Pienillä hyvillä teoilla on suuri vaikutus – SSO:n ja Commun järjestämän hygieniatuotekeräyksen tuotteet lahjoitettiin Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle
20.10.2024 14:30:23 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n marketeissa, ABC-liikenneasemilla sekä Sokoksissa järjestetyn hygieniatuotekeräyksen tuotteet luovutettiin Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle, joka jakaa tuotteet eteenpäin tarvitseville SSO:n toimialueella. Keräykseen palautettiin reilu tuhat - eli monen monta isoa pahvilaatikollista tuotteita. SSO:n ja Commun yhteistyössä toteuttama keräys oli ensimmäinen näin laajasti toteutettu hyvän tekemisen keräys SSO:n toimipaikoissa.

– Perusajatuksemme Commu yhteistyön aloittamisessa oli se, että haluamme lisätä hyvän tekemistä ja auttamisen halua omalla kotiseudullamme. Miljoonat asiakaskohtaamiset toimipaikoissamme tekevät esimerkiksi tällaisen keräyksen järjestämisen luontevaksi tavaksi rohkaista ja osallistaa kotiseutumme asukkaita tekemään pieniä hyviä tekoja, kertoo SSO:n viestintäkoordinaattori Salla Aho.
30.8.–13.9. järjestetty hygieniatuotekeräys sai erittäin hyvän vastaanoton niin asiakkaiden kuin SSO:n henkilökunnan keskuudessa. – Meiltä on toivottu lisää samantyyppisiä helpon osallistumisen keräyksiä ja tempauksia myös jatkossa. Iso kiitos alueemme asukkaille, jotka teitte tästä keräyksestä onnistuneen, Aho sanoo kiitollisena.
Keräystuotteet otettiin Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:ssä enemmän kuin ilolla vastaan. Tiiminvetäjänä toimivan Enni Kosken mukaan suuresta tuotemäärästä on pitkäksi aikaa iloa monelle niitä tarvitsevalle perheelle. – Olemme äärimmäisen iloisia saamastamme avusta, sydämelliset kiitokset kaikille lahjoittaneille, Koski sanoo iloisena.
Commu-sovellus yhdistää hyvän tekijän ja avun tarvitsijan
Commun perustajajäsen Karoliina Kauhanen on myös osaltaan iloinen keräyksen onnistumisesta. – Keräyksen myötä useat alueen asukkaat ovat tutustuneet Commu-sovellukseen ja sitä on ladattu SSO:n toimialueella vilkkaasti. Myös hyvän tekemisen tai avun pyytämisen ilmoituksia on sovellukseen luotu. – Jokainen voi valita, mikä auttamisen tapa on juuri itselleen luontevin – mahdollisuuksia on monia. Commun kautta voin tarjota helposti esimerkiksi juttuseuraa, kauppa-apua, kimppakyytiä, lemmikkien hoitoa tai vaikkapa apua lumien kolaamiseen”, Kauhanen summaa.
Lisää SSO:n ja Commun yhteistyöstä voit lukea sso.fi/pieniahyviatekoja.
Lisätietoja: SSO:n viestintäkoordinaattori Salla Aho p. 044 770 5017
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Unelmista totta – SSO:n Kannustajat-tukea on jaettu tämän syksyn hakukierroksen myötä yli 250 000 euroa oman seudun onneksi24.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
SSO:n kotiseudun lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia edistävät seurat ja yhdistykset ovat voineet hakea Kannustajat-tukea vuodesta 2022 lähtien. Tämän syksyn hakukierroksen myötä tukea on jaettu yhteensä jo yli 250 000 euroa. Vuosien varrella tuen merkitys on korostunut, sillä sen avulla paikalliset toimijat ovat voineet kehittää toimintaansa, hankkia välineitä ja luoda uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten harrastamiseen.
SSO työllisti kesällä yli 550 nuorta – kesätyöntekijät antoivat kokemuksesta huippuarvosanat18.9.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
SSO lisäsi kesälle 2026 sata ylimääräistä kesätyöpaikkaa tarjotakseen mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuuden ensimmäiseen työkokemukseen. Päätös kannatti: yli 550 nuorta tarttui mahdollisuuteen ja osoitti, että luottamus nuoriin kannattaa. Juuri valmistunut tutkimus kertoo, että kesätyöntekijät arvioivat kokemuksensa poikkeuksellisen myönteiseksi ja kokivat tulleensa aidosti vastaanotetuiksi, arvostetuiksi ja osaksi työyhteisöä.
Jumppakuminauhoilla aktiivisuutta arkeen – hoiva- ja palveluyksiköiden asukkaat ilahtuivat SSO:n jakamista jumppakuminauhoista17.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO järjesti elokuun lopulla ikäihmisten hoiva- ja palveluyksiköille suunnatun haun, jossa halukkaat palvelutalot saivat ilmoittautua jumppakuminauhojen vastaanottajiksi. Lähes 40 yksikköä ilmoittautui mukaan, ja jumppakuminauhat toimitettiin hakijoille syyskuun alkupuolella.
Sale Suomusjärven ja Sale Kiikalan marketpäällikkö Elina Valdemarssonista S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäällikkö9.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sale Suomusjärveä ja Sale Kiikalaa vuodesta 2025 kipparoinut Elina Valdemarsson on valittu S-ryhmän vuoden 2026 Ässäpäälliköksi. Ässäpäälliköksi valitaan joka toinen vuosi valtakunnallisesti ansioituneimmat S-ryhmän päälliköt, jotka ovat osoittaneet työssään esimerkillisiä esihenkilötaitoja ja johtaneet yksikköään asiakkaita kuunnellen kohti erinomaisia tuloksia.
Kun asioit omalla Osuuskaupallasi, hyvä jää kotiseudulle28.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n tammi–kesäkuun 2026 tulos oli odotusten mukainen. Asiakkaiden luottamus kilpailukykyiseen hintatasoon, palveluiden kehittäminen sekä pitkäjänteiset investoinnit tukivat liiketoimintaa, vaikka kesän vaihtelevat sääolot hillitsivät matkailijoiden ja mökkeilijöiden liikkumista alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme