Metsästäjät toimivat susivaaran torjumiseksi – viestiryhmät estävät koirakuolemia
Koiransa sudelle menettänyt metsästäjä päätti, että metsästyskoirien suojelemiseksi on tehtävä enemmän. Hän on äskettäin perustanut neljä alueellista WhatsApp-yhteisöä, joissa metsästäjät jakavat todennettua tietoa tekemistään susihavainnoista.
Vanhimmassa, eli Etelä-Länsi Suomen yhteisössä viestittely on ollut erittäin aktiivista. Yhteisöön on liittynyt yli 1300 jäsentä viikon aikana. Tiedon jakaminen on myös todennäköisesti tuottanut tulosta.
- Noormarkussa kaksi sutta tuli passista, kun koira ajoi vain muutaman sadan metrin päässä, mutta koira saatiin ennakkoilmoitusten ansiosta kiinni ajoissa eikä päässyt alueelle mihin sudet menivät. Luviassa taas susi kulki passin sisälle ja koira otettiin kiinni. Molemmissa tapauksissa tieto lähellä olevasta sudesta johti siihen, että koirat saatiin turvaan, yhteisöjen perustaja kertoo.
Koirakuolemien estämisen lisäksi tietojen jakamisen tavoitteena on kerätä ja kirjata tietoa susien todellisesta määrästä ja liikkeistä. Idean isälle yhteisöjen perustaminen ja ylläpitäminen on tapa käsitellä oman koiran menettämistä, joka tulee vahvasti mieleen päivittäin ja uniinkin.
- Toivotan kaikille koiransa sudelle menettäneille voimia. Jos tällä tietojen nopealla jakamisella pystymme auttamaan ja pelastamaan vaikka yhdenkin koiran hengen tai välttämään ihmisen turhan kohtaamisen suden kanssa, olemme saavuttaneet yhteisöjen tarkoituksen.
Yhteisöissä ei lietsota susivihaa.
- Vaikka itse menetinkin rakkaan koiran, perheenjäsenen, olen sitä mieltä, että susi kuuluu Suomen luontoon alueilla missä se voi vapaasti elää, kertoo yhteisöjen perustaja.
Metsästäjäliitto edistää suurpetojen luontodirektiivin mukaista kannanhoidollista metsästystä. Liitto on uutisoinut näkyvästi susien tappamista metsästyskoirista ja susiriskin vaikutuksista metsästykseen.
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliitolle avustusta luonnon- ja riistanhoitoon sekä susiliivien hankintaan18.12.2025 13:16:54 EET | Uutinen
Eduskunnan lisäykset valtion talousarvioesitykseen ohjasivat valtion tukea Metsästäjäliitolle. Valtio tukee 150 000 eurolla liiton luonnon- ja riistanhoitotyötä kuten vesilintujen hyväksi tehtävää kosteikkotyötä. Lisäksi liitto saa erillisen 50 000 euron rahoituksen metsästäjille jaettavaksi metsästyskoirien susiturvaliivien hankintaan.
Metsästäjäliitto: Eduskunta kuuli kansalaisten äänen16.12.2025 11:04:20 EET | Uutinen
Eduskunta on 15.12.2025 hyväksynyt suurpetojen kannanhoidollista metsästystä koskevan lain merkittävällä 135-35 äänten enemmistöllä yli hallitus-oppositio -rajojen. Lain mukaan suden, karhun ja ilveksen kantoja hoidetaan kiintiömetsästyksellä.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintö mahdollistaisi vastuullisen ja kestävän suurpetojen kannanhoidon9.12.2025 13:23:55 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto katsoo, että suurpedot ovat arvokas osa Suomen luontoa ja niillä on oma paikkansa ekosysteemissä. Mietinnön mukainen kiintiömetsästys mahdollistaa suurpetojen vastuullisen ja kestävän kannanhoidon.
Kari Kuparinen eräneuvosten harvalukuiseen joukkoon5.12.2025 16:14:02 EET | Uutinen
Tasavallan presidentti on myöntänyt eräneuvoksen arvonimen pitkän linjan metsästäjälle ja Metsästäjäliiton luottamushenkilölle Kari Kupariselle.
Susi hyökkäsi ajokoiran kimppuun Ylistarossa3.12.2025 09:51:53 EET | Uutinen
Koira selvisi tilanteesta pienillä ruhjeilla ja voi nyt hyvin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme