SPV lykkäsi Indiansin nousua edelleen voittamalla viidennen kerran peräkkäin
12.10.2024 20:51:23 EEST | Fliiga | Tiedote
SPV venytti voittoputkensa jo viiteen ja lykkäsi edelleen mitaliehdokas Westend Indiansin nousua kohti kärkeä voittamalla kotonaan 4-2. Viisi ottelua pelanneille espoolaisille tappio oli neljäs perättäinen.
Juuso Keskinen ylivoimalla ja Eero Karjanlahti tarkalla laukauksella takakulmaan rakensivat Peliveljille avauserässä kahden maalin johdon, jonka Tatu Havula toisessa erässä kavensi yhteen suoraan ilmasta. Konsta Haukkala pommitti kuitenkin kohta kotijoukkueen 3–1-johtoon, ja vielä ennen taukoa tuli lisää. SPV karkasi keskialueen katkosta 3–1-hyökkäykseen, sahasi syötöt poikittain ja Jukka-Pekka Pelto-Arvo sai nostaa takatolpalta tyhjiin 4-1. Otto Lehkosuo kavensi vielä ottelun lopussa maalin edestä, mutta siihen vieraiden kiri kuivui.
TPS nappasi jo kolmannen perättäisen voittonsa, kun Happee kaatui ykkösketjun johdolla Kupittaalla 4-2. Vielä ensimmäisessä erässä Happeen Niklas Kuisma pystyi nopeasti kuittaamaan Tuomas Ojalan ja Lauri Eloluodon TPS:lle juoniman avausmaalin, mutta toisessa erässä iski kaksikko Ojala – Eloluoto vastaiskusta uudelleen nyt vain osia vaihtaen. Pelin puolivälissä ketjun kolmas lenkki Waltteri Vesterinen sijoitti takakulmaan TPS:n jo 3–1-johtoon, jonka Perttu Koljonen päätöserän aluksi kavensi yhteen. Erän puolivälissä Pyry Kauppinen nosti pallon hyökkäysalueelle ja syötti Alex Eklundin kiskaisemaan loppunumerot
Syksyn muut viisi otteluaan hävinnyt LASB nappasi jo toisen voittonsa EräViikingeistä, kun helsinkiläiset taipuivat jatkoajalla 6-5. Avauserässä johti LASB 1-0 ja toisessa EräViikingit pienen hetken 2-1 ennen kuin LASB osui kolmesti peräkkäin. Vieraiden tultua uudelleen tasoihin laukoi Jorens Malkavs lahtelaiset toiselle tauolle 5–4-johtoon, mutta kolmeen pisteeseen se ei vielä riittänyt, kun Juuso Möttönen nosti EräViikingit kolmannessa erässä alivoimalla vielä kerran tasoihin. Jatkoajalla ei tasoitusmahdollisuutta enää annettu: Jere Sulander löysi Janne Jaanuksen keskeltä sektoria, ja nopea laukaus takatolpan juureen varmisti lisäpisteen lahtelaisille.
Aaro Astala latoi viisi maalia, kun Oilers jätti OLS:n edelleen sarjajumboksi kaatamalla oululaiset näiden kotikaukalossa lopulta 9-5. Elias Pekari, kahdesti osunut Astala ja Joona Hokkanen laukoivat Öljymiehet heti avauserässä neljän maalin johtoon, ja enimmillään ero oli pelin puolivälissä viisi maalia. Juho Mustosen ja ilman maalivahtia pelatessa Kimi Vänttilän kavennukset viimeisellä kympillä nostivat OLS:n jo tilanteeseen 5-7, mutta sitä lähemmäs ei kotijoukkue enää ehättänyt. Aaro Astala nosti illan viidentensä tyhjiin ja viimeisellä minuutilla vielä tänään tehot 1+4 koonnut Heikki Iiskola loppunumerot. OLS:n tehomiehet tänään olivat hattutempun laukonut Kimi Vänttilä ja Vänttilän kaikki maalit syöttänyt Roope Okkonen.
F-liigan miesten sarja jatkuu sunnuntaina otteluilla FBC Turku–Westend Indians ja Nurmon Jymy–OLS.
SB-Pro voitti F-iigan naisten sarjassa neljännen kerran peräkkäin, kun SaiPa kaatui puhtaasti 3-0. Lauantain toisessa ottelussa otti Classic samoin neljännen perättäisen voittonsa murjomalla vieraissa PSS:n 12-1.
Nurmijärvellä nähtiin avausmaalin vasta kolmannessa erässä, kun Laura Hietamäen laukaus ohitti SaiPan maalia vartioineen Saara-Sofia Rapon. Kotijoukkueen päästyä pelaamaan ylivoimalle laukoi Veronika Kopecka Hietamäen syötöstä eron kahteen, ja loppunumerot iski päätösminuutilla ylivoimalla tyhjiin Jenni Torkki. Nollapelin pelanneelle Milla Jaatiselle löytyi ottelupöytäkirjaan kuusi torjuntaa.
Pistepörssiä johtava Suvi Hämäläinen hurjasteli tehot 7+1, Veera Vilenius 2+3 ja Natalia Pitkäkangas 0+5 ottelussa, jossa Classic karkasi illan tehopelaajiensa johdolla avauserässä jo 5–0-johtoon. PSS:n ainokaisen laukoi kolmannnen erän alussa Ella Vasama Beatrice Kankaan syötöstä. Illan torjuntatilasto näytti PSS:n Arla Salolle 28 ja Classicin Juulia Katajalle neljä torjuntaa.
Sarja jatkuu keskiviikkona Helsingissä ottelulla EräViikingit–SB-Pro.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Kooveelle ja EräViikingeille syksyn toiset voitot23.9.2026 21:03:04 EEST | Tiedote
Koovee ja EräViikingit ottivat kotonaan syksyn toiset voittonsa F-liigan naisten sarjassa, kun Koovee kaatoi Northern Starsin 5-3 ja ErVi PSS:n 6-3.
Eklund ja Paajanen johtivat TPS:n avauspisteille22.9.2026 21:16:17 EEST | Tiedote
Hattutempun taituroinut Veikko Paajanen ja neljä pistettä pinonnut Alex Eklund nousivat päärooliin, kun TPS otti syksyn avauspisteensä kaatamalla kotonaan Hawksin 7-2.
SPV jatkaa lakeuden herrana21.9.2026 21:17:01 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet jatkaa F-liigan miesten sarjaa puhtaalla pelillä, kun se otti jo kolmannen voittonsa kaatamalla paikallisottelussa Jymyn maalein 11-4. Jymylle tappio oli kolmas kolmessa ottelussa.
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme