Pohteen kuljetuspalveluissa muutoksia
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella tulee muutoksia kuljetuspalveluihin. Muutos koskee vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolalain mukaista kuljetuspalvelua. Osassa kuntia keskitetty kuljetuspalvelu on ihan uusi palvelu ja osassa kuntia sopimusautot on kilpailutettu hankintalain mukaan uudelleen. Osassa Pohteen kunnissa käytäntö taksikortin käytöstä muuttuu.

Kaikki asiakkaat, joita muutos koskee, saavat kirjeen kotiin lokakuun aikana.
Kuljetuspalvelu muuttuu 1.11.
Kuusamossa, Taivalkoskella, Hailuodossa, Lumijoella, Muhoksella, Siikajoella, Raahessa, Pyhäjoella, Merijärvellä, Kalajoella ja Kärsämäellä matkat tilataan Matkapalvelukeskuksesta marraskuun alusta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että matkoja ei voi enää tilata suoraan taksiyrittäjältä. Asiakkaat saavat tiedon uusista sopimusautoista.
Sopimusautot on kilpailutettu uudelleen myös Oulussa ja Tyrnävällä, jotka ovat jo olleet mukana Matkapalvelukeskuksen tilauspalvelussa. Oulaisissa muutos tapahtuu poikkeuksellisesti vasta marraskuun 16. päivänä.
Siikalatvalla kuljetuspalvelut jatkuvat entiseen malliin.
Taksikuution taksikortin tilalle tulee uusi tunnistekortti 1.11. lähtien
Nykyisen Taksikuution taksikortin käyttö päättyy marraskuun alusta osassa kuntia. Asiakkaille lähetetään uusi henkilökohtainen tunnistekortti. Sillä asiakas osoittaa oikeutensa kuljetuspalveluun taksissa. Kuljettajat eivät peri asiakasmaksua matkan yhteydessä.
Taksikorttimuutos koskee seuraavia kuntia: Kuusamo, Muhos, Raahe, Siikajoki, Kalajoki, Merijärvi, Kempele, Ii, Pudasjärvi, Vaala, Utajärvi, Alavieska, Ylivieska, Sievi, Nivala, Haapavesi ja Pyhäntä. Limingassa poistuu O-taxin taksikortti. Näissä kunnissa on myös uudelleen kilpailutettu sopimusautot.
Oulaisissa taksikorttimuutos tulee voimaan 16.11. ja Haapajärvellä, Pyhäjärvellä ja Reisjärvellä vasta vuoden vaihteessa.
Miten kuljetuspalvelua käytetään?
Kuljetuspalvelu tilataan aina ensin Matkapalvelukeskuksesta. Se on aina avoinna ja sen puhelinnumero on 08 5584 4015. Matkan voi tilata sopimusautoilta ainoastaan, jos Matkapalvelukeskus ei ole vastannut 15 minuutin kuluessa.
Kuljetuspalveluista peritään hinnaston mukainen asiakasmaksu (Asiakasmaksulaki 2a ja 11).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Mikkola
Vammaisten palvelut
puh. 044 703 6472
minna.j.mikkola@pohde.fi
Virpi Rääpysjärvi
Ikäihmisten palvelut
puh. 050 551 6772
virpi.raapysjarvi@pohde.fi
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua Kalajoen hukkumisiin liittyen26.7.2025 09:10:52 EEST | Tiedote
Kalajoella tapahtunut nuorten hukkumistapaus on järkyttänyt monia. Pohteen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa apua tapahtuman käsittelyyn yhteistyössä Kalajoen kaupungin ja seurakunnan kanssa.
OYSin intranetin ja extranetin palvelimilla havaittu tietomurto25.7.2025 14:38:57 EEST | Tiedote
OYSin palvelimiin on kohdistunut tietomurto. Tapaus liittyy Microsoftin 19.7. ilmoittamaan maailmanlaajuiseen haavoittuvuuteen, joka koskee SharePoint On-Premise-palvelimia. Korjaavat toimenpiteet tietosuojan vahvistamiseksi on käynnistetty. Toimenpiteet vaikuttavat esimerkiksi ajanvarausten antamiseen OYSiin.
OYS Psykiatrin syömishäiriöyksikkö kehittää hoitoa tuloksellisesti14.7.2025 15:45:32 EEST | Tiedote
OYS Psykiatrian syömishäiriöyksikö perustettiin reilu puolitoista vuotta sitten helpottamaan nuorisopsykiatrian osaston potilasruuhkaa. Avaamisen jälkeen ruuhka on helpottanut ja toimintaa on päästy kehittämään.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta11.7.2025 09:04:19 EEST | Tiedote
Hakukoneiden tarjoamien tekoälytiivistelmien tiedoissa saattaa olla virheitä. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen ajantasaiset tiedot löytyvät Pohteen verkkosivuilta.
Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä – älä avaa epäilyttävää linkkiä10.7.2025 14:26:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikäihmisten neuvontapalvelun eli Aino-neuvonnan nimissä liikkuu tietojenkalasteluviestejä. Aino-neuvonta ei lähetä viestejä asiakkaille. Jos saat Aino-neuvonnan nimissä lähetetyn huijausviestin, älä avaa siinä olevia linkkejä vaan poista viesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme