Kulttuurikeskus Stoa täyttää 40 vuotta – Juhlateos tuo lavalle 2000 litraa vettä
21.10.2024 14:43:59 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Itäkeskuksessa sijaitseva kulttuurikeskus Stoa juhlistaa 40-vuotista taivaltaan to 24.10. – la 2.11. Juhlaviikon pääteoksena nähdään MimoArt Companyn ympäristö- ja ilmastokysymyksiin pureutuva Pipes & Hoses, joka saa ensi-iltansa lauantaina 26.10.

Vettä, valoa ja fyysistä komiikkaa yhdistävä Pipes & Hoses on poikkeuksellinen näyttämöteos, sillä se tuo Stoan lavalle 2000 litraa vettä matalassa vesialtaassa. Keskimäärin suomalainen käyttää vuorokaudessa lähes 4000 litraa vettä piilovesi mukaan luettuna. Teos nostaakin esiin ihmisten arkipäiväisten tekojen merkityksen suhteessa veteen katoavana luonnonvarana.
Teos sopii hyvin Stoan juhlaviikon päänostoksi, sillä ilmasto- ja ympäristökysymykset ovat Stoassa keskeisessä roolissa, ja esimerkiksi ympäristökasvatukseen on panostettu viime vuosina voimakkaasti. Taidekasvatusryhmät jalkautuvat lähiluontoon, ja ympäristöteema kulkee kiinteästi mukana kulttuurikeskuksen sisällöissä, kuten syyskuussa päättyneessä Yhden pallon visiot -näyttelyssä.
Pipes & Hoses -teoksen lisäksi Stoan juhlaviikolla on luvassa muun muassa kaikille avoimet kakkukahvit, yhteisöllisen valotaideteoksen julkistus ja suureen suosioon nousseen Itäkuskus stand up -klubin maksuton näytös. Kulttuurikeskukseen on myös noussut nostalginen puhelinkoppi, jossa voi kuunnella tarinoita Stoasta viime vuosikymmenten varrelta nuorten toteuttaman ääniteoksen muodossa.
Vanhin Helsingin kulttuurikeskuksista
Neljäkymmentä vuotta täyttävä Stoa on vanhin Helsingin alueellisista kulttuurikeskuksista. Björn Krogiuksen ja Veli-Pekka Tuomisen suunnitteleman rakennuksen peruskivi muurattiin laskiaistiistaina 1983, ja talo valmistui vuoden 1984 lokakuussa nimellä Itäkeskuksen monitoimitalo. Sittemmin nimi vaihtui Stoaksi kulttuurikeskuksen kupeeseen vuonna 1984 kohonneen maamerkin, kuvanveistäjä Hannu Sirénin koboltinsinisen Stoa-veistoksen mukaan.
Stoassa saman katon alta löytyvät kulttuuripalvelut, Itäkeskuksen kirjasto, Nuorten toimintatalo Kipinä sekä Työväenopisto ja ruotsinkielinen työväenopisto Arbis.
– Stoan toiminta on muuttunut ja kehittynyt vuosien aikana yhdessä ympäröivän yhteisön kanssa, mutta sen ydin, taiteen ja kulttuurin saavutettavuus kaikille on pysynyt ennallaan, sanoo Stoan johtaja Antti Sarpo.
Stoasta Itä-Helsingin vetovoimaisin ajanviettopaikka
Itä-Helsinki on koko Suomen mittakaavassa mielenkiintoinen alue, jonka väestö moninaistuu nopeasti. Itäkeskuksen asukkaista jo nyt yli 40 prosenttia puhuu muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään. Asukasmäärä myös kasvaa merkittävästi lähivuosina, ja aivan Stoan lähistölle suunnitellaan uusia asuntoja 12 000 helsinkiläiselle.
Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden pohtia Stoan merkitystä Itä-Helsingin uutena keskuksena. Stoassa alkaa näillä näkymin vuonna 2028 mittava perusparannus- ja laajennushanke, joka 1,5-kertaistaa Stoan tilat. Samalla kulttuurikeskuksen palveluja uudistetaan. Kaupunkilaiset ovat olleet mukana uudistuvan Stoan ideoinnissa ja suunnittelussa. Tulevaisuuden Stoan toivotaan olevan Itä-Helsingin vetovoimaisin ajanviettopaikka, jossa voi kohdata muita moninaisten kulttuurien ja naapurillisen yhteishengen äärellä, nauttia monipuolisesta kulttuuritarjonnasta, harrastaa, hengata ja oppia uutta.
– Haluaisin, että sisällöistämme entistä suurempi osa olisi alueen erilaisten yhteisöjen toisilleen luomia. Stoa on tulevaisuudessa yhä vahvemmin alueensa näköinen kulttuurikeskus ja asukkaiden yhteinen olohuone, Sarpo visioi.
Poimintoja Stoa 40! -juhlaviikon varrelta:
Synttärijuhlat, ohjelmassa: kakkukahvit, Mitä kuuluu Stoa? -ääniteoksen avajaiset, Myyttinen maisema -valotaideteoksen julkistus, Stoan kansainvälisen kuoron esiintyminen
To 24.10. klo 16–18. Vapaa pääsy.
Itäkuskus stand up -klubi
Pe 25.10. klo 19. Vapaa pääsy.
MimoArt Company: Pipes & Hoses
Ensi-ilta la 26.10 klo 19.00. Muut esitysajat: su 27.10. klo 15.00, ti 29.10. klo 19.00 ja ke 30.10. klo 19.00. Liput: 28/18/11 €.
Brunssi Stoan katon alla
La 26.10. klo 12–15. Vapaa pääsy, vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.
Kauhua kakaroille -tapahtuma
La 2.11. klo 16–19. Vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Antti Sarpo
09 3102 1689 | 040 184 6138
antti.sarpo@hel.fi
Median tiedustelut ja yhteydenotot:
Viestintäsuunnittelija Johanna Yrjölä
09 3103 8147 | 040 546 0536
johanna.yrjola@hel.fi
Kuvat
Linkit
Kulttuurikeskus Stoa
Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.
Stoa
Turunlinnantie 1,
Itäkeskus, Helsinki
Stoa Facebookissa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20269.4.2026 18:09:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 9.4.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Useampi esitys jäi pöydälle, kuten valtuustoaloitteet Roihuvuoren pesäpallokentän sivukatsomoiden rakentamisesta ja maksuttoman uintilipun tarjoamisesta 65 vuotta täyttäneille.
Helsingin kaupunginkirjaston ja Finlandia Kirjan yhteistyö pidentää kirjojen elinkaarta9.4.2026 09:45:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto ja antikvariaattikirjakauppa Finlandia Kirja Oy ovat aloittaneet yhteistyön kirjaston poistokirjojen kierrättämiseksi entistä tehokkaammin. Uusi toimintamalli pidentää kirjojen elinkaarta ja vähentää energiajätteeksi päätyvien kirjojen määrää.
Samarbete mellan Helsingfors stadsbibliotek och Finlandia Kirja förlänger böckernas livslängd9.4.2026 09:44:13 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek och antikvariatet Finlandia Kirja Oy har inlett ett samarbete för att återvinna bibliotekets avskrivna böcker mer effektivt. Den nya verksamhetsmodellen förlänger böckernas livslängd och minskar antalet böcker som blir energiavfall.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


