Asunnottomuutta kokevia on enemmän kuin tilastot kertovat
15.10.2024 11:19:22 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Asunnottomien yö järjestetään vuosittain 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana asunnottomien yön tapahtumassa, joka järjestetään Rotuaarilla Oulussa torstaina 17.10.2024 kello 14 alkaen.

Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Tänä vuonna asunnottomien yön teemana on Piilossa asunnottomana. Piiloasunnottomuus on asunnottomuuden muoto, joka ei yleensä päädy tilastoihin.
Piiloasunnottomuus tarkoittaa sitä, että ihminen on kirjoilla jossain osoitteessa, mutta ei syystä tai toisesta pysty asumaan asunnossa, vaan majoittuu esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luona. Se altistaa hyväksikäytölle ja väkivallan eri muodoille. Piiloasunnottomat saattavat jäädä myös ilman palveluja, jotka heille kuuluisivat.
Pohteen alueella asunnottomuus keskittyy Ouluun
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA julkaisee kerran vuodessa kuntakohtaisen selvityksen asunnottomuudesta Suomessa. Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli 3 400 yksin elävää asunnotonta. Vuotta aiemmin Suomessa oli lähes 3 700 yksin elävää asunnotonta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen 30 kunnasta ARA:n kyselyyn vastasi viime vuonna 19 kuntaa. Oulussa yksin eläviä asunnottomia oli viime vuonna 143, Nivalassa 23, Raahessa 16, Kempeleessä 9, Muhoksella 5, Kärsämäellä 3 ja Sievissä 1. Seuraavat Pohteen alueen kunnat ilmoittivat, ettei niissä ole asunnottomia: Alavieska, Haapajärvi, Hailuoto, Ii, Kalajoki, Kuusamo, Liminka, Oulainen, Reisjärvi, Siikajoki, Tyrnävä ja Utajärvi.
Asunnottomuustietoja ei ole vielä saatavilla tälle vuodelle, sillä ne tilastoidaan vuosittain marraskuun aikana.
– Asunnottomuustilastoissa näkyy tilanne vain otoksena vuoden yhdeltä päivältä, joten vuoden aikana asunnottomuutta kokevien henkilöiden määrä on runsaasti isompi. Pelkästään Kenttätien tilapäismajoituksessa majoittui vuoden 2023 aikana 177 eri henkilöä. Tämän lisäksi tilapäisesti asunnottomana olleita voi olla jopa tuplaten, ellei jopa triplaten, meidän asiakkaisiimme verrattuna. Tänä vuonna Kenttätien tilapäismajoituksessa on asunut jo 168 eri henkilöä syyskuun loppuun mennessä, kertoo Pohteella aikuisten erityispalveluissa vastuuyksikköpäällikkönä toimiva Katja Karppinen.
Verkostotyö on tärkeää asunnottomien tukemisessa
Oulussa asunnottomien yön tapahtuma järjestetään 17.10.2024 kello 14–19 Rotuaarin aukiolla ja lavalla. Luvassa on livemusiikin ja ruokatarjoilun lisäksi asunnottomuuteen liittyviä puheenvuoroja, tietoa tarjolla olevista palveluista ja paneelikeskustelu, johon on kutsuttu edustajia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmistä sekä Oulussa asunnottomuustyötä tekeviä toimijoita. Lisäksi tilaisuudessa jaetaan Kenttätien palvelukeskuksen järjestämän takkikeräyksen kautta saatuja käytettyjä talvitakkeja.
Oulun asunnottomien yötä on järjestämässä Oulussa toimiva päihdetyön verkosto, johon kuuluvat muun muassa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen päihdeasumispalvelut sekä päihdepalvelut, Oulun kaupungin asumisneuvonta, A-klinikkasäätiön Katuklinikka, Nuorten Ystävien Verto, Vailla Vakinaista Asuntoa VVA ry, Hoivatien Miepä-toiminta, Katu 2 -hanke, Ehyt ry, Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat, Oulun A-Kilta ry, RETS (Rikoksettoman elämän tukisäätiö), Osna ry, Suojatupa ry, Avot-hanke ja SPR:n Oulun piiri.
Tuiran seurankunta järjestää oman tapahtuman Tuiran kirkolla (Myllytie 5) asunnottomien yönä 17.10. Kirkon ovet ovat avoinna läpi yön yöpymistä varten. Lue lisää Oulun seurakuntien verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja KarppinenVastuuyksikköpäällikkö, Aikuisten sosiaali- ja päihdepalvelut, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 6170katja.karppinen@pohde.fiLinkit
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Vielä ehdit ehdottaa vammaisystävällistä toimijaa16.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto hakee vammaisystävällistä toimijaa. Ehdotuksia otetaan vastaan 26.10.2026 asti.
Pohde hakee valtion tukea järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön14.10.2026 14:16:52 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 14.10.2026. Lautakunta hyväksyi esityksen valtionavustuksen hakemisesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Valtionavustushankkeessa on mukana useita Pohjois-Pohjanmaalla toimivia sote-järjestöjä. Haettavan valtionavustuksen määrä on 2 530 097 euroa.
Pohde sai vuoden lisäajan alijäämän kattamiseen14.10.2026 08:30:33 EEST | Tiedote
Lisäaika on hyvinvointialueelle välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Vuoden 2025 tilinpäätöksen perusteella Pohteen katettava alijäämä oli 68,6 miljoonaa euroa. Ennusteen mukaan alijäämää on vuoden 2026 lopussa jäljellä noin 11 miljoonaa euroa.
Pohde käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen13.10.2026 15:44:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 13.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen. Lisäksi päätettiin psykiatrian väistötilojen hankinnasta. Moduulirakennukseen sijoittuu nykyisistä tiloista sisäilmaongelmien vuoksi pois siirrettäviä toimintoja.
OYSin avohoitotalon sähkönjakelu on palautunut13.10.2026 11:40:37 EEST | Tiedote
OYSin avohoitotalossa (G-talo) tapahtui tiistaina 13. lokakuuta asennustöistä johtuva ennalta-arvaamaton sähkökatko, johon liittyi lievää savunmuodostusta. Pelastuslaitos tuuletti osaa avohoitotalon tiloista. Tilanteen vuoksi osa suunnitelluista hoitotoimenpiteistä jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme