Pyydä apua -palvelu ohjaa lapsiperheet tarvitsemansa tuen luo
22.10.2024 08:15:41 EEST | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Olemme ottaneet käyttöön uuden lapsiperheille suunnatun digitaalisen palvelukanavan. Pyydä apua -lomakkeella vanhempi, lapsi, nuori tai muu läheinen voi jättää yhteydenottopyynnön mihin vuorokauden aikaan tahansa. Asiakasohjauksemme vastaa pyyntöihin 3–5 arkipäivän kuluessa.

Vanhemmat voivat olla yhteydessä Pyydä apua -palvelun kautta, kun he kokevat huolta lapsensa hyvinvoinnista tai omasta vanhemmuudestaan ja jaksamisestaan. Haasteellisia tilanteita perheissä voivat olla esimerkiksi taloudelliset vaikeudet, eroaminen tai lähisuhde- ja perheväkivalta.
Yhteyttä voi ottaa myös lapsi tai nuori itse tai perheen muu läheinen. Asiakas voi täyttää digilomakkeen omalla nimellään tai halutessaan pelkällä nimimerkillä.
– Pyydä apua -lomake on matalan kynnyksen palvelu ja toivomme, että perheet ottavat yhteyttä varhaisessa vaiheessa, sanoo Anna Håkans, sähköisen perhekeskuksen projektipäällikkö.
Uuden palvelukanavan käyttöönottoa on valmisteltu hyvinvointialueen EU-rahoitteisessa Prima Botnia -hankkeessa, joka keskittyy erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien hoitoon ja palveluihin pääsyn parantamiseen.
Pyydä apua -palvelu on tarkoitettu ei-kiireellisiin avunpyyntöihin
Pyydä apua -palvelun kautta jätetty yhteydenottopyyntö menee sosiaalipalveluiden asiakasohjaukseen, jonka ammattilaiset vastaavat 3–5 arkipäivän kuluessa joko sähköpostitse tai puhelimitse.
Asiakasohjaus etsii keinoja yhteyttä ottaneiden perheiden elämäntilanteen helpottamiseksi ja ohjaa heidät oikeaan palveluun.
– Asiakkaan ei siis tarvitse itse tietää, mihin palveluun tai ammattilaiseen tulisi olla yhteydessä, kertoo Dominique Donner, asiakaspalveluohjauksen esihenkilö.
Varhainen yhteydenotto mahdollistaa nopean avun saamisen ja ehkäisee huolien kärjistymistä suuremmiksi ongelmiksi. Haasteellinen tilanne voi lähteä purkautumaan jo ensimmäisen keskustelun aikana, kun asiakas ja ammattilaiset miettivät yhdessä, kuinka asiassa voisi edetä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna HåkansPrima Botnia -hankkeen projektipäällikkö
anna.m.hakans@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Kuvat
Linkit
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
THL:s utvärdering av Österbottens välfärdsområde: utvecklingen går i rätt riktning, men det finns fortfarande mycket att göra4.11.2026 12:25:00 EET | Pressmeddelande
THL:s årliga utvärdering av verksamheten och verksamhetsutvecklingen i Österbottens välfärdsområde har publicerats. Rapporten visar att man i Österbotten har gjort ett betydande arbete för att förnya servicen och balansera ekonomin. Verksamhetskostnaderna har närmat sig den nationella medelnivån.
THL:n arvio Pohjanmaan hyvinvointialueesta: kehitys oikean suuntaista, mutta työtä on edelleen paljon4.11.2026 12:25:00 EET | Tiedote
THL:n vuosittainen arvio Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminnasta ja toiminnan kehittämisestä on julkaistu. Raportti osoittaa, että Pohjanmaalla on tehty merkittävää työtä palveluiden uudistamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Toiminnan kustannukset ovat lähestyneet valtakunnallista keskitasoa.
Välfärdsområdets tjänster flyttar från Dammbrunnen till Cirkelvägen i november28.10.2026 10:25:52 EET | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområdes diabetesmottagning, barnrådgivningar, mödrarådgivning och preventivrådgivning samt rehabiliteringstjänster för barn på Dammbrunnens område i Vasa flyttar till Cirkelvägen 2.
Hyvinvointialueen palveluita muuttaa Tammikaivolta Silmukkatielle marraskuussa28.10.2026 10:24:57 EET | Tiedote
Vaasan Tammikaivon alueella sijainneet Pohjanmaan hyvinvointialueen diabetesvastaanotto, lastenneuvolat, äitiys- ja ehkäisyneuvola sekä lasten kuntoutuspalvelut muuttavat osoitteeseen Silmukkatie 2.
Vinnaren i innovationstävlingen – Pärlestunden – motverkar ensamhet bland äldre26.10.2026 11:24:44 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdets och Vamias seniorklubb har utsetts till en av vinnarna i innovationstävlingen Morgondagens omsorgsarbete. Den avgiftsfria klubben erbjuder äldre personer gemenskap och aktiviteter samtidigt som den ger studerande erfarenhet av att arbeta med äldre personer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
