Uutta tietoa suomalaisista kulteista
18.10.2024 12:55:42 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote
Tuire Malmstedt kirjoittaa ensi viikolla ilmestyvässä kirjassaan Kaikki valta maan päällä suomalaisista kulteista.
Niistä vähiten tunnettu on eräs 2010-luvun varsinaissuomalainen kultti, jonka uhrina oli tunnettu tienvarsikahvilan pitäjä. Uhri oli kuolemaansa saakka manipulatiivisen yhteisön kynsissä.
Kirja ilmestyy ja on julkaisuvapaa 22.10.
Malmstedt esiintyy Helsingin kirjamessuilla kulttikeskustelussa la 26.10. klo 19:00-19:30
(Kruununhaka-lava).

Tuire Malmstedt sukeltaa kirjassaan Kaikki valta maan päällä suomalaisten lahkojen maailmaan.
"Rikoskirjailijana pyörittelen mielessäni koskettavia ihmiskohtaloita, koukuttavia juonia ja – ikävä kyllä – erilaisia surmatapoja, ja olen kuvitellut, ettei minua enää mikään kovin hetkauta. Olen ollut siinä hyvin väärässä. Uskonnon varjolla voidaan tehdä ihmiselle pahaa niin monella eri tavalla", kirjoittaa Malmstedt kirjassaan.
Malmstedt esittelee kirjassaan tunnetuimpia suomalaisia kultteja. Yksi niistä on kuitenkin säilynyt poissa uutisotsikoista.
Saimi Kiurunen (nimi muutettu) perusti oman yrityksen Turun Hansakortteliin. Pian kauppa siirtyi ykköstien varteen, nykyisen Lohjan alueella sijaitsevaan Nummi-Pusulaan. Liikkeen yhteyteen tuli kahvila, antiikkiliike ja galleria. Erottuaan miehestään Kiurunen lähentyi Auli Madetnivan (nimi muutettu) kanssa. Madetniva osoitti hänelle ylenpalttista huolenpitoa ja lupasi auliisti auttaa pahimman vaiheen yli.
Kun Kiuruselle vuosia myöhemmin kävi selväksi, etteivät Madetnivan aikeet olleetkaan vilpittömät, oli liian myöhäistä. Kiurusen läheiset ovat oikeudessa kertoneet, että Madetniva pystyi perhekulttinsa painostuksella nujertamaan Saimin liikkumisvapauden ja itsemääräämisoikeuden niin ajankäytön kuin omaisuudenkin käytön osalta. Vuosia kestäneen manipuloinnin seurauksena Saimi Kiuruselta vietiin oma tahto, ja hänet alistettiin täysin kultin hyväksikäytön kohteeksi.
Professori Hannu Lauerman mukaan lahkoille tyypillistä on jumalallista valtaa käyttävän johtajan lisäksi tasa-arvon ja demokratian halveksiminen. Lahkoja on aina ollut, mutta lukumäärän arvioiminen on hyvin vaikeaa, sillä liukuma uskonnollisesta yhteisöstä pahanlaatuiseksi lahkoksi on pitkä. Nämä ovat poikkeusilmiöitä, mutta niihin sisältyy riiston mahdollisuus.
Tuire Malmstedt on pieksämäkeläinen opettaja ja kirjailija. Hän on tullut tunnetuksi suositusta Metso & Vauramo-sarjasta, jonka uusin osa Luusaari ilmestyi kesällä.
Tuire Malmstedt:
Kaikki valta maan päällä
Malmstedt esiintyy Helsingin kirjamessuilla kulttikeskustelussa La 26.10. klo 19:00-19:30
(Kruununhaka-lava)
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co on kesästä 2024 itsenäinen kustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Menestyskirjailija Heather Morrisilta uusi romaani julkaistaan 22.10. ja kertoo Pariisin vastarintaliikkeen aktiivista Andrée Levallois'sta14.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Heather Morrisin uuden romaanin Montparnassen pianonopettaja kansainvälisenä julkaisupäivänä 22. lokakuuta. Heather Morris myös esiintyy Helsingin kirjamessuilla (etänä) sunnuntaina 25.10. klo 16.30.
Aula & Co:n messuohjelma – kansainvälisinä vieraina Milja Kaunisto (Ranska), Illarion Pavljuk (Ukraina) ja Heather Morris (Uusi-Seelanti)2.10.2026 14:03:12 EEST | Tiedote
Tämän vuoden kirjamessuhaastatteluissa on teemoina muun muassa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ja okkultisti Tapio Kotkavuoren kiehtovat elämät, Lappi arktisten dekkareiden näyttämönä, historian uhmakkaat naiset, vihastuminen ja seksistä kirjoittaminen, suuret kertojat, syksyn odotetut uutuudet sekä klassikkojen klassikot. Ulkomaisia messuvierailijoita ovat ukrainalainen kirjailija ja Ukrainan armeijan upseeri Illarion Pavljuk (Näen että teitä kiinnostaa pimeys, la 24.10. Senaatintori klo 17.30), uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris (Montparnassen pianonopettaja, su 25.10. Hakaniemi klo 16.30), etänä). Milja Kaunisto saapuu Ranskasta julkistamaan Napoleonin koodin (la 24.10. Esplanadi-lavalla klo 11.00).
Ukrainalainen ex-sotilas ja kirjailija Illarion Pavljuk Helsingin kirjamessuille – Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön kanssa la 23.10.23.9.2026 09:17:00 EEST | Tiedote
Illarion Pavljukin teos Näen että teitä kiinnostaa pimeys on Kalevala-eepoksesta – romaanin joen nimikin on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen. Pavljuk esiintyy perjantaina 23.10. Rosebudissa ja lauantaina 24.10. Helsingin kirjamessujen Senaatintori-lavalla Ilmari Käihkön haastateltavana.
Ennakkotiedote: pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään myös hyväksikäyttöä15.9.2026 16:02:19 EEST | Tiedote
Millaista on kirjoittaa feelgoodia, jossa käsitellään traumoja ja hyväksikäyttöä? Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekan maailma on kuin Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia yhdistettynä tummiin puoliin. Kirja julkaistaan 24.9. Rosebud-kirjakaupassa ja on esillä myös muun muassa 26.9. Idän kirjamessuilla sekä Helsingin kirjamessuilla. Kurjenmiekka on myös jälleen ehdolla Kuvastaja-palkinnon saajaksi.
Uusi teoria Lockerbien lento-onnettomuudesta Jan Stocklassan uutuuskirjassa7.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Jan Stocklassa, joka oli jo kerran vannonut jättävänsä salaliittoteoriat taakseen, esittää uutuuskirjassaan Mies joka putosi taivaalta uuden teorian Lockerbien vuoden 1988 suuronnettomuuden syistä. 34 vuotta iskun jälkeenkin moni suostui puhumaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



