Espoon valtaväylien liittymissä harvennushakkuut jatkuvat Matinkylässä
16.10.2024 15:02:00 EEST | Uudenmaan ELY-keskus | Tiedote
ELY-keskus on kaatanut puita useista Espoon valtaväylien liittymistä, kuten Turunväylällä, Kehä I-III:lla, Länsiväylällä sekä valtatie 25:llä Vihdissä. Hakkuut ovat osa teiden kunnossapitoa, jonka tavoitteena on parantaa liittymien turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

”Suurimmat konetyöt ovat nyt päätöksessä, ja jäljellä on puiden leikkauksia, kuten lehmusten rakenneleikkauksia Ruoholahdessa, Tapiolassa ja Westendissä. Lisäksi vesakonraivauksia ja aluskasvillisuuden poistoa tehdään edelleen Turunväylällä ja Länsiväylällä, erityisesti Matinkylässä”, kertoo ELY-keskuksen maanteiden hoidon projektipäällikkö Jami Vähäsoini.
Harvennushakkuiden aikataulun suunnittelussa on huomioitu lintujen pesimäaika, joka päättyi elokuun lopussa. Tällä hetkellä keskitytään viimeistelytöihin eri alueilla.
Hakkuut parantavat näkemiä liittymissä ja poistavat huonokuntoisia puita, jotka voisivat muutoin kaatua ajoväylille. Lisäksi hoitotöihin kuuluu haitallisen vieraslajin, kurtturuusun, poistoa.
”Kurtturuusujen alasleikkauksia on tehty Lauttasaaresta Suomenojalle asti, lisäksi Finnoon alueella työt ovat jo valmiit”, hän sanoo.
Koska juurakon kaivaminen ei ole järkevää sen syvyyden ja maasta samalta syvyydeltä löytyvien kaapelien vuoksi, aloitettiin kolme vuotta sitten kokeilu, jossa alasleikatut kurtturuusut ensin murskattiin, sitten myrkytettiin, sitten taas murskattiin syksyllä ja kahtena seuraavana kesänä myrkytettiin.
”Tämä menetelmä on toiminut hyvin, ja tarvittaessa tehdään vielä käsityönä viimeistelyjä. Prioriteettina ovat rannikkoalueet”, Vähäsoini toteaa.
Hän korostaa, että hakkuut eivät vaikuta liikenteeseen merkittävästi, sillä kurtturuusujen poistot tehtiin pääosin yöaikaan ja puuston harvennukset tehdään ramppialueilla. Koneisiin kiinnitetään erityistä huomiota, ja liikennejärjestelyt hoidetaan tarvittaessa.
Alueen eläimistöön, kasvistoon ja vesistöön hakkuut eivät vaikuta merkittävästi. Kohteiden ympärillä ei ole taimenpuroja, ja liito-oravien kasvupaikat ja reitit on tarkistettu ennen töiden aloittamista. Myrkytyksiä ei tehdä pohjavesialueilla.
”Ramppialueiden hakkuut parantavat liikenneturvallisuutta tekemällä alueista läpinäkyvämpiä, jolloin pääteiden liikenne on paremmin havaittavissa. Tämä vähentää onnettomuusriskiä, sillä tielle tulevat eläimet ja muut esteet ovat helpommin havaittavissa”, hän painottaa.
Espoon kaupunki on saanut yksittäisiä palautteita hakkuista, erityisesti vilkkaiden teiden liittymistä, kuten Nihtisillasta ja Turuntien liittymästä. Palaute on otettu ELY-keskuksessa huomioon ja tulevista töistä pyritään tiedottamaan paremmin niin asukkaita kuin kaupunkia.
Hakkuut ovat osa pitkän aikavälin suunnitelmaa, joka alkoi 2010-luvulla. Tavoitteena on parantaa paitsi liittymien liikenneturvallisuutta, myös niiden kasvuedellytyksiä.
”Kaadettavat puut valitaan tarkasti, ja urakoitsijalla on hyvä näkemys siitä, mikä puustoväli ja ilme ovat sopivia. Tavoitteena on suunnitellun näköinen lopputulos”, Vähäsoini kertoo.
”Uusissa liittymissä tiedämme tarkalleen, mitä siellä kasvaa ja missä, mutta vanhemmissa liittymäalueissa tietoa ei löydy. Esimerkiksi Ämmässuon alueella liittymä oli jo kasvanut niin tiheäksi, että harvennus oli tarpeen”, hän lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenteen asiakaspalvelu, puh 0295 020 600 (klo 9–15)
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme