Seksuaalinen häirintä ja seksuaalirikokset teemana VAKEn Väkivallan vastaisella viikolla
18.10.2024 12:25:11 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen järjestämä väkivallan vastainen viikko tarttuu seksuaalisen häirinnän ja seksuaalirikosten teemaan. Jo perinteeksi muodostunutta viikkoa vietetään 25.11.–1.12.2024.

Väkivallan vastainen viikko on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella vuosittain toistuva teemaviikko, jonka tarkoituksena on nostaa keskusteluun väkivallan ehkäisytyötä ja sen merkitystä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Teemaviikon tarkoituksena on myös muistuttaa, että väkivallan ehkäisy kuuluu meille kaikille.
Tänä vuonna teemaviikolla puhutaan seksuaalisesta häirinnästä ja seksuaaliväkivallasta – sekä ennen kaikkea siitä, miten sekä omaa että toisen ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja fyysistä koskemattomuutta voi kunnioittaa ja suojella.
Suurin osa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tapahtuu joko osittain tai kokonaan internetin välityksellä. Teemaviikolla pohditaankin erityisesti sitä, miten lapsia ja nuoria voi suojella ikäkauteen sopimattomilta seksuaalisilta vaikutteilta arjessa, jossa sosiaalinen media on yhä tiiviimmin läsnä.
Väkivalta on sosiaalinen ilmiö, jota erilaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset syyt kannattelevat. Ongelma on laaja ja monitahoinen ja sen inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat mittavat. Tutkimusten mukaan väkivallan tunnistaminen ja siihen puuttuminen ovat tehokkaita keinoja sen aiheuttamien haittojen ehkäisyssä.
Väkivallan vastaisella viikolla on perinteiseen tapaan tarjolla ohjelmaa sekä alueen asukkaille että heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille.
Tiistaina 26.11.2024 julkistetaan Turvassa seksuaaliväkivallalta – miten suojelen lastani? - podcast Väkivallaton VAKE – YouTube-kanavalla. Seksuaaliväkivallalta suojaavista tekijöistä keskustelemassa ovat Maija Ikonen ja Janette Tasa Pelastakaa Lapset ry:stä. Podcast on suomenkielinen.
Lisäksi tarjolla on ammattilaisille suunnattu, jo perinteeksi muodostunut Väkivaltafoorumi, joka järjestetään torstaina 28.11.2024 Tiedekeskus Heurekassa. Myös väkivaltafoorumin teemana on tänä vuonna seksuaaliväkivalta, ja aihetta käsitellään moniammatillisesta näkökulmasta.
Teemaviikolle on myös tuotettu varhaiskasvatukseen, perusopetukseen sekä toisella asteelle sovellettava tietopaketti seksuaaliväkivallan ehkäisyyn liittyvistä materiaaleista ja koulutuksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lotta Hällström
Puh:0438272413lotta.hallstrom@vakehyva.fiLinkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
VAKEn monikieliset palvelut madaltavat kynnystä hakea apua15.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) jatkaa syksyllä 2026 suosittuja monikielisiä infoja lapsiperheille. Lisäksi VAKE on alkanut järjestää omaa neuvolan perhevalmennusryhmää monikielisille vanhemmille.
Områdesfullmäktige godkände den regionala välfärdsberättelsen och -planen för 2026–203014.9.2026 21:57:29 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsberättelsen som områdesfullmäktige godkände på höstens första sammanträde omfattar välfärdsplaner för barn och unga, personer i arbetsför ålder och äldre samt verksamhetsplanen för det förebyggande arbetet av våld i nära relationer och den regionala verksamhetsplanen för förebyggande missbruksarbete.
Aluevaltuusto hyväksyi vuosille 2026–2030 alueellisen hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman14.9.2026 21:57:29 EEST | Tiedote
Syyskauden ensimmäisessä kokouksessa aluevaltuuston hyväksymä hyvinvointisuunnitelmakokonaisuus sisältää lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmat sekä lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön toimintasuunnitelman ja alueellisen ehkäisevän päihdetyön toimintasuunnitelman.
Inbjudan till medierna: VAKEs välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde måndagen den 14.9.2026 kl. 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Pressmeddelande
Bästa representant för media, du är varmt välkommen att följa Vanda och Kervo välfärdsområdets fullmäktiges sammanträde måndagen den 14 september 2026 kl. 18 i fullmäktigesalen i Vanda stadshus (Stationsvägen 7, Dickursby, Vanda).
Kutsu medialle: VAKEn aluevaltuuston kokous maanantaina 14.9.2026 klo 1811.9.2026 12:45:40 EEST | Tiedote
Hyvä median edustaja, olet tervetullut seuraamaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokousta maanantaina 14.9.2026 klo 18 Vantaan kaupungintalon valtuustosaliin (Asematie 7, Tikkurila, Vantaa).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme