Kimmo Hallamaasta EuropeOnin puheenjohtaja
Sähköurakoitsijoiden eurooppalainen kattojärjestö EuropeOn on 18.10.2024, pidetyssä vuosikokouksessaan valinnut uudeksi puheenjohtajakseen STULin varapuheenjohtajan Kimmo Hallamaan, joka aloittaa tehtävässään välittömästi. EuropeOn, jonka toiminnassa STUL on ollut mukana vuodesta 1984, täyttää tänä vuonna 70 vuotta.

Sähköurakoitsijoiden eurooppalainen kattojärjestö EuropeOn on 18.10.2024 pidetyssä vuosikokouksessaan valinnut uudeksi puheenjohtajakseen STULin varapuheenjohtajan Kimmo Hallamaan. Kimmo on vuodesta 2021 lähtien toiminut EuropeOnin hallituksessa ja aloitti nyt kolmivuotisen puheenjohtajakautensa. ”Tämä on henkilökohtaisesti merkittävä luottamuksenosoitus eurooppalaisilta kollegoiltani, ja otan tehtävän nöyrin mielin vastaan. Sähköistysala on avainasemassa vihreässä siirtymässä, ja siksi EuropeOnissa tekemämme vaikuttamistyön arvo korostuu entisestään. Haluan olla vahvasti mukana viemässä viestiämme eteenpäin”, toteaa vastavalittu puheenjohtaja.
EuropeOn täyttää tänä vuonna 70 vuotta, joten uusi puheenjohtaja pääsee johtamaan todella kokenutta organisaatiota. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry on vuodesta 1984 lähtien ollut mukana EuropeOnin toiminnassa. Nyt valittu puheenjohtaja on järjestön toinen suomalainen puheenjohtaja, sillä Janne Skogberg toimi puheenjohtajana vuosina 2011–2015. ”Puheenjohtajavalinta on merkittävä luottamuksenosoitus paitsi Kimmolle itselleen, myös STULin aktiiviselle toiminnalle EuropeOnissa. Toivotan Kimmolle mitä parhainta menestystä vaativassa tehtävässä”, toteaa STULin hallituksen puheenjohtaja Jarmo Töyräs.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Utriainen, toimitusjohtaja, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, puh. 050 335 4236, marko.utriainen@stul.fi
Jarmo Töyräs, hallituksen puheenjohtaja, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry, puh. 040 553 1615
Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry on sähköisen talotekniikan asiantuntija, elinkeinopoliittinen edunvalvoja ja tiedon tuottaja. Liitolla on kaikkiaan noin 3 000 jäsenyritystä ja 16 alueosastoa. STULin urakoitsijajäsenten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 4,5 miljardia euroa, ja ne työllistävät 22 000 asentajaa sekä 5 000 toimihenkilöä. Lisätietoja www.stul.fi - http://www.stul.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Sähköala palkitsi hyviä opinnäytetöitä28.2.2025 09:52:21 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Hyvä opinnäytetyö -stipendit on jaettu Oili Vastamaalle ja Mariam Amarille. Sähköisen talotekniikan yliopistostipendin on saanut Lauri Laivoranta.
HD-siirtymä tulee – Ennakoi remontit ja säästä kustannuksia asiantuntijan vinkeillä10.2.2025 09:10:48 EET | Tiedote
Tv-lähetysten siirtyminen teräväpiirtolaatuun on tilaisuus hoitaa taloyhtiön tietoliikenneasiat kuntoon.
Sähköautojen lisääntyminen pakottaa taloyhtiöt vaikeiden päätösten äärelle24.1.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Sähköautoista täyttyvät parkkipaikat tuovat taloyhtiöiden punnittavaksi uusia kysymyksiä, kuten sähköremonttien tarpeen, älykkäämpien latausjärjestelmien rakentamisen ja huipputehon aiheuttamien kustannusten reilun jakamisen osakkaille. Apua saa osaavilta latausjärjestelmien toteuttajilta.
Lataa sähköautosi turvallisesti myös talvella2.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Alkutalven kosteus ja nollan asteen molemmilla puolilla sahaava lämpötila aiheuttavat riskin sähkölaitteille. Näillä vinkeillä huolehdit turvallisuudesta ladatessasi tai lämmittäessäsi autoa.
Jouluvalojen turvallisuus – huomioi riskit ja nauti huolettomasta juhlakaudesta17.12.2024 11:50:09 EET | Tiedote
Jouluvalot tuovat tunnelmaa vuoden pimeimpänä aikana. Väärin asennettu tai rikkinäinen valosarja voi kuitenkin aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon riskin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme