Yli 60 000 asiakasta Vaasan Sähköverkon alueella on saanut uuden älykkään sähkömittarin
16.10.2024 07:03:00 EEST | Vaasan Sähkö Oy | Tiedote
Vaasan Sähköverkko aloitti keväällä 2023 ison projektin, jossa alueen asiakkaille oli määrä asentaa uudet älykkäät sähkömittarit. Projekti on nyt loppusuoralla, ja mittareiden massa-asennukset päättyvät lokakuun aikana. Uudet mittarit vastaavat sähkömarkkinalain uusia vaatimuksia, ne mahdollistavat vartin mittaustiheyden ja ovat etäohjattavuudeltaan parempia.

– Projekti on ollut mittava ja se on sujunut pääpiirteittäin hyvin. Mittarien asennuksesta vastasi kumppanimme Eltel, kertoo mittauspalvelupäällikkö Tony Bäck.
Asennukset ovat sujuneet myös asiakasnäkökulmasta mukavasti.
– Asiakastyytyväisyyskyselyssä saimme asennustyöstä arvosanaksi 4,3/5, mikä tietysti ilahduttaa meitä erityisen paljon.
Tavoitteena oli projektin aikana asentaa alueella lähes 66 000 mittaria, mutta siitä noin neljä prosenttia tullaan asentamaan myöhemmässä vaiheessa.
– Kyseiseen neljään prosenttiin sisältyy käyttöpaikkoja, joihin emme syystä tai toisesta ole päässeet asentamaan mittaria tai asentaminen on ollut haasteellista. Nämä asennukset saatetaan loppuun projektin ulkopuolella.
Valmiina tulevaisuuden muutoksiin
Sähkömittareita vaihdetaan tyypillisesti noin 15 vuoden välein, sillä niiden tekniikkaa kehittyy ja myös lainsäädäntö muuttuu vaatien mittareilta uusia ominaisuuksia.
– Juuri asennetut mittarit ovat tekniikaltaan edistyksellisempiä ja näin ollen valmiimpia myös tulevaisuuden muutoksiin. Ne mahdollistavat 15 minuutin mittaustiheyden, ja niihin voi liittää erilaisia kotiautomaatiojärjestelmiä, joiden avulla asiakas voi seurata omaa kulutustaan ja ohjata sitä tehokkaammin, Bäck selventää.
Sähkömarkkinalaki vaatii, että verkkoyhtiöt Suomessa vaihtavat alueensa sähkömittarit vuoden 2028 loppuun mennessä.
– Olemme tässä Vaasan Sähköverkolla askeleen edellä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tony BäckMittauspalvelupäällikköVaasan Sähköverkko Oy
Tavoitettavissa 16.10. klo 12-13.30.
Vaasan Sähköverkko on osa Vaasan Sähkö -konsernia
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 200 milj. euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Lämpövaraston kapasiteetti kasvoi yli 50 %24.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Vaasan Voiman voimalaitosalueella Vaasan Vaskiluodossa on kehitetty energiajärjestelmä, jossa yhdistyvät lämpöenergiavarastointi, sähkökattilat sekä sähkön ja lämmön yhteistuotanto. Viimeisin muutos mahdollisti lämpövaraston lämpötilan noston jopa 130 asteeseen, mikä lisää varaston kapasiteettia yli 50 prosentilla 17 gigawattituntiin. Samalla otettiin käyttöön uusi sähköhöyrykattila. Alueen yhdistelmä on Suomessa ainutlaatuinen, mutta myös eurooppalaisesta näkökulmasta se on poikkeuksellinen.
Joustava tuotanto teki tulosta27.8.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa 2026 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 130,2 miljoonaa euroa (97,2 M€). Konsernin liikevoitto nousi 19,1 miljoonaan euroon (12,2 M€). Konsernin liikevoittoprosentti oli 14,7 (12,5 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 58,2 prosenttiin (52,1 %). Bruttoinvestointien määrä laski hiukan edellisvuodesta ollen 8,9 miljoonaa euroa (10,3 M€).
Jälleen yksi kaasumoottorilaitos rakenteilla: Vaasan Sähkön osuus lähes 50 %1.7.2026 09:02:22 EEST | Tiedote
Lappeenrantaan tuleva laitos tuo energiajärjestelmään kaivattua joustoa. Vaasan Sähkö investoi osana EPV Energian yhteishanketta uuteen kaasumoottorivoimalaitokseen Lappeenrannassa. Laitoksen avulla voidaan nopeasti lisätä sähköntuotantoa erilaisten häiriöiden ja vaikeasti ennustettavien sääolosuhteiden aikana.
Kylmä alkuvuosi lisäsi energiankulutusta27.5.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Tammi–maaliskuussa 2026 Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 90,5 miljoonaa euroa (61,0 M€). Konsernin liikevoitto nousi 17,4 miljoonaan euroon (7,2 M€). Konsernin liikevoittoprosentti oli 19,2 (11,8 %). Yhtiön omavaraisuusaste nousi 57,6 prosenttiin (54,0 %). Bruttoinvestointien määrä nousi hiukan edellisvuodesta ollen 4,6 miljoonaa euroa (4,5 M€).
Vaasan Sähkölle uusi hallitus27.4.2026 14:07:51 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkön yhtiökokous on tänään 27.4. valinnut yhtiölle uuden hallituksen. Tänään julkaistiin myös konsernin katsaus vuoteen 2025 ja ensimmäinen vastuullisuusraportti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme