Kulosaaren liityntäpysäköintialue muuttuu maksulliseksi
24.10.2024 09:33:47 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Helsingin liityntäpysäköintialueita hallinnoiva Kaupunkiliikenne Oy pyrkii kehittämään alueita palvelemaan yhä paremmin joukkoliikenteellä matkaansa jatkavien tarpeita. Jotkin liityntäpysäköintialueet ovat olleet erityisen suosittuja, ja niitä on käytetty esimerkiksi pitkäaikaiseen pysäköintiin. Yhtenä toimenpiteenä osa pysäköintialueista on muutettu maksullisiksi: tätä kautta alueella on varmemmin tilaa liityntäpysäköijälle.

Kulosaaren suositulla liityntäpysäköintialueella Kulosaaren Puistotiellä aletaan periä pysäköijiltä pientä maksua 23.11. alkaen. Muutos toteutetaan pysäköintitilanteen helpottamiseksi, mutta lisäksi nykyinen pilotoitu pysäköintialueen käyttäjien kirjautumisjärjestelmä on osoittautunut hankalaksi ja työläästi hallinnoitavaksi.
”Muutoksella haetaan alueen joustavampaa ja positiivisempaa käyttökokemusta. Kulosaaressa toteutettava malli on jo käytössä muutamalla muullakin liityntäpysäköintialueellamme,” kertoo kiinteistöasiantuntija Reino Aittomäki Kaupunkiliikenne Oy:stä.
Kulosaaressa maksu on yhden euron 12 tunnin pysäköintiin oikeuttavasta ajasta, ja se maksetaan maksuautomaatille samalla näyttäen HSL:n matkakorttia tai mobiililipun QR-koodia. Maksuautomaattiin kirjataan myös auton rekisteritunnus. Ilman matkakorttia tai mobiililippua pysäköinti maksaa euron jokaiselta alkavalta tunnilta, samoin 12 tunnin liityntäpysäköintiajan päätyttyä.
Pysäköintialuetta operoi Aimo Park Finland Oy.
Yhteyshenkilöt
Reino AittomäkiKaupunkiliikenne Oy, kiinteistöasiantuntija
Puh:040 5283225reino.aittomaki@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Linkit
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kalasataman metroaseman ja kauppakeskus Redin välinen suojatie suljetaan 4.11.20262.11.2026 12:43:17 EET | Tiedote
Kalasatamassa Hermannin rantatien ylittävä suojatie Redin sisäänkäynnin edessä suljetaan 4.11.2026 turvallisuuden takaamiseksi alueella. Jalankulku Hermannin rantatien yli ohjataan lähimmille käytössä oleville suojateille. Suojatien vieressä rakennetaan uuden Junatien metrosillan välitukea.
Raitiolinjoilla 11 ja 12 aikataulunmukainen koeajo 31.10.29.10.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy ajaa lauantaina 31.10. aikataulunmukaista koeliikennettä Kruunusiltojen uusilla linjoilla 11 ja 12. Matkustajat eivät pääse kyytiin, vaikka vaunut pysähtyvätkin kaikilla pysäkeillä.
Kampin metroaseman uuden sisäänkäynnin arkkitehtuurissa korostuvat sujuva liikkuminen ja viihtyisyys9.10.2026 10:00:26 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy avaa matkustajien käyttöön Kampin metroaseman läntisen sisäänkäynnin uudessa terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennuksessa maanantaina 12.10. Metroaseman sisäänkäyntitilojen suunnittelussa kiinnitettiin teknisten uudistusten lisäksi huomiota viihtyisyyteen ja toiminnallisuuteen.
Junatien metrosillan työmaalle kunniamaininta Vuoden katutyömaa 2026 Helsinki -kilpailussa1.10.2026 14:38:01 EEST | Tiedote
Junatien metrosiltahanke on saanut kunniamaininnan Vuoden katutyömaa 2026 Helsinki -kilpailussa.
Hakaniemen metroaseman torin puolen kulkuyhteys metron ja katutason välillä poissa käytöstä to 1.10. alkaen28.9.2026 13:39:01 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii asemahallin ja välitason välillä kulkevat liukuportaat, minkä vuoksi torin puolen kulkureitti metroon suljetaan. Myös liukuportaiden viereinen hissi jää työmaa-alueelle ja on poissa käytöstä. Pääset metroon ja pois metrosta ainoastaan Toisen linjan ja Porthaninkadun puolelta asemaa to 1.10.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme