ELY-keskukset

Vesistöjen kunnostamisen avustushaku aukeaa pian

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun ELY-keskuksista voi hakea ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön harkinnanvaraisia avustuksia ajalla 22.10.-2.12.2024. Avustuksia on tarjolla erilaisiin ympäristö- ja kalatalousalan toimenpiteisiin.

Ylivieskaan rakennettu kosteikko, jonka ympärillä on puustoa ja keskellä pieni saareke.
Kosteikon rakentamisella voidaan parantaa vesistön tilaa. Rakentamiseen on mahdollista saada harkinnanvaraista avustusta. Kuvassa Ylivieskaan rakennettu kosteikko. Kuva: Henri Vaarala

Avustukset vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttamiseen

Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun ELY-keskus tukevat hankkeita, jotka parantavat vesistöjen tilaa, erityisesti jos ne ovat heikossa kunnossa tai vaarassa huonontua. Tavoitteena on vähentää valuma-alueilta tulevaa kuormitusta ja toteuttaa vedenlaatua parantavia toimenpiteitä. 

Hakijoilta toivotaan laajavaikutteisia valuma-aluelähtöisiä vesistöjen kunnostushankkeita sekä yhteistyötä eri toimijoiden ja asiantuntijaverkostojen kanssa”, kertoo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesienhoitoryhmän päällikkö Jukka Tuohino. 

Avustusta kalataloudellisiin kunnostuksiin

Lapin ELY-keskukselta voi hakea avustusta Pohjois-Pohjanmaan, Lapin ja Kainuun alueilla toteutettaviin kalataloudellisiin kunnostuksiin. Avustusta myönnetään erityisesti hankkeisiin, jotka vahvistavat uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Tukea voi saada kalan kulun edistämiseen, kalakantojen luontaisen lisääntymisen tukemiseen ja kestävän kalastuksen parantamiseen.

Pohjavesien suojaksi suojelusuunnitelmia

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla pyritään saavuttamaan ja säilyttämään pohjavesien hyvä tila. Tavoitteena on tunnistaa ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit, ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila.

Infotilaisuus vesien- ja merenhoidon sekä kalatalouden avustushausta 5.11.

Marraskuun 5. päivä klo 17–18 järjestetään Pohjois-Suomen vesien- ja merenhoidon sekä kalatalouden avustushausta infotilaisuus Teams-yhteydellä. Tule mukaan kuulemaan ja kysymään avustuksiin liittyviä kysymyksiä ELY-keskuksen asiantuntijoilta. Kysymyksiä toivotaan myös ennakkoon sähköpostitse (henri.vaarala(ät)ely-keskus.fi) tai anonyymisti osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/2A085FFF90A94564.

Uusi avustusmuoto kunnille ja kuntayhtymille

Uudenmaan ELY-keskus myöntää valtionavustuksia Suomen kuntien lähivirkistysalueiden ja lähiluontoalueiden kunnostamiseen, kehittämiseen sekä palvelujen parantamiseen.

Muut vuosittaiset valtionavustushaut

ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueet myöntävät ympäristöministeriön hallinnonalan sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan harkinnanvaraisia valtionavustuksia. Lisäksi haettavissa on harkinnanvaraisia avustuksia rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen.

Avustusten hakeminen sähköisesti viimeistään 2.12.2024.

Tarkemmat tiedot hauista ja hakulomakkeet löytyvät ELY-keskuksen verkkopalvelusta:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
Henri Vaarala, p. 0295 037 089, Anne Korhonen p. 0295 038414
Kainuun ELY-keskus:
Timo Piirainen p. 0295 023 877
Lapin ELY-keskus:
Reijo Kallioniemi, p. 0295 037 346 ja Pekka Räinä, p. 040 570 2389

Kalataloudelliset kunnostukset:
Heikki Laitala, p. 0295 038 071 ja Jarmo Tuukkanen, p. 0295 037 187

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat:
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
Maria Ekholm-Peltonen, p. 0295 038 597 ja Hanna Hentilä, p. 0295 016 312
Kainuun ELY-keskus:
Elli Moilanen, p. 0295 023 823
Lapin ELY-keskus:
Anne Lindholm, p. 0295 037 021

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye