Puotilaan monipuolisia asuntoja ja vehreyttä – metroalueen suunnitelmia muokattu asukkailta saadun palautteen pohjalta
18.10.2024 12:26:42 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Puotilan metroaseman ympäristöön suunnitellaan uutta rakentamista noin 1000 asukkaalle. Suunnittelualuetta on hiottu asukkailta saatujen näkemyksien pohjalta aiempaa vehreämmäksi ja arkkitehtuuriltaan Puotilan ilmeeseen yhteensopivammaksi. Vuonna 2020 aloitettu suunnittelutyö on edennyt asemakaavaehdotukseksi, jota käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa tiistaina 22.10. Kaupungin tavoitteena on, että uusia koteja päästäisiin rakentamaan jo vuonna 2026.

Pysäköintikenttä muuttuu kaupunkimaiseksi asuinalueeksi
Erinomaisten liikenneyhteyksien ja palveluiden varrella oleva alue on nykyisellään pääasiassa parkkikenttää. Sinne suunnitellaan asuntojen lisäksi tilaa kaupoille ja hotellille. Asukkaat suhtautuivat alueen kehittämiseen pääasiassa positiivisesti.
Rakentamisen vastapainoksi alueelle toivottiin vehreyttä, ja siinä on myös onnistuttu. Metrotunnelin päälle sijoittuville aukiolle istutetaan monipuolista kasvillisuutta. Asuinkortteleissa on maanvaraiset pihat, joihin pystytään istuttamaan suureksi kasvavia puita. Lamellikortteleihin rakennetaan viherkattoja ja pysäköintitalon kattopuutarhoista pyritään saamaan kaikille avoimia. Pysäköintikentillä olevia HSL:n liityntäpysäköintipaikkoja siirretään pysäköintitaloihin. Monipuolinen viherrakentaminen ei lisää pelkästään viihtyisyyttä, vaan auttaa ilmastonmuutoksen vuoksi lisääntyvien rankkasateiden hallinnassa. Alueen hulevedet jätetään osin näkyville niin sanotulle ilmastobaanalle.
Päivitetty suunnitelma ei eroa merkittävästi asukkaille viime vuonna esitetystä versiosta, mutta siitä on saatu entistä toimivampi myös muilla pienillä muutoksilla: muun muassa kävelyreiteistä on tehty selkeämpiä ja maantasokerroksista avoimempia. Uusiin kerrostaloihin tulee vuokra-asuntojen lisäksi runsaasti omistusasuntoja, jota asukkaat pitivät tärkeänä.
Korkea rakentaminen jakoi mielipiteitä
Rakentamiskorkeus herätti asukkaissa eniten erimielisyyksiä. Matalan rakentamisen kannattajat näkivät korkean rakentamisen riitelevän läheisen pientaloalueen ja matalampien kerrostalojen kanssa. Korkean rakentamisen kannattavat taas pitivät asemanseudun sijaintia sopivana korkeammalle rakentamiselle. Uusissa lamellikortteleissa tyypillinen kerroslukumäärä on 5–8. Tornitaloissa kerroslukumäärä vaihtelee 13–17 välillä.
– Tarkastelimme rakennuksien varjostuksia ja kaukonäkymiä, ja päädyimme madaltamaan toista parkkitaloa. Pohdimme tosissaan korkeaan rakentamiseen kriittisesti suhtautuvia mielipiteitä, mutta päädyimme kuitenkin esittämään tornitaloihin alkuperäisen suunnitelman kerroslukumääriä, koska tavoitteena on kehittää tästä poikkeuksellisen keskeisestä alueesta kaupunkimaisella tehokkuudella rakennettua keskustaa, jossa korkeimmat rakennukset merkitsevät nykytilanteessa varsin näkymättömän metroaseman paikoilleen, kertoo alueen arkkitehti Mikko Näveri.
Puotilan metroalueen alustavista suunnitelmista kerättiin mielipiteitä Idän kyläjuhlilla ja Kerrokantasi-kyselyssä. Suunnittelun tueksi tehtiin myös etnografinen tutkimus, jonka avulla saatiin taustatietoja haastattelemalla 45 Puotilan ja Puotinharjun asukasta.
Suunnitelmasta voi jättää vielä mielipiteitä
Puotilan metroaseman alue on osa vuonna 2020 järjestettyä Itä-Helsingin keskustan kansainvälistä suunnittelukilpailua. Suunnittelua jatkettiin ensimmäiseksi ja toiseksi tulleiden työryhmien kanssa, joille kaupunki varasi alueita vuonna 2022. Itis Siti Konsortio -nimeä kantavaan ryhmään kuuluu useampia yksityisiä rakennuttajia sekä muita kehittäjiä ja suunnittelijoita.
Suunnitelmasta on mahdollista jättää mielipiteitä asemakaavaehdotuksen hyväksymisen jälkeen, ja siihen voidaan tehdä vielä muutoksia. Kaavaehdotuksesta pyydetään myös lausunnot viranomaisilta, kuten pelastuslaitokselta. Lausuntojen ja muistutusten perusteella kaavaehdotusta tarvittaessa tarkistetaan ja se esitellään uudestaan lautakunnalle. Lopullisen hyväksynnän kaavalle antavat kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Näveri
Johtava arkkitehti
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
p. (09) 310 37331
mikko.naveri@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Luodon rakennuksille uusi omistaja – suunnitelmissa uusia elämyksellisiä palveluja18.6.2026 14:19:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on myynyt Klippanina tunnetun Luodon saaren ravintolarakennuksen Ön Klippan Ab:lle. Uusi omistaja selvittää muun muassa kylpyläpalveluiden tuomista saarelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme