNA Oyj

Älylaitteiden hyötysovellukset ajavat suosiossa viihteen ohi

14.10.2024 09:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa

DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan useiden sovellusten käyttö älylaitteilla on kasvanut edellisvuodesta. Hyötysovellukset ovat korostuneesti esillä suosituimpien sovellusten joukossa, ja kauppakassisovellusten käyttö onkin kasvanut viime vuodesta kaikkein eniten. Samaan aikaan yli kolmannes suomalaista pitää netin ääreltä irrottautumista vaikeana. Älyvapaiden hetkien tärkeydestä muistuttavaa Älyvapaapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 20.10. 2024.

Älylaitteiden hyötysovellukset ajavat suosiossa viihteen ohi
Älylaitteiden hyötysovellukset ajavat suosiossa viihteen ohi

Älylaitteiden käyttö on huomattavasti lisääntynyt 2010-luvulta, ja samalla niiden käyttötarkoitukset ovat monipuolistuneet. DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan älylaitteilla käytetyistä sovelluksista suurin kasvu, peräti 17 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna, on tapahtunut kauppakassisovellusten käytössä. Myös mobiilimaksaminen, pankkien maksusovellukset sekä tietoturvasovellukset ovat kasvattaneet suosiotaan.

Kolme käytetyintä sovellusta älylaitteilla ovat pankkien maksusovellukset (83 %), yhteydenpitosovellukset (77 %) ja kartta- sekä reittipalvelut (77 %). Käytetyimpien sovellusten kymmenen kärkeen mahtuvat myös sosiaalisen median sovellukset sekä musiikki- ja suoratoistosovellukset. Vähiten käytettyjen joukkoon lukeutuvat puolestaan tekoälysovellukset, oppimissovellukset ja podcast-sovellukset, vaikka näitäkin käyttää noin 17 % vastaajista.  Oppimissovelluksissa on myös nähtävissä tasaista kasvua aikaisemmista vuosista, ja jopa 49 prosenttia vastaajista uskoo käyttävänsä tekoälyä tulevien kahden vuoden aikana vähintään silloin tällöin.  Suomalaiset vaikuttavat olevan entistä valmiimpia digisiirtymään keskeisissä arjen asioissa kuten kauppa- ja pankkipalveluissa, mistä hyötysovellusten käytön kasvukin osaltaan kertoo. Käytetyimpien sovellusten kärkikolmikko muodostuu hyötysovelluksista, ja samanaikaisesti musiikki- ja suoratoistosovelluksissa voidaan havaita lievää kokonaiskäytön vähentymistä edellisvuoteen nähden. Tällä hetkellä hyötysovellusten käyttö näyttäisi ajaneen viihteellisempien sovellusten käytön ohi”, sanoo DNA viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck. 

Alle 25-vuotiaat käyttävät enemmän viihdesovelluksia

Eri sovellusten käytössä on tutkimuksen mukaan keskeisiä ikäryhmäkohtaisia eroja. Alle 25-vuotiaat käyttävät enemmän viihdesovelluksia, kuten musiikki- ja suoratoistosovelluksia. Yli 45-vuotiaat käyttävät puolestaan enemmän hyötysovelluksia, kuten tietoturvasovelluksia. Käytetyimmät sovellukset 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä ovat some- ja yhteydenpitosovelluksia, mutta heidänkin keskuudessaan korostuvat erityisesti mobiilimaksaminen ja kauppakassisovellukset muihin ikäryhmiin verrattuna.

Whatsapp ja Facebook ovat yleisimmät sosiaalisen median kanavat, jotka ovat aktiivisessa päivittäisessä käytössä. Eniten sosiaalisen median sovelluksia käyttävät alle 35-vuotiaat. Käytössä korostuu vuorovaikutus muiden tekemien julkaisujen kanssa ja niiden seuraaminen. Vain hyvin pieni osuus (9 %) kertoo itse julkaisevansa aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Joka kolmas kokee netin ääreltä irrottautumisen vaikeaksi

Digitaalisten- ja mobiilipalveluiden käyttö koetaan mielekkääksi ja moni haluaa myös hoitaa asioita verkossa tai mobiilisti nykyistä enemmän. Halu hoitaa asioita enemmän verkossa tai mobiilisti on kuitenkin laskenut melko paljon parin viime vuoden aikana. Jatkuvan digitaalisten palveluiden koetaankin myös haittaavan keskittymistä, ja näin kokee reilu kolmannes vastaajista. Yhtä moni vastaaja (39 %) kokee, että netin ääreltä on vaikea irrottautua.

Alle 25-vuotiaat rajoittavat muita ikäryhmiä enemmän netissä ja puhelimen parissa viettämäänsä aikaa, ja jopa kolmannes 16–24-vuotiaista on rajoittanut näitä.  Muunlainen ajanviete on yhä suosituin keino rajoittaa älylaitteiden käyttöä, ja jopa 39 prosenttia vastaajista rajoittaa puhelimen käyttöä ennen nukkumaanmenoa. 

”Jokaisen on hyvä pysähtyä pohtimaan omaa älylaitteiden käyttöään. Laitteiden käytön moninaistuessa myös älyvapaiden hetkien merkityksellisyys korostuu entisestään. On hyvä pystyä erottelemaan sitä, miten ja millaisissa tilanteissa älylaitteita käyttää. Käyttääkö niitä esimerkiksi asioiden hoitamiseen, työntekoon, viihtyäkseen vai tylsyyden välttämiseen? Tunnistettu tarve käytön rajoittamiselle on kuitenkin vahvistunut, esimerkiksi älä häiritse -tilan käytöstä on tullut entistä suositumpaa”, lisää Wahlbeck.  

ÄLYVAPAAPÄIVÄ 20.10.2024 

Jo kolmatta kertaa järjestettävä Älyvapaapäivä kannustaa jokaista kiinnittämään huomiota älylaitteiden käyttöön. Tänä vuonna Älyvapaapäivää vietetään sunnuntaina 20.10.2024, ja silloin kaikki, joille se on mahdollista, voivat laittaa älylaitteet tarkoituksellisesti sivuun. Älylaitteettoman ajan viettäminen ei kuitenkaan rajoitu vain yhteen päivään, vaan älyvapaita hetkiä kannattaa viettää myös muina päivinä. Lisätietoja Älyvapaapäivästä voit lukea täältä.    

DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimus 

DNA:n ja Nepan yhteistyössä tuottama Digitaalinen elämä -tutkimus tehtiin online-paneelissa 18.3.–27.3.2024. Sen tavoitteena on selvittää, miten suomalaiset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluja sekä millaiseksi digitaalinen yhdenvertaisuus koetaan. Vuosittain toteutettavaan tutkimukseen vastasi tuhat 16–74-vuotiasta suomalaista. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen. Tutustu DNA:n Digitaalinen elämä -tutkimukseen täällä. 

Lisätietoja medialle:

Vilhelmiina Wahlbeck, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi  

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Avainsanat

Kuvat

Vilhelmiina Wahlbeck, DNA:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Vilhelmiina Wahlbeck, DNA:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Lataa

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Tutkimus: Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita2.11.2026 08:45:00 EET | Tiedote

Osana Telenor-konsernin vuosittaista Nordic Digital Security -raporttia toteutettu Pohjoismainen tietoturvatutkimus 2026 osoittaa, että suomalaisorganisaatioiden koettu valmius digitaalisiin häiriöihin on pohjoismaisen vertailun kärkeä. Suomessa 56 prosenttia vastaajista katsoo organisaationsa olevan hyvin valmistautunut ylläpitämään kriittisiä toimintojaan vakavan digitaalisen häiriön aikana, kun Ruotsissa osuus on 47 prosenttia. Myös tekoälyä hyödyntäviin kyberuhkiin varautuminen sekä turvallisuuden painoarvo hankinnoissa korostuvat Suomessa Ruotsia enemmän. Koko Pohjolassa kuitenkin vain noin joka kymmenes arvioi organisaationsa olevan täysin valmis vastaamaan tekoälyavusteisiin kyberuhkiin. DNA on osa tutkimuksen tilannutta Telenor-konsernia.

DNA:n lokakuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet2.11.2026 08:00:00 EET | Tiedote

DNA:n lokakuun myydyimpien puhelinten listalla näkyi yhä vahvasti syyskuun iPhone 18 Pro -mallien lanseeraus. Samsungin puhelimet veivät kuitenkin kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien listan kaksi kärkipaikkaa, kun taas yritysasiakkailla iPhone 18 Pro nousi ensimmäiselle sijalle. Käytetyissä puhelimissa Applen suosio jatkui vahvana, ja älykelloissa puolestaan lasten kellopuhelimet veivät kärkisijat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye