Ammatillisessa koulutuksessa edistetään kestävää metsätaloutta
21.10.2024 08:50:35 EEST | Koulutuskuntayhtymä OSAO | Blogi
Kestävän metsätalouden edistäminen on ollut osa ammatillisen koulutuksen metsäalan opetusta jo pitkään, mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat korostaneet sen merkitystä entisestään, kirjoittaa metsäalan projektiasiantuntija Ari Kinnunen OSAOsta.

Metsäala on ollut viime aikoina julkisen keskustelun kohteena. Alaan kohdistuu tällä hetkellä runsaasti kritiikkiä esimerkiksi metsien hakkuiden, tärkeiden elinympäristöjen ja ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Kritiikistä huolimatta metsäsektorilla on merkittävä rooli kestävän kehityksen edistämisessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Metsien käytön kestävyysnäkökulma on ollut osa ammatillisen koulutuksen metsäkoneenkuljettajakoulutuksen opetusta jo vuosikymmeniä, mutta sen merkitys on korostunut entisestään viimeaikaisten julkisten keskustelujen myötä. Kestävällä metsätaloudella tarkoitetaan sitä, että metsiä hoidetaan ja käytetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurillisesti kestävästi.
Metsäkoneenkuljettajan opinnoissa metsän- ja luonnonhoito ovat keskeisessä roolissa heti opintojen alusta lähtien. Opetuskokonaisuuteen kuuluu muun muassa kestävän metsänhoidon ja hyödyntämisen sekä metsien monikäytön tutkinnon osat sekä luonnonhoitotutkintoon valmentava koulutus.
Opintojen aikana opiskelijat perehtyvät erilaisissa oppimisympäristöissä (luokkatila, maasto ja simulaattorit) metsän- ja luonnonhoitoon. Metsäkonesimulaattoreilla opiskelijat pääsevät harjoittelemaan työskentelyä virtuaalimetsässä. Harjoituksiin on luotu muun muassa tehtäviä, joissa opiskelijan on huomioitava luonnonhoito hakkuutyömaalla ja osattava toimia ohjeiden mukaan.
Opinnot pitävät sisällään metsien kasvupaikkojen ja elinympäristöjen tunnistamista sekä metsälakiin ja metsäalan sertifikaatteihin (PEFC ja FSC) perehtymistä. Metsälaki asettaa toimenpiteille vähimmäistason, ja vapaaehtoisessa metsäsertifioinnissa sitoudutaan turvaamaan monimuotoisuutta lainsäädännön vaatimustasoa laajemmin.
Opinnoissa tutustutaan luontokohteisiin
Metsäkoneenkuljettajan opinnoissa käydään läpi myös tilanteita ja toimintamalleja, joita voi tulla vastaan metsässä työskennellessä. Vaikka metsäkoneenkuljettaja saakin työmaa- ja korjuuohjeet urakanantajalta, voi vastaan tulla silti haastavia tilanteita, joissa on osattava käyttää omaa harkintakykyä sekä opittuja käytänteitä.
Yksi tällainen tilanne voi olla vastaan tuleva luontokohde, jota ei ole merkitty korjuuohjeeseen. Vaikka yleensä tällaiset kohteet on merkitty korjuuohjeeseen ja maastoon, on Suomen metsissä vielä paljon tunnistamattomia luontokohteita. Yksi osa metsäkoneenkuljettajan ammattitaitoa on tunnistaa tällainen tärkeä luontokohde, joka yleensä erottuu ympäröivästä metsästä kasvillisuuden ja pienialaisuuden perusteella. Talvisissa olosuhteissa tämä on toki todella haastavaa.
Opinnoissa tutustutaankin metsässä erilaisiin luontokohteisiin, jotka on jätettävä hakkuiden ulkopuolelle. Kohteiden määrittelyssä hyödynnetään kasvillisuutta. Eroavaisuus vallitsevasta kasvillisuudesta, kohteen pienialaisuus sekä luonnontilaisuus kertovat yleensä siitä, että kyseessä on tärkeä elinympäristö.
Koska metsän eliöt ovat enimmäkseen hyvin pienikokoisia ja monimuotoisissa metsissä niitä elää tuhansia, keskitytään opetuksessa tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen.
Lajien monimuotoisuuden turvaaminen perustuukin lajien tärkeiden elinympäristöjen huomioon ottamiseen. Esimerkki tästä voi olla vaikkapa luonnontilainen puro. Luonnonhoitotutkintoon valmentavan koulutuksen jälkeen opiskelijat suorittavat Suomen metsäkeskuksen järjestämän Tikkakortti-luonnonhoitotutkinnon.
Ammatillisella koulutuksella on tärkeä rooli kestävän metsätalouden edistämisessä. Tulevaisuuden ammattilaiset ovat niitä, jotka tekevät ratkaisevia päätöksiä metsien käytöstä.
Ari Kinnunen työskentelee Koulutuskuntayhtymä OSAOssa metsäalan projektiasiantuntijana.
Avainsanat
Linkit
Koulutuskuntayhtymä OSAO
OSAO on Suomen johtava koulutusyhteisö, joka mahdollistaa työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Koulutuskuntayhtymän konserniin kuuluvat OSAOn koulutusyksiköt, OSAO Edu Oy ja Virpiniemen liikuntaopisto. OSAO toimii Oulun seudulla ja Koillismaalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO
Sähköautojen akkuja ei aina tarvitse vaihtaa – OSAO kouluttaa akkukorjauksen osaajia10.9.2026 09:39:52 EEST | Tiedote
OSAO ottaa Haukiputaalla käyttöön uuden korkeajänniteakkujen testaus- ja korjausympäristön. Sähköautojen määrän kasvaessa myös korjaamoilla tarvitaan nopeasti lisää akkujen diagnostiikan ja korjaamisen erityisosaamista.
OSAOn uusi opetusravintola Kotkankulma avasi ovensa Kaukovainiolla8.9.2026 16:26:40 EEST | Tiedote
OSAOn uusi opetusravintola Kotkankulma on avattu Kaukovainiolle osoitteeseen Kotkantie 1. Opetusravintola tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden harjoitella alan työtehtäviä aidossa asiakaspalvelu- ja ravintolaympäristössä. Samalla ravintola tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden nauttia opiskelijoiden valmistamista ruoista.
OSAOn kampushanke etenee – kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettu14.8.2026 11:14:58 EEST | Tiedote
OSAOn Kampus 2030 -hankkeen kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu. Hanke etenee kohti toteutusvaihetta, ja tavoitteena on käynnistää rakentaminen keväällä 2027. Rakentaminen toteutetaan kolmessa vaiheessa, ja koko hankkeen on määrä valmistua vuodenvaihteessa 2030–2031.
Lähihoitajille oma syöpähoitotyön koulutus ensimmäistä kertaa Suomessa7.8.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Syöpäsairauksien esiintyvyys kasvaa, ja syöpäpotilaita hoidetaan yhä enemmän kotihoidon turvin. OSAO käynnistää syksyllä 2026 Suomen ensimmäisen lähihoitajille suunnatun Syöpään sairastuneen hoitotyö -tutkinnon osan vahvistamaan lähihoitajien osaamista syöpään sairastuneiden ohjaamisessa, tukemisessa ja hoitamisessa.
ABB ja OSAO kokoavat robotiikan osaajat Ouluun helmikuussa6.8.2026 13:57:02 EEST | Tiedote
Robotiikka ja automaatio tarjoavat yrityksille uusia keinoja vastata työelämän muutoksiin, parantaa tuottavuutta ja kehittää palveluja. ABB:n ja OSAOn järjestämä Robotiikkapäivä kokoaa Ouluun alan asiantuntijat, yritykset ja opiskelijat tutustumaan uusimpiin teknologioihin ja niiden käytännön sovelluksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme